Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Miksi sosialismi ja kommunismi pitäisi kieltää

Kun tutkin poliittista historiaa viimeisten 250 vuoden ajalta olen yhä hämmästyneempi siitä, miten maailman yleistä mielipidettä ja eri maiden lainsäädäntöä muokataan pelkän propagandan perusteella. Kuinka helppoa valhe olisi paljastaa, mutta hämmästyttävän harvoin kukaan tohtii penkoa riittävän syvälle. Pelkona kun on, että valheellinen maailmankuvamme romahtaa ja kaikki se, johon olemme uskoneet, osoittautuu oman tyhmyytemme tuotteeksi.

Minua on aina kiehtonut se, miksi Saksan kansa sankoin joukoin lähti seuraamaan Hitlerin jalanjälkiä ja ”syöksi” maailman kaikkien aikojen suurimpaan verilöylyyn. Kun Neuvostoliitto kaatui, avautuivat puna-armeijan takavarikoimat natsien arkistot tutkijoille ja valheiden verho on sen jälkeen romahtanut, vaikka mediamme vaikenee asiasta.

Esimerkkejä on satoja, mutta katsotaan vaikkapa Majdanekin keskitysleirin tilastoja miten ne totuuden mukana ovat muuttuneet.

– 1944 puna-armeija valtasi Majdanekin ja pidetyssä tiedotustilaisuudessa 25.8.1944 venäläisen komission puheenjohtaja Kudriatechev kertoi, että leirillä oli kaasutettu päiviltä n. 2 miljoonaa ihmistä niistä 6 miljoonasta, joita väitetään tapetun.

– myöhemmin samana vuonna Puolassa syytettiin kuutta saksalaista vartijaa osallisuudesta murhiin ja oikeudenkäynnissä ilmoitettiin kaasutettujen juutalaisten lukumääräksi 1,7 miljoonaa.

– 1945 Nürnbergin oikeudenkäynnissä esitettiin luku 1,5 miljoonaa, joka perustui Neuvostoliiton antamiin tietoihin.

– 1948 puolalainen tuomari Zdzislaw Lukaszkiewicz, joka oli saksalaisten sotarikoksia tutkineen komission jäsen, julkaisi komission laskelman, joka oli 360.000 kuollutta. Tämä luku oli vuosikymmenten ajan esillä Majdanekin museossa.

– 1992 puolalainen historoitsija Czeslaw Rajca korjasi lukija hieman alaspäin ja pääsi 235.000 uhriin.

– 1998 tutkijat Carlo Mattogno ja Jürgen Graf kävivät läpi Venäjällä löytyneitä arkistoja ja päätyivät lopputulemaan, ettei Majdanekissa koskaan ollut kaasukammioita ja lähinnä tauteihin kuolleiden juutalaisten lukumäärä oli 42.000 joka perustui arkistojen dokumentteihin. Heidän juliaisema kirja ”Concentration Camp Majdanek – A Historical and Technical Study” on vapaasti ladattavissa internetistä.

– 2005 Majdanekin museon johtaja Thomaz Kranz päätyi lukemaan 78.000 kuollutta.

Auswitchin kohdalla alkuperäinen lukema oli 4 miljoonaa, ja tämä säilyi Museon seinällä vuoden 1990 huhtikuuhun, jolloin se vaihdettiin 1,5 miljoonaan. Auswitchin kohdalla on myöhemmin esitetty jopa 150.000 uhrin lukumäärä, mutta tyydytään viralliseen.

Jos sovelletaan tuote Ojalan laskuoppia, niin sodan päätyttyä juutalaiset puhuivat 6 miljoonan juutalaisen kuolemasta. Saamme siis ”todistetusti” 6 miljoonaa – Madjanek 1,9 miljoona – Auswitch 2,5 miljoonaa = 2,6 miljoonaa.

Itse asiassa 6 miljoonan kuolleen juutalaisen lukumäärä on esitetty sionistisessa lehdistössä satoja kertoja jo 1800-luvulta alkaen.

Entä toverit tuolla idässä? Miksi heidät on unohdettu?

Marxin ja Leninin oppi oli niin brutaali, että kommunismia ja sosialismia tulisi pitää natsismin tavoin rikoksena ihmisyyttä vastaan. Katsotaan hieman tapahtumia rajan takana, missä he opettivat:

”Ihmiset on opetettava vihaamaan! Me aloitamme nuorista, ja lapsia on opetettava vihaamaan vanhempiaan! Me osaamme ja meidän täytyy luoda uusi kieli, jolla kylvämme vihaa ja kammoa kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät ole samaa mieltä kanssamme.”

Joulukuussa 1917 Trotski piti puheen puoluetovereilleen Pietarissa. Hän sanoi:

”Meidän on muutettava Venäjä valkoisten neekereiden asuttamaksi autiomaaksi. Näihin tulemme kohdistamaan niin raakaa tyranniaa, että sellaista ei olla aiemmin nähty. Ainoa ero on, että tämä tyrannia ei tule oikealta vaan vasemmalta. Se ei myöskään ole valkoista vaan veren punaista. Tulemme juoksuttamaan sellaisia määriä verta, että kaikkien kapitalistien sodat tulevat kalpenemaan tekomme edessä ja suurimmat pankit Yhdysvalloissa tulevat toimimaan läheisessä yhteistyössä kanssamme. Jos voitamme, tulemme yhdistämään kaikki sionistiset voimat niin, että koko maailma putoaa polvil­leen näiden edessä. Näytämme heille mitä oikea voima on.

Terrorilla ja verilöylyillä tulemme painamaan Venäjän älymystön eläinten tasolle ja sillä välillä nuoret nahkatakkimme (salainen poliisi) osoittavat kuinka he voivat vihata kaikkea Venäjällä.”

Kaikki mitä Trotski toteutti Venäjällä, oli voimakkaasti sidottu sionismiin ja tämän sionistit ovat itse myöntäneet. Rabbi Stephen Samuel Wise sanoi New Yorkissa:

”Toiset kutsuvat sitä sosialismiksi, mutta minä kutsun sitä juutalaisuudeksi.”

Kun tsaarin valta päättyi Venäjällä, sosialistien kortit paljastuivat. Bolševikkien keskuskomitea, joka valittiin elokuussa 1917, koostui 24 jäsenestä. Näistä ainakin 14 oli täysverisiä juutalaisia ja kaksi puoli-juuta­laista.

Vuonna 1922, Brittiläisen sanomalehden The Morning Post toimittaja Victor Marsden, julkaisi kaikkien Venäjän hallituksen hallinnossa työskentelevien 545 henkilön nimet. Näistä 477 oli juutalaisia ja vain 30 venäläisiä.

Alkoi juutalaisten terrori, jota johti salainen poliisi Tšeka ja sen johdossa toimi juutalainen Dzerzhinsky (Rufin). Käytännössä Tšeka käytti kaikkia mahdollisia tapoja ihmisten kiduttamiseksi, mutta Lenin oli tyytymätön tuloksiin ja vaati: ”Lisää voimaa terroriin!”

Juutalais-venäläinen lehti Yevreyskaya Tribuna kertoi elokuun 24. päivänä 1922 ilmestyneessä painok­sessa, kuinka Lenin oli kysynyt paikallisilta rabbeilta, olivatko he tyytyväisiä tappamisen erityiseen julmuuteen. Vastauksesta ei ole tietoa, mutta julmuudesta on.

Sisällissodan aikana juutalaiset bolševikit surmasivat arviolta noin 15 miljoonaa ihmistä. Vuosien 1918-1920 välisenä aikana he surmasivat lisäksi 10 miljoonaa ”luokkavihollista” ja tappoivat (tarkoituksel­lisesti) vuosina 1921-1922 nälkään noin 5 miljoonaa ihmistä Ukrainassa.

Näin Lenin tovereineen onnistui tappamaan yli 30 miljoonaa pääosin viatonta ihmistä vallankumouksessa ja sen jälkimainingeissa. Leninin jälkeen teurastusta jatkoi puolijuutalainen Stalin.

Stalinin yhtenä aisaparina toimi ”viimeinen bolševikki”, juutalainen Lazar Kaganovich. On arvioitu, että vuosina 1932–1933 ukrainalaisiin kohdistuneessa hyökkäyksessä kuoli noin 7–10 miljoonaa ihmistä. Suurin osa heistä kuoli nälkään, ja näitä tapahtumia kutsuttiin myöhemmin ukrainalaisten holo­kaustiksi. Kaganovicha ja hänen puoluetoveriaan Vjatšeslav Molotovia pidetään Ukrainan nälänhädän pääark­kitehteina.

Kun noihin lukuihin lisätään kollektivisoinnin yhteydessä tapetut venäläiset, Kaganovich joukkoineen tuhosi lähes 25-30 miljoonaa ihmistä muutamassa vuodessa. Tämäkään ei riittänyt Stalinin veren­himolle, vaan vuoteen 1937 mennessä 18 miljoonaa ihmistä tapettiin pelkän sosialismin nimeen. Vieläkään Stalin ei ollut saanut tarpeeksi vaan historioitsija Dmitri Yurasovin mukaan uudet murha-aallot käynnistyivät taas 1937. Vuosien 1937-38 aikana Venäjällä vangittiin poliittisin syiden takia 7 miljoonaa ihmistä, jotka päättivät elämänsä Siperian työleireillä.

Lavrenti Pavlovitš Berija oli Stalinin turvallisuuspäällikkö. Hän vastasi Neuvostoliiton sisäisestä turvallisuudesta ja toimi NKVD:n (ent. Tšeka) johtajana vuosina 1938–1953. Beria vihasi lapsia ja hän toimitti mahdollisimman monta lasta työleireille. Lokakuussa 1940 Berian johtama NKVD vangitsi noin miljoona 14-17 ikäistä lasta. NKVD:n yksiköt sieppasi lapset venäläisissä kaupungeissa ja ne ajettiin kuin karjalaumaa työleireille, missä valtaosa heistä menehtyi nälkään ja uupumukseen. Vuodesta 1943 lähtien NKVD keräsi noin kaksi mil­joo­naa lasta vuosittain.

Beriasta tuli kammottava pyöveli toisen maailmansodan aikana, koska hän onnistui työntämään te­kon­sa saksalaisten syyksi. Hän vangitsi yli 20 miljoonaa ihmistä ja lähetti heidät työleireille. Viimeisten arvioiden mukaan Venäjällä menehtyi jopa 45 miljoonaa ihmistä, joiden surmaamisesta historioitsija Nikolai Tolstoyn mukaan päätti Lavrenti Beria ja Saksalle työnnettiin syyt murhiin. (Lähde Jüri Liina Under the sign of the scorpion).

Lavrenti Beria kaappasi kaduilta lapsia ja siirsi heidät työleirille suurin piirtein yhtä paljon kuin natsit enimmillään tappoivat juutalaisia.

Tässä olisi hyvä alku keskustelulle, miksi länsimaissa ylipäätänsä sallitaan kommunistien ja sosialistien toiminta.

Alla joitakin lähteitä, joihin kannattaa tutustua.

https://www.realhistorychannel.org/NWO1763-1939.pdf

https://www.realhistorychannel.org/THE%20BAD%20WAR2apdfversion.pdf

https://holocausthandbooks.com/

https://nanomatic.fi/pdf/scorpion.pdf

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Ihmishirviöt ja tyrannit pitäisi kieltää, jos se olisi vain mahdollista.
Se ei ole mahdollista.

Stalin oli iso, musta hirviö. Raaka, sydämetön, vainoharhainen.
Hitler oli hirviöistä kauhein. Sadisti, mustan magian harrastaja.

Mutta hirviöitä riittää nykyäänkin, maailma on pullollaan vallanhimoisia yksinvaltiaita, jotka ovat humaltuneet vallasta ja rikkauksista.

Ei maailma kielloilla muutu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Kuten sanoin:
”Pelkona kun on, että valheellinen maailmankuvamme romahtaa ja kaikki se, johon olemme uskoneet, osoittautuu oman tyhmyytemme tuotteeksi.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Maailmankaikkeus on pohjimmiltaan absoluuttisen kylmä tila. lämpö on peräisin maailmankaikkeuden alkuajoilta, sen syntymästä, synnytyskivuista. Lämpö ei siis periydy olemassa olevista tapahtumista, vaan paljon aikaisemmista tapahtumista.

Eläinkunnan perusolemus on kommunismia, jota tukee henkisesti alkeelliset eläimet, joiden kehitys on periytynyt matelijoista. Sivistyneet kansat saa olla jatkuvassa taisteluasemissa mm. viherkommunistien hyökkäyksiä tai iskuja vastaan. Voi sanoa, että kommunismi on perkeleen jälkeläisiä, joka syö ruokaa tarjoavan kädenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

> Itse asiassa 6 miljoonan kuolleen juutalaisen
> lukumäärä on esitetty sionistisessa lehdistössä
> satoja kertoja jo 1800-luvulta alkaen.

Olisiko tuo luku, 6 miljoonaa, mainittu joissakin (ehkä salaisissa) uskonnollisissa kirjoituksissa. Asiaan vihkiytyneet uskonoppineet sitten yrittävät sovittaa tätä lukua kaikkiin ympärillään näkemiinsä tapahtumiin.

Kyseessä on ”tuomiopäivän odotus” -ilmiö. (Etenkin vanhemman ikäpolven) ihmiset havainnoivat maailmaa kuin kaikki ilmiöt viittaisivat siihen, että maailmanloppu on juuri nyt lähellä.

Juutalaisissa lienee ryhmä tuomiopäivän odottajia, joille 6 miljoonan ihmisen luku on maaginen. Tuomiopäivän luku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Tuosta löydät luettelon, joka alkaa vuodesta 1900
https://nanomatic.fi/temp/6million.pdf

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jukka1267
#4

”miksi Saksan kansa sankoin joukoin lähti seuraamaan Hitlerin jalanjälkiä ja ”syöksi” maailman kaikkien aikojen suurimpaan verilöylyyn.” Ei kansa itsekseen lähtenyt sotaan yksipuoluevaltio sen siihen ajoi. Eikä hitlerin/natsien valtaannousu ollut kansan valinta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mikä aasinsilta sosialismin tai kommunismin ja sisällissodan ja tapettujen ihmisten välillä on?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000