Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Maailmanvallankumousta odotellessa

En voi olla hämmästelemättä sitä, miten globalistit vievät maailmaa kuin litran mittaa. Ihmiskunta käyttäytyy kuin valtava sopulilauma, joka juoksee onnettomuudesta toiseen. Vain johtajat muuttuvat mutta kansa nielee samat totalitaariset aatteet sukupolvi toisensa jälkeen.

Rothschildin suku otti punalipun käyttöön, tarjosi maailmanvaltaa Marxin kautta kommunismin ”hyödyllisille idiooteille”.

Kohta Rockefellerin suku otti tavoitteekseen luoda uusi ihmisrotu nimeltä homo universalis, joka aikaansaadaan siten, että globalistit ottavat evoluution hallintaansa. Tämä ei ollut Rockefellereille mitään uutta, vaan he olivat jo vuodesta 1927 aina vuoteen 1939 asti rahoittaneet natsien rodunjalostusaatetta tukemalla Natsi-Saksassa toimivaa ja rodunjalostusta tutkivaa Kaiser Wilhelm Institute of Anthropology Human Heredity and Eugenics. He toimivat taustavaikuttajina Ruotsin rodunjalostusohjelmassa, joka loi puitteet natsien etnisille puhdistuksille. He puhuvat avoimesti vielä tänään, että ihmisrotu pitää jalostaa, tyhmimmät tappaa tai estää lisääntymästä ja älykkäämpien lasten tekoa pitää tukea.

Rockefeller Foundation ja Carnegie Institution rahoittivat jyrkkää rotuoppia ajavaan Eugenics Record Officen toimintaa Yhdysvalloissa vuodesta 1910 aina vuoteen 1939. Näin ollen rotuopin synnyn juuret löytyvät Rockefellerin aatteista.

Hitlerin kaasukammiot olivat juuri hiljentyneet ja Stalinin terroria alettiin ruotia Neuvostoliitossa, kun Rockefellerin hallitsema World Future Society vuonna 1975 piti konferenssin Crisis and Opportunity. Tässä ruodittiin tapoja rajoittaa maailman väestöä dramaattisella tavalla, sekä muuttaa niin ihminen kuin koko planeetta Rockefellerin tavoitteiden mukaiseksi.

Ilmasto otettiin aikaisessa vaiheessa taistelun keskeisimmäksi aseeksi. Vuonna 1965 Lyndon B. Johnson piti ensimmäisen puheensa säteilyn ja hiilidioksidin vaikutuksesta ilmastollemme, ja puheen olivat kirjoittaneet Rickhard Goodwin yhdessä Laurence Rockefellerin kanssa. Rooman kerho sai alkunsa Rockefellerin toimista ja 1970 järjestetty The Earth Day oli Rockefellerin rahoittama.

Rockefellerin säätiö RBF (Rockefeller Brothers Foundation) ryhtyi rahoittamaan globalisteja heidän tietämättään. Rahoja saivat New Age, Lindisfarne Association, Planetary Citizens, New Alchemy Institute. Perustettiin ajatuspaja nimeltä Clearinghouse of the Future, johon mm. liittyi ilmastoaktivisti ja Rockefeller-suvun suosikkipoika Al Gore. Vuonna 1976 RBF käynnisti Environmental Agenda Project ja Rockefellerin sateenvarjon alle otettiin National Resource Defence Council, Friends of the Earth, Environmental Defence Fund ja Conservation Foundation.

Rockefeller järjesti ensimmäiset ilmastokokoukset Tukholmassa ja Riossa. Molemmissa oli puheenjohtajana ja vastaavana järjestäjänä Rockefellerin juoksupoika Maurice Strong. Maurice Strong perusti IPCC:n ja masinoi ilmastopolitiikan YK:n agendaan. Rothschildin perhe ja Rockefellerin perhe yhdistivät voimansa ja pankkinsa (Chase Manhattan ja J.P.Morgan).

”Suurpääoma” palkkasi sionistisen vasemmistoradikaalin nimeltä Soros toimimaan torpedona ja järjestämään levottomuuksia eri puolille maailmaa.

Rockefellerin klaani oli aikoinaan synnyttänyt YK:n kaapatakseen maailmanvallan. Itse asiassa John D. Rockefeller rahoitti alkuun Kansainyhteisön ja 1945 Rockefellerin omistama yhteisö Council of Foreign Relations osallistui merkittävällä panoksella YK:n perustamiseen.

Nyt koko maailma syö herrojen kädestä kuvitellen, että globalismi pelastaa ihmiskunnan kuvitteelliselta tuholta, mutta tosiasiassa maailma ajetaan tilaan, jossa Rockefellerin ohjaama YK ja Soroksen ohjaama EU syövät isäntiensä kädestä ja myyvät valtansa rahalle.

Kansoja tullaan sortamaan tavalla, josta Lev Trotski ennakoi puheessaan Pietarissa 1917.

Muutamme maailman valkoisten neekereiden asuttamaksi aavikoksi ja kohdistamme heihin sellaista terroria, josta kukaan ei ole osannut uneksia. Toisin kun aiempi terrori, tämä ei tule oikealta vaan vasemmalta. Tämä ei ole valkoista vaan sanan mukaisesti veren punaista. Tulemme vuodattamaan niin paljon verta, että kaikki maailman aiemmat terroriteot tulevat kalpenemaan edessämme. Meitä tukevat maailman suurimmat pankit ja meistä tulee sellainen voima, että maailma putoaa polvilleen edessämme.

Viimeiset esteet raivataan parhaillaan vauhdilla pois. Soros on vannonut poistavansa Trumpin vallasta. Venäjä ja Kiina halutaan ruotuun, EU suitsii Visegrad-ryhmää, koska ne kieltäytyvät ryhtymästä globalistien (lue Soroksen) palvelijoiksi ja me suomalaiset kuuntelemme A-studiota, jossa B-tason toimittajat haastattelevat C-tason asiantuntijoita. Kaikki vakuuttavat, että maailma kaatuu rytisten ellemme nöyrry, maksa korkeampia veroja omille puolueille, anna lisävaltuuksia EU:lle ja verotusoikeuden myös YK:lle. Onhan YK jo esittänyt globaalia ilmastoveroa!

Silmät auki! Ei oteta opiksi sodalla ja terrorilla niin kuin historiassa aina on tehty. Muodostetaan oma itsenäinen mielipide siitä, missä mennään ja kuka vie. Maailma ja Internet ovat täynnä oikeata tietoa. Valtamediaa ei tarvitse kuunnella! Valtamediasta Rockefeller & globalistit omistavat yli 90 %.

Erilaisten nettilähteiden lisäksi luin Jacob Nordangårdin kirjaa Rockefeller, en klimatsmart historia ISBN 978-91-519-0749-9

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Rauhanliike
Iloinen
#1

Maailman sivu meillä on ollut hulluja. Kommunismi idässä, natsit etelässä ja kaikkea siltä väliltä. Pidetään me täällä pohjan perukoilla huolta siitä, ettei mikään vastaava aate ja hulluus enää nosta päätään. Kommarit on jo onneksi kadonneet, mutta hieman huolissaan on oltava rasismista ja sen tuomista lieveilmiöstä,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Älä usko että kommarit ovat poissa. Mihail Gorbatšov korosti puheessaan 1996 sen asian tärkeyttä, että Karl Marxsin sosialismin edistämisen edellytyksenä on ilmastonmuutos. Hän sanoi: ”Suuren ympäristökriisin uhka on kansainvälinen avain Uuden Maailmanjärjestyksen avaamiseksi.”

Uusi Maailmanjärjestys on jo 1800-luvun alusta lähtien tarkoittanut kommunistista yhteiskuntaa ja siigen globalismi tähtää ja siksi viittasin Trotskyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rauhaa
Vihainen
#8

Miten kansallismielisyys ja natsit? Vastarintaliike ja Suomen Sisu? Hyi helvetti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#10

Kansallismielisyys ja natsismi ovat kaksi eri asiaa. Sosialismi, fasismi ja natsismi kuuluvat yhteen, koska heillä on sama näkemys yhteiskunnan rakenteesta ja valtiovallan merkityksestä. Nämä ovat myös kakki samalla tavalla epädemokraattisia ja totalitaarisia liikkeitä.

Kansallismielisyys on sitä, että haluamme olla suomalaisia ja elää Suomessa. Haluamme säätää omat meidän olosuhteisiin sopivat lakimme ja valita omat lainsäätäjämme. Meillä on yhteinen kulttuuri ja yhteinen historia. Kansallismielisyys oli sitä, että pistimme 1939-1945 kampoihin venäläisille.

Meitä suomalaisia ei suojele kukaan muu kuin me itse!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Köppelsi
Vihainen
#12

Paskanmarjat, kansallismielisyys on vain yhden askeleen päässä -30 luvun Saksasta ja natseista. Sen tiedät sinäkin. Kaunistelemalla asia ei muutu. Elämme pelon aikoja, ja vanha rasismi ja vaino nostaa päätään. Kauheaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

#10

Eiköhän se ole parempi, kun katsot omaan peiliisi. Demareiden ja vihreiden fanaattisuus on natsien kaveri. Vain demareista ja vihreistä löytyy natseihin liittyvää hulluutta, tuskin täältä ihmisten joukosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Monivärinen
Hämmentynyt
#9

Pahimmillaan nationalismi voi johtaa siihen, että kaikki kansan ulkopuolisiksi määritellyt ihmiset yritetään hävittää. Sitä kutsutaan etniseksi puhdistukseksi. Etninen puhdistus voidaan tehdä joko siirtämällä ihmiset pois joltain alueelta tai väkivaltaisesti tappamalla heidät. Historiassa on tapahtunut useita etnisiä puhdistuksia. Esimerkiksi Hitler yritti luoda 1930 – 1940-luvuilla puhtaan saksalaisen kansan. Hän tappoi miljoonia juutalaisia, homoseksuaaleja, romaneja ja vammaisia. Muita esimerkkejä etnisistä puhdistuksista ovat turkkilaisten vuonna 1915 tekemä armenialaisten kansanmurha, Suomen valkoisen armeijan vuonna 1918 tekemä Viipurin puhdistus tai serbien vuonna 1995 tekemä Srebrenican joukkomurha.

Kaikki etniset puhdistukset ovat epäonnistuneet lopullisessa tavoitteessaan. Maailmassa ei ole yhtään aluetta, jossa eläisi vain yksi yhtenäinen kansa. Voidaan sanoa, että nationalismin tavoite on täysin mahdoton.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Yrität kaiketi tietämättömyydessäsi sekoittaa kansalliskiihkoilun ja kansallismielisyyden, ne nimittäin ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos sana ”kansallinen” käsitetään kiihkoiluksi, kait se on meidän purettava vaikka kansallismuseokin jne. Jos sana ”kansallinen” julistetaan natsien omaisuudeksi, Hitler suorastaan kumartaa vihernatsidemareille. Demarit ja vihreät ovat natsien jälkeläisiä, kiihkoilijoita, johon en liitä tarkoituksella kunniallista sanaa ”kansallinen”, en edes kansalliskiihkoilijat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kommnunismin aate on hieman kulunut ja stalinistien on ollut pakko keksiä jotain vastaavaa, jolla ihmistä voidaan ahdistaa nurkkaan tai kitkemään kaalipeltoa ym. Raaka vihreä stalinismi on aikamme sirppi ja vasara, Siperia rottakeittoineen ja paleltumisineen. Murhan määritelmään voisi lisätä vihreä kuolema, jossa ravinto on heinää ja vitamiinien puutosta. Teloittajiksi koulutetaan vihreiksi aivopestyjä nuoria, kuin isisin lapsitappajia, kommunistisia lapsipioneereja, hitlerjugentteja, setä aurinkoisen lapsia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Lisään, Yle olisi muualla jo haastettu valtakunnan oikeuteen, sen karmean ilmastopropagandan levittämisen vuoksi. Yle on osallinen murhaavan ilmastopolitiikan toteuttamisessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Harvoin saa lukea näin suoraa puhetta , maailman menosta ja siitä minne sitä oikein , vedetään!!? Ja millaisilla keinoilla !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suurin ongelma tässä on nyt, tekee vihreät kansanedustajat mitä tahansa ehdotuksia eduskunnassa, se menee läpi, ilman valitusoikeutta. Tuo johtuu vasemmiston enemmistöstä eduskunnassa. Kepu saa lisäksi läpi kaikki, mitä se vaatii, koska kepu voi kaataa hallituksen, jos se ei saa läpi omia vaatimuksia. Todennäköisesti myös vahvojen huumeiden vapauttaminen menee eduskunnassa läpi. Näitä mm. orpokin olisi voinut hieman ajatella, kun sanoi kylmästi ei muulle opposition yhteistyölle. Suomi ei pysty muuttamaan eduskuntaa nykyisen puolueiden kannatuksen kaltaiseksi, eli kylmää on tulossa. Kokoomuksen vihreiden myötäily ilmastoasiassa on täydellinen munaus, jo senkin vuoksi, että kokoomuksen edustajilla ei tunnu olevan mitään osaamista ilmastoalalta tai tieteestä, mutta ollaan niin asiantuntijoiden oloisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Oikeastaan sillä ei ole väliä, millä nimellä vallankeskittämistä kutsutaan.

Pahat, mustat voimat tahtovat kaapata kaiken vallan, tehdä ihmisistä tahdottomia robotteja, joita hallitaan käskyillä ja pelolla. Poliisivaltio hitlerismin ja stalinismin malliin, vallassa on aina joku psykopaatti despootti.

Kristinusko halutaan syrjäyttää. Halutaan luoda Hitlerin kehittämän ”mustan auringon” -kultin mukainen uskomusrakennelma, jossa palvellaan saatanaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000