Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Kun korona puhkaisi kuplan

Olen pitkään ounastellut sitä, että talous tulee tekemään mahalaskun. Syitä on monia, mutta keskeisin syy ei ole korona vaan maailman ylivelkaantuminen. Siitä on seurannut, että keskuspankit ovat elvyttäneet 0-korolla, koska kova velkataakka ei kestä yhtään uutta korkopromillea. Setelielvytystä on siis jatkettava, jotta korko pysyy alhaisena, joka taas lisänyt velkaa ja koron nosto siirtynyt yhä kauemmaksi. Tämä on kuin sammuttaisi tulta bensalla.

Sitten tuli korona ja puhkaisi kuplan.

Aamulla tulleen tiedon mukaan Saksan talous on taantunut tavalla, joka muistuttaa toista maailmansotaa ja Yhdysvaltojen talous supistui iltapäivällä tulleen tiedon mukaan 32,9%. Jatkuvat työttömyysilmoitukset nousivat 17 miljoonaan ja viime viikon uusien työttömien lukumäärä oli 1,4 miljoonaa. Pelkästään työttömyyden valossa siellä on nyt 18 viikon ajan saatu yli miljoonan työttömän viikottaiset lukemat, kun aiempien vuosien ”ennätys” oli 600.000 / viikko.

Mitä se oikeasti tarkoittaa, kun 70% maailman kaupasta käydään dollareissa ja maailman talous on täysin riippuvainen siitä, miten Yhdysvalloissa menee?

Me olemme todennäköisesti hyvin pian ”in deep trouble” eli pahassa kusessa.

Nyt alkaa myös paljastua minkälaiseen rotankoloon Marini hallitus ajaa Suomen talouden hurskaalla maailmaa syleilevällä rahanjakopolitiikalla. Meillä ei ole varaa toiseen taikka kolmanteen kotimaiseen 20 miljardin elvytyspakettiin ja jos EU kuvittelee voivansa kerätä jäsenmailta triljoonia toisensa perään resupekkamaiden tekohengitykseen, niin hyvästi EU.

Niin hyvästi EU joka tapauksessa!

EU tuskin selviytyy koronan toisesta aallosta ja vuosituhansien syvimmästä lamasta rahalla, mutta se tulee heittäytymään sellaiseen setelielvytysseikkailuun, että säästömme hupenevat alta aikayksikön.

Ei se Venetsuelan kohtalo lopulta niin kaukana ole.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Kyllä tuo mokomakin”Paskalaitos”eli EU saisi kaatuakin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Kaj’kin. Ei mikään menesty; mistä Jumalan siunaus puuttuu. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Nouseeko Huhtasaari EU parlamentin ID -ryhmän puheenjohtajaksi ?

”Italian senaatti päätti torstaina jo toistamiseen purkaa oikeistopopulistisen Lega-puolueen johtajan Matteo Salvinin syytesuojan. Edellisen kerran Salvinin syytesuoja purettiin helmikuussa.
Torstain syytesuojan purkamisessa on kyse tapauksesta, jossa Salvini esti sisäministerinä kymmeniä siirtolaisia kuljettaneen meripelastusaluksen pääsyn satamaan viime vuoden elokuussa.
Helmikuussa syytesuoja purettiin vastaavanlaisessa tapauksessa, jossa siirtolaisia oli poiminut Italian rannikkovartioston alus, eikä Salvini päästänyt sitä satamaan.
Ensimmäisenkään oikeusjutun käsittely ei ole vielä alkanut, koska sitä on jouduttu siirtämään koronapandemian vuoksi. Salvinia uhkaa pahimmillaan vuosien vankeus.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Henkilöt joilla vähiten ymmärrystä ovat varmimpia ymmärtämättömyydessään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetönkin, tyytyväinen. Jumala on heikoissa väkevä, ja kaikki on sen näkevä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

EU on kyllä todellinen paskalaitos.
Mutta paljon pahaa tämä paskalaitos ehtii vielä tehdä ennen kuin hajoaa liitoksistaan.

Suomeenkin voi odottaa syntyvät uuden puolueen, jonka tavoitteena on EU:sta eroaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Nykyinen hallitus on ajanut tai ajaa , kansamme velkaorjuutee !? Samainen suunta on ollut jo pitemmän aikaa !! Jopa 30- 40 vuotta , onko sekään yläraja ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000