Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Korona ja hydroksiklorokiini

Suomessa kuten muualla EU:ssa terveydenhuollon ensimmäisenä tehtävänä on hoitaa säännökset ja vasta sitten, jos säännökset sallivat, pelastaa potilaita. Tästä on hyvänä esimerkkinä ikivanha lääke nimeltä klorokiini. Klorikiini käytetään malarian ehkäisyyn ja hoitoon, lupus erythematosukseen ja reumasairauksiin. Suomessa lääke löytyy Orionin repertoaarista nimellä Oxyklorin. Sen mahdollisia haittavaikutuksia ovat mm. pahoinvointi, vatsakivut ja ripulia. Lääkettä pidetään turvallisena, kun sitä käytetään annettujen ohjeiden mukaisesti.

Maailmalla on paljon näyttöä siitä, että lääke tehoaa koronavirukseen, mutta nk. vertaisarvioituja tutkimuksia ei kuulemma ole tarpeeksi. Juuri ”luotettavien” tutkimusten puute estää lääkkeen laajamittaista käyttöönottoa, vaikka se todistettavasti tehoaa. Donald Trump sanoi tiedotustilaisuudessaan että: ”Voimme tutkia tätä vuosia, mutta tarvitsemme jonkin lääkkeen NYT.”

Olen Trumpin kanssa samaa mieltä! On aivan järjetöntä piiloutua lupien, lisenssien, lainsäädännön ja byrokratian taakse, jos voidaan pelastaa yksikin ihminen ja ennen kaikkea .. jos ihminen itse haluaa viimeisillään kokeilla tätä, niin miksi hänen annetaan kuolla vain siksi, että säännöt eivät salli muuta?

Euroopassa tunnetaan muutamia kokeiluja. Méditerranée Infection (IHU) -instituutin johtajaa professori Didier Raoultiin kertoi Le Figaro-lehdelle:

”Noin 1000 potilasta hoidettiin IHU Méditerranéessa, ja heistä vain yksi kuoli. Toinen tutkimus 80 potilaalla oli osoittanut, että kloorikiinin käyttö vähensi viruskuormitusta joka kerta. Kliinisen tutkimuksen mukaan 90% Covid-19-tapauksista paranee käyttämällä hydroksiklorokiinia ja atsitromysiiniä, jos näitä lääkkeitä annetaan riittävän aikaisin.”

Kuka vastustaa klorokiinin käyttöä? Asia Times-lehti toteaa, että 10 tabletin pakkaus maksaa vain yhden euron ja lääketeollisuus menettäisi tällä koronalääkkeen kehitystuet ja valmistuksesta saatavat valtavat myyntitulot.

Minulle lääkäri ei suostunut kirjoittamaan Oxyklorini-reseptiä kaiken varalle ..

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
J. Jörgensen
Hämmentynyt
#1

Mitä helvettiä! Olisit sanonut lääkärillesi matkustavasi malariariskialueelle, ja tarvitset lääkkeen ennaltaehkäisyyn. Lekuri olisi voinut hyvillä mielin kirjoittaa sinulle reseptin. Jos lääkettä ei ole täällä indikoitu koronainfektion hoitoon, niin eihän lekuri voi sitä sinulle siihen tarkoitukseen määrätä. Tulee äkkiä sanomista Valviran suunnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#2

Eiköhän tavoite ole se että
”BIG PHARMA” nettoaa SATOJA MILJARDEJA?
Ja muut miljardöörit ostavat taas puoli maailmaa!
Ai niin, nehän omistaa jo 90%!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lare
#3

Ja Suomi osti Kiinasta paskoja hengityssuojaimia!
Ei varmaan muille kelvanneet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Magnus Hagelstam
#4

Lääkärien on syytä muistaa valansa.
”Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.”

”Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä.”
Eli käyttämään kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Ei sanaakaan THLn hyväksynnästä tai kaksoissokkotukimukseen perustuvasta tiedosta.

” Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.”
Lääkäri rikkoo siis lääkärinvalansa kun hän jättää potilaan kärsimään tai kuolemaan eväten häneltä kokemuksen hyödylliseksi osoittaman lääkityksen koska pelkää THLn sanktioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000