Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Klimanistilahko – Ilmastonmuutos osa 1

Sosiaalisena eläimenä ihminen hakee turvaa laumasta ja lauma on yhteistä käsitemaailmaa jakavien yksilöiden muodostama yhteisö. Yhteisön tavoitteesta syntyy jumaluus-käsite, eli yhteisöä ohjaa sen itsensä muodostama totuus, joka lopulta irtoaa reaalimaailmasta ja pahimmillaan yhteisö alkaa tuhota juuri sitä asiaa, jota se on lähtenyt ajamaan. Näin on käynyt esimerkiksi vihreälle liikkeelle.

Joissakin vaiheessa yhteisön ”imperialistit” saavat otteen ja syntyy ajatus aatteen levittämisestä miekan voimalla. Me tunnemme sekä raamatusta että koraanista miten aatetta tulee suojella, eikä tällainen toiminta ole vierasta tämän päivän Suomessa, jossa sananvapauden rajoittamiseen liittyy viranomaisten harjoittamat erilaiset ilmiantokampanjat. Alla Raamatun ja Koraanin yhteinen näkemys:

”Vaikka veljesi, poikasi tai tyttäresi, salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, älä kuuntele häntä. Älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut. Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan aatteestamme.”

Kaikille näille aatteille on yhteistä niiden taakse kätkeytyvä fanaattisuus ja halu hallita ihmisiä pelolla ja uhalla. Pelolla hallinta oli se mekanismi, jolla katolinen kirkko ylläpiti noitavainojaan vielä 1700-luvulla, ja samat noitavainot esiintyvät tänäkin päivänä vahvasti perinteisiin ja uskontoihin nojaavissa yhteisöissä (sosialismi, islam, Jehovan todistajat, lestadiolaiset yms.). Vaikka noidat ja vääräuskoiset eivät nykyään päädy roviolle, vankilatuomiot ja kidutukset ovat yleisiä jopa Euroopan oikeusvaltioissa. Saksassa holokaustin kieltäjille ja niin Isossa Britanniassa kuin Itävallassa islamia kritisoiville heilahtaa häkki. Häkki tulee pian heilahtamaan myös ilmastonmuutoksen vastustajille – heidät suljetaan vankiloihin ”ihmiskuntaa vahingoittavan valheellisen tiedon levittämisestä”.

Pelolla hallitsemista korostetaan yleisesti maailmanlopun ennusteilla. Ihmiskunnan dokumentoidussa historiassa maailmanloppua on ennustettu Wikipedian mukaan 174 kertaa. Sitä ennustivat jo assyrialaiset 2800 eaa. ja tunnetuimpia oman aikamme ennusteita ovat Jehovan todistajien arvio vuonna 1966, jonka mukaan syksyllä 1975 olisi ajankohta Kristuksen tuhat-vuotisen valtakauden alulle. Näitä väitteitä toistettiin läpi 1960-luvun lopun ja vuonna 1974 ennustajat vahvistivat, että maailmanloppuun olisi enää lyhyen aikaa. Nyt samaa saarnaavat klimanistipapit.

Samaan aiheeseen liittyy myytti vedenpaisumuksesta, joka tunnetaan monista kulttuureista. Raamatun kertomuksessa maan peitti 40 vuorokautta kestänyt rankkasade, josta vain Nooa ja hänen perheensä pelastuivat. Samanlaisia myyttejä esiintyy muinaisesta Babyloniassa ja Sumerissa. Myös muinaisilla kreikkalaisilla oli kertomuksensa tästä aiheesta.

Niin tosiaan, aikamme klimanistit puhuvat tulevasta vedenpaisumuksesta !

Nykyajan uususkonto, jota kutsun klimanismiksi, on maailmanhistorian laajin tuomiopäivän lahko, joka häikäilemättä ajaa tuhoon sen maailman ja luonnon, jonka esi-isämme vuosituhansien saatossa on kehittänyt. Klimanismi syntyi YK:n aloitteesta vuonna 1972 Tukholmassa, ja YK:n päämaja on siitä lähtien toiminut lahkon ”suursmurffien” moskeijana. Klimanistilahkolle tyypillistä on, että jo 1972 ennustettiin maailmanlopun tulevan 10 vuoden sisällä ellei ihmiskunta pyydä syntiensä anteeksiantoa ja alistu poliittisen eliitin käskyvallalle. Näitä 10 vuoden ennusteita on ropissut säännöllisin välein ja vuonna 2018 Puolassa pidetyt klimanistilahkon suviseurat asettivat maailmanlopun seuraavaksi päivämääräksi vuoden 2030.

Aatteen levitessä klimanistilahko siirtyi mediaan ja perinteinen tutkiva journalismi on muuttunut toimittajien itsensä ja heidän ajamansa klimanistiaatteen ylistämiseksi. Vähemmän yllätti, että mediasta ja etenkin YLE:stä tuli maailmanlopun sanoman tärkein levittäjä, johon jokainen taiteilija, koulutyttö, filosofi tai toimittaja kutsuttiin julistamaan ikuisen kadotuksen pyhää sanomaa. Syntyi klimanistilahkon pyhä kolminaisuus: media, politiikka ja vihervasemmisto. Media pyörittää roihuavalla kiirastulella oravanpyörää, jossa poliitikot ajavat takaa omaa varjoaan ja vihervasemmisto hykertelee, kun ilmaston nimessä tehtävä anekauppa ja verotus kukoistaa.

Media kieltäytyy haastattelemasta sellaisia tutkijoita, joilla on uskonnon vastainen näkemys ja onhan se selvää. Yksikään aate, uskonto tai oppi ei koskaan tuo saarnastuoliinsa oman ideologiansa vastustajia ja klimanistilahko haluaa vaientaa kaikki, jotka sanovat, ettei maailmanloppu ole ovella.

Ruotsin SVT on sanonut suoraan, että se ei anna tilaa klimanismin vastustajille.

Lahkon toiminnassa totuus on toisarvoinen ja aate nojaa voimakkaasti tunnevärjättyyn tieteelliseen fiktioon. Tällaisen tunneohjatun tieteen tyypillisenä ilmentymänä voidaan pitää 16-vuotiasta ruotsalaistyttöä, jolle on ehdotettu jopa Nobelin palkinto taistelustaan klimanistilahkon aatteen puolesta. Valmiiksi kirjoitetusta paperista lukeva nuori leimataan ilmastokysymyksen asiantuntijaksi ymmärtämättä, että näin nuorella ihmisellä ei voi olla minkäänlaista sellaista kokonaisuuden hallintaa, joka liittyy maapallon ilmastoon. Asiastahan eivät edes tiedeyhteisö ole päässyt yksimielisyyteen. Lopulta tämä tyttö osoittautui äitinsä ohjelmoimaksi puhelottoautomaatiksi, jonka tehtävänä oli kerätä klimanistilahkolle sympatia sellaisten ihmisten joukosta, jotka eivät ymmärrä aiheesta yhtään sen enempää kuin tämäkään tyttö.

Miten käy pitkälle kehittyneelle länsimaiselle yhteiskunnalle, jos näin voimakkailla tunneperäisillä vetoomuksilla taistellaan tiedettä, luontoa ja sen lakeja vastaan? Jos katsotaan, mitä SDP:n Antti Rinne sanoo Iltasanomissa, niin hän on itse valmis maksamaan kovempaa veroa tuotteista, jotka voi luokitella ilmastolle ja ympäristölle haitallisiksi, eli hän tunnustaa, että kyse ei ole ilmastosta vaan verotuksesta (anekauppa).

”Olen itse lihansyöjä edelleenkin ja olen sen valmis maksamaan, koska mielestäni oleellista on se, että saamme tämän maapallon säilytettyä tuleville sukupolville.”

Antti Rinteellä on varaa, mutta miten käy köyhyysloukussa oleville vihervasemmiston kannattajille? Käy juuri niin kuin klimanistilahko aina on halunnut. Syntyy yhteiskunta, jossa yläluokka (klimanistit) porskuttavat ja kansa rypee kurjuudessa.

Nuoruudessani Eydie Gormé lauloi ”Blame it on the bossanova” eli syyttäkää bossanovaa. Jokin vuosi sitten ”arvostettu” New York Times kirjoitti Yellowstonen hirvien ja vapitien kadosta, että syynä on ilmastonmuutos eikä sudet. Ruotsin SVT esitti alkuvuonna ”faktaohjelman”, jossa mm. annettiin ymmärtää, että Japanin tsunami johtui ”ilmastonmuutoksesta”.

Minunkin pitää syyttää ”ilmastonmuutospuheita” YLE:n iltauutisten aiheuttamasta pahoinvoinnista!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
gew
#1

Ei ole olemassa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Koko maapallon ilmastosysteemi on varsin monimutkainen kokonaisuus, jossa osatekijöinä on aurinko, ilmakehän viilentävät ja säteilyltä suojaavat partikkelit ja nesteaerosolit kuten vesihöyry. Lisäksi on maapallon geologinen elämä, jatkuvasti muuttuvat sisukset ja sähkövirtaukset, kuten mahdollisesti myös merien kautta kulkeutuvat hiukkas- ja sähkövirtaukset navalta toiselle, molemmat napa-alueethan ovat tällä hetkellä merialueella, johtuen ytimen asennon muutoksista. Tuo näkyy mm. pohjoisen magneettisen navan kiihtyvä liike kohden Siperiaa. Merenpinnan muutokset ovat sekä isostaattisia geologisia muutoksia, ja merenpohjan nousua ja laskua. Pelkästään pohjoisen jäämeisalueen saamat auringon hiukkaspurkaukset kuumentavat jäämeren vettä, ja aiheuttaa lämpölaajenmista ym. Siperian Jakutian ”kraatterit” ovat jääkauden jälkeisen merenpinnan nousun aiheuttaman paineen nousun seurausta jopa satojen metrien paksuisen roudan alla jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#6

Pitää hieman lisätä edelliseen, siis magneettinen ”työnapa” pohjoisessa on rantautumassa mantereelle Siperiassa alkaen sen noin 16 vuoden kuluttua. Tuosta hetkestä alkaen, auringon hiukkaspurkaukset osuvat jatkuvasti kasvaen manneralueelle, josta seuraa jäämeren jyrkkä viileneminen. Lisäksi Siperia mantereena on ajautumassa pohjoisnavalle prekessiossa. Tuo tietää sitä, että olosuhteet muuttuvat kohden Etelämantereen kaltaiseksi. Jo nyt pohjoisen pallonpuoliskon talvet ovat kokonaisuutena rajut, mutta vuosi vuodelta kylmenee. Jäätiköiden kasvu nopeuttaa kylmenemistä, sen heijastaessa säteilyä avaruuteen, kuten laskee merenpintaa kiihtyvällä vauhdilla. Vaikka Suomi ei ole viilenemisessä etummaisia, päin vastoin, noin 15 tuhannen vuoden kuluttua Suomi sijaitsee noin nykyisten Huippuvuorten leveyksillä. Sekä kylmeneminen että lämpeneminen ovat seurausta maapallon hyrräliikkeen aiheuttamista muutoksista. Jäämeri ei ole aina jäämeri, ja Etelämannerta ei halo merivirrat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Kakkososassa tulen käsittelemään IPCC:n suurta bluffia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#10

Sitä odotellaan mielenkiinnolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kiinnittäisin huomiota tuohon Etelämantereen jäätiköiden ”sulamiseen”. On aloitettava ensin siitä, miten jäätiköt muodostuvat; pääasiassa matereella härmistymällä, ja vain rannikovyöhykkeillä myös lumisateiden avulla. Etelämantereen pita-ala on noin 12 miljoonaa neliökilometriä, ja tuo härmistyminen tuottaa uutta jäätikön rakennusmateriaalia noin 30-60 mm/vuosi. Kokonaishärmistymisen määrä on luokkaa 200 kuutiokilometriä vuosiasolla, ja kymmenessä vuodessa noin 2000 kuutiokilometriä. Uutta varsinaista jäätä muodostuu noin sadan metrin syvyydellä uuden härmän painosta jatkuvalla syötöllä. Kun huomioidaan jäätiköiden liikkeet kohden ranikkoa, ne liukuvat kevyesti miljoonien vuosien aikana hioutuneella kallioalustalla, mutta aina uuden jään painon vuoksi. Jääiköiden alustassa on myös vettä liukasteena, koska Etelämentereen lämpötilat tai pakkaset eivät läpäise jopa kilometrien paksuista jääkerrosta, ja manner on lisäksi tuliperäinen jne. Jäähyllyjen katkeamiset saavat paljon huomiota,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

lisäys edelliseen, siis jäähyllyjen katkeamiset saavat paljon huomiota, ja ilmastonmuutos huhut saa siivet selkäänsä. Merijäähyllyt katkeavat kuitenkin aivan maapallon omien sisäisten tapahtumien seurauksena. Voimakaiden merenpohjan maanjäristykset ovat voimakkain tekijä. Se aiheuttaa kuoren aaltoliikkeen, ja juuri rantakiven päällä lepäävä ja meressä kelluvat jäät katkeavat jos pienemmästäkin maanjäristyksestä, ja suuremmat järisykset laittavat voi kiihdyttaa myös hetkellisesti myös mannerjäätiköiden liikettä. Samaa tapahtuu myös Alaskan vuoristojäätiköillä, jossa maanjäristyksiä on jopa parikin kymmentä vuorokaudessa (viime syksynä 24 pienempää ja suurempaa järistystä vuorokaudessa). Tuo on mannerlaattojen liikkeen, tai liikkeen takertumisen ja nopean irtaantumisen seurausta. Etelämantreen jäätiköille pahinta on ne voimakkaat merenpohjan järistykset eteläisien mannerlaattojen seuduilla. Mikäli maapallo olisi huojumton ja kaikin puolin stabiili, jäätiköt kasvaisi rajattomasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sini keltanen
#2

Lisää hyvinvointia, ei pahoinvointia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#3

Edellisiin kirjoituksiin liittyen, olisi mietittävä, miten merien kautta kulkee sähköisiä virtauksia, onhan maapallon magneettikenttä kuitenkin sähköinen ilmiö, ja mahdollisesti dynamo, joka ei ole pelkkä passiivinen magneettitanko. Pohjoinen napa on positiivisesti varaunut jättimäinen hiukkasimuri, mutta maapallon läpi kulkeen miljardien ampeereiden sähkövirtauksia.

Molemmat magneettiset navat ovat tällä hetkellä merialueella, ja suorin tie hiukkas/sähkövirtauksille kulkee Australian ja Uuden-Seelannin välisen merialueen kautta, ja Beringinsalmen kautta navalle.

Tuo selittäisi myös magneettisen pohjoisen rauhattomuus ja rajusti heikentyneen magneettikentän. Tuosta seuraa myös aukkoja tai repeämiä magneettikenttään ja äärimmäisiä liikkuvia kuumia pisteitä, kuten voimakkaita ja nopeita säiden ääri-ilmiöitä. Etelämantereen yläpuolella sen sijaan on varsin rauhallista, kun pohjoisella pallonpuoliskolla yläilmakehässä vastaavasti äärimmäisen sekava tilanne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hei ruikuttaja, sinun ei tarvitse enää pelätä. Tutustu edes hiukan kiistattomasti perusteltuun tietoon ilmastonmuutoksesta, niin ei tarvitse edes saarnata omia uskomuksiasi. Kukaan ei sinua pelottele, tunnet pelkoa vain koska olet pelkuri. Pelkäät jopa tosiasioita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#8

Kerro ihmeessä, mitä kiistatonta ilmastonmuutosta tarkoitat? Vai kiistätkö ihan huviksesi tieteellisesti todistettuja maapallon muutoksia? Maapallo ei ole pelkästään ilmasto, vaan erittäin monimutkainen elävä planeetta. Magneettikentän heikkeneminen on todellisuutta, kotimaisten huippututkijoiden todistamaa. Viimeisten 3000 vuoden aikana maapallon magneettikenttä on heikentynyt 30%, tutkittua tietoa. Viimeisten 150 vuoden aikana kenttä on heikentynyt noin 15%, eli muutos on jättimäinen sisäinen muutos, eikä siinä paljoa paina kukkaistyttöjen sana tai punakapina. Kannattaa vaan uskoa tieteelliseen tutkimukseen, siinä kun Greenpeace höynäyttää heikkohermoisimpia ilmastopaniikkiin.

Rui rui

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Suojaudu maasäteilyltä, se on jo pehmentänyt aivojasi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#13

Lisäämällä vähän kerrallaan punaista lihaa ruokavalioosi, ajatuksesi alkaa luistamaan. Kannattaa muistaa, että kasvikset eivä sisällä aivosolujen tarvitsemia hivenaineita, ja kuitenkin solut uusiutuvat miljardettain päivittäin. Pelkällä sokerilla ei tule toimeen. Mutta, etene pienin askelein, hyvä siitä tulee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#5

Vaikka aivot on mukamas pehmentyneet, niin pari asiaa on lisättävä näinhin ilmastoasioihin. Tuossa on mm. merenpinnan nousu, josta siitäkin löytyy aivan luonnollisia ja ei luonnollisia selityksiä. Aloitetaan vaikka Kuolleenmeren kuivumisesta, siitä katoaa vuosittain noin 284 kuutiokilometriä vettä haihtumalla, koska Jordanjoen vesi käytetään nykyään kasteluun muualla, eli ei nykyään enää Kuolleeseen mereen. Ihna vain esimerkkinä muista, vähemmän tunnetuista tapahtumista on vaikkapa Afrikan mantereen repeämä, joka laajetessaan nostaa merenpintaa noin 90 kuutiokilometriä, ja vielä yksi esim.. mantereiden pohjaveden korkeus on alentunut noin 24 metriä (muistaakseni) jääkauden jälkeisenä aikana. Tuo on tapahtunut mm. ihmisen toiminnan seurauksena, vaikkapa peltojen ja metsien ojitus ja muu vaikutus vaikka viljelyalan kasvattamiseen. Ityämerialueen mrenpohjan kohoaminen on jo paljon tutumipia suomalaisille, mutta maata kohoaa myös muualla, johtuen isostasiasta myös jääkauden jälkeen jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#9

Vielä tuosta kasviksien syönnistä sen verran, Afrikan ja Euraasian mantereilla väkiluku tulee kasvamaan 2-3 miljardiin vain lähivuosikymmenien aikana. Jo tällä hetkelle kaikki mahdollinen viljelyala on käytössä. Espanjan vuoristojen seutu on aivan täyteteen ahdettua viljelypeltoa tai kasvihuoneita ym. Pääosin nuo sijaitsee valumavesien lähistöllä. Eurooppa on myös kaikelta mahdolliselsta osin täyteen viljeltyä. Jokainen saa halutessaan ilmakuvia alueista. Vuoristoalueet ovat viljelykelvotonta. Suomessa tilanne on kriittisempi, mahdollisesti yksi sato kesää kohden, ja kasvihuoneet tarvitsevat jättimääriä energiaa, mikäli tuontikasveista luovutaan. Vihreiden tuontikasvillisuus vaatii kuljetuksen osalta tuhansien lentokoneiden enrgian ja tuottaa vastaavasti jättimäisen päästöt. Nyt lihaveron sijaan tulisikin harkita tuontikasvien lisäverotusta, koska kasvipainotteinen ravinto ei kuitenkaan ole niin terveellistä kuin kuvitellaan. Tuossa syrjäytetään lihaa, josta puutoksia aivotoimintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000