Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Kestääkö Euro(oppa) ja kuinka kauan?

Hieman yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että yhteisvalutta toimii niin kauan, kun euron sijoitus antaa samalla työllä saman tuoton kaikissa euromaissa. Mitä tapahtuu sitten, kun joku laistaa porukasta, laiskottelee, tuottaa vähemmän ja korvaa erotuksen lainarahalla. Entä sitten, kun velka kasvaa ja tuottavuus laskee? Entä kun Kreikka-syndroma iskee muihin Välimeren maihin. Suomen velka on vielä alle 60 % BKT:stä, mutta Italian velka on jo yli 130 % ja kasvaa edelleen – kuten myös Suomen velka.

Kun integraatiota syvennetään, niin Suomen ja Saksan kaltaiset maat joutuvat ottamaan taloudellisen vastuun niistä maista, jotka eivät pysy mukana kelkassa. Vastuu tarkoittaa suoraia tukia rahansiirroilla. Saksan ja Suomen kaltaisille valtioille tämä tarkoittaisi suoria rahansiirtoja n. 7 % BKT:stä, eli Suomen osalta rahansiirrot olisivat suuruusluokkaa 18 miljardia vuodessa ajan tappiin tai Suomen konkurssiin. Se olisi enemmän kuin kolmannes valtion vuosittaisesta budjetista.

Onko tämä fiktiota? Brittiläinen talousmies Bernard Connolly totesi eräässä haastattelussa, että on vain ajan kysymys, kun euroalue romahtaa ja edellinen skenaario on hänen esitelmästään. Tämän ymmärtäminen ei tosin vaadi paljoakaan taloustietoa, vaan EKP:n korkopolitiikkaa paljastaa totuuden.

Hetki sitten Euroopassa vallitsi korkeasuhdanne, jota olisi pitänyt suitsia koroilla, mutta korkoja alennettiin. Nyt horisontissa näkyy pilviä, ja korko laskee edelleen!! Mitä tehdään, kun tulee laskusuhdanne ja pitäisi elvyttää koroilla?

Selvää on, että EKP:n korkopolitiikka ruokkii mahtavaa konkurssia ja ennen näkemätöntä lamaa. Yhä laskeva korkotaso kannustaa tuottamattomiin investointeihin ja lisää taloudellisia riskejä samalla, kun yhteiskunnan taloudellinen häiriösietokyky alenee. EKP:n toiminta muistuttaa monessa suhteessa vuoden 1990 lamaa edeltäneitä vuosia, jolloin lainarahaa tulvi ovista ja ikkunoista.

Miten lama ilmenee? Kaikki, jotka näkivät ja kokivat 1990-luvun lamavuodet voivat kuvitella, mitä tapahtuu kun samanlainen lama iskee koko EU:n alueelle ja heijastusvaikutukset ulottuvat globaaliin talouteen. Nyt ei kaadu KOP ja SKOP, vaan koko Euroopan pankkijärjestelmä.

Suomen onneksi pika-vippi-Antti lupasi nollatuloksen vuonna 2023 ja päästään lyhentämään lainoja kesken lamaa. Niitä riittääkin lyhennettäväksi sekä lapsillemme, että heidän lastenlapsille.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Mooses
#1

Hieman pois aiheesta mutta aika järkyttävää tietoa! Perässä tullaan!
Saksan säähkön hinta uusissa ennätyksissä, 30,85 senttiä/kwh, Hienoa viherfasistit!
German online national daily Die Welt here reports on how electricity prices in the country have reached “a new high” and that natural gas prices are high as well.https://www.welt.de/wirtschaft/article200708588/Strompreise-steigen-auf-Rekordhoehe-auch-Gas-ist-teurer.html?wtmc=socialmedia.facebook.shared.web&fbclid=IwAR3_DJaeVi3xI2L-LOpcplUFRbC53P7R9l9-4uXFmkwleH

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Realisointikeskukset avataan taas
#2

Eurooppa on ylikansoitettu. Afrikkalaisten/a asialaisten pääsy tänne turvisturisteina on ehdottomasti estettävä.
1990-lama oli kovaa aikaa. Syntyi REALISOINTIKESKUKSIA, jotka pullistelivat suomalaisilta veronmaksajilta takavarikoitua tavaraa. Kiinteistöt ja asunnot vaihtoivat omistajaa pankkien takahuoneissa.
Asunnot lähtivät mutta velat jäivät.
Nyt olemme menossa kohti lamaa. Saksa yskii ja kohta tauti onkin täällä. Tällä kerralla emme voi devalvoida/revalvoida. Olemme neuvottomia samalla kun vallassa oleva hallitus tekee elämästämme yhä kalliimpaa.
Veikkaan leipäjonoja sinne ja tänne.
Voi kuvitella, miten silloin suhtaudumme ”oleileviin” muukalaisiin, joiden elämän me olemme täydellisesti kustantaneet. Alkaako muilutukset vai putoaako hampaita ja päitä? Rikkuuko yhteiskuntarauha?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

Ei meillä ole mitään hätää kun Suomen Pankki painaa lisää rahaa ja lainaa sen valtiolle, eli siirtää rahaa taskusta toiseen. Korko 0 % ja laina-aika 1000 vuotta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Paskaksi taitaa kaikki Euroopassa mennä.

Sitten kun muslimit ovat enemmistönä (eihän siinä tätä vauhtia kauan mene) Europassa, niin ne varmasti nimeää Euroopan ja kaikki kaupungit uusilla nimillä.

Mikähän Suomen nimeksi tulee? Ja Helsingistä tulee varmaan joku Hemaskos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Varmaan kun muslimit pääsevät valtaan niin femakk.jen Seta-ideologian opetus vaihtuu Shariaan kouluissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Yhteisvaluutta voi toimia vain jos jäsenmaissa on sama hintataso, tulojen ostovoima, lainsäädäntö, työn tuottavuus, eli liittovaltio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Liittovaltio ei siihen pysty, koska kansat ja ihmiset ovat luonteeltaan erilaisia. Jos liittovaltio auttaisi, niin silloin liittovaltiota ei tarvitsisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Suomi voisi olla osavaltio EU liittovaltiosta, eli federaatiosta. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, että matkitaan suoraan Yhdysvaltoja, jossa osavaltioilla ei ole kielimuuria, kuten jättimäisiä kulttuurieroja, kuten EU:ssa, puhumattakaan mitä laajeneminen toisi tullessaan. Asia vastaisi suunnilleen sitä, että USA ottaisi Väli-Amerikan maita kainaloonsa, ja voisi jopa johtaa siihen, että Afrikan maat liittyisivät EU:hun aikanaan. Ehkä joskus tuhannen vuoden kuluttua, kun Välimeri on rakennettu kelluviksi asunnoiksi tilanpuutteen vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Länsimainen
Iloinen
#5

25 vuotta EU jäsenyyttä ja muutaman vuoden päästä 20 vuotta yhteisvaluuttaa ovat faktaa. Enemmistö niin eduskunnasssa, kuin myös kansasta pitää unionia meille hyvänä ratkaisuna. Matala inflaatio, miinuskorot, poistuneet tullit ja sen myötä vapaakauppa ovat olleet plussaa maalle. Yhteinen turvallisuusprojekti ja kaikki muut yhteiset tavoitteet ovat paremmin toteutettavissa yhdessä, kuin erikseen. Brexit tulee näyttämään mitä tulee tapahtumaan
’ itsenäiselle ’ valtiolle, joka vähät välittää muista maista ja yhteistyöstä ja käyttäytyy kuin imbesilli. Siihen kelkkaa ei meidän pidä mennä. Kehitetään yhdessä yhä parempaa eurooppaa ihan meille kaikille, kyllä me siihen pystymme. Siniristi salkoon ylpeästi matkalla kohti parempaa ja upeampaa eurooppaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Unohdit korkean sisäisen inflaation, jossa valtio nostaa kaikkia niitä maksuja ja veroja, joita se pystyy, ja sehän pystyy. Tuontiautojen hinta saattaa pysyä alhaalla, mutta kun me ei eletä pelkästään autosta. Asunnot ovat kotimaisia, ja siitä aiheutuvat kulut, kuten kiinteistö- ja energiaverot jne. Tärkeintä siinä omassa valuutassa on työllisyyden parempi taso, senhän huomasivat suomalaiset jo 1800-luvulla. Siis, miksi oma valuutta otettiin käyttöön, ja luovuttiin vaikka ruplasta, voi jokainen sisällään miettiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kyllä se näin on, länsimainen. Montako euromaata on lännessä, jos nyt ei ihan maapalloa kierretä? Euro on sairas valuutta, ja ei tule säilymään vaihdettava valuuttana sen keinotekoisesti yllä pidettävän arvon vuoksi. Meillä on eurokupla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juuri näin, terve valuutta joustaa, ja sen on joustettava suuntaan tai toiseen. Euro on yksi maapallon typerimmistä valuutoista, jossa pääasia on, että talletuksien arvot säilyy ilman riskiä. Toisin sanoen siitä on tehty paperinen kultaharkko, jolla ei ole itseisarvoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000