Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Kenen hiekkalaatikossa hallituksemme leikkii?

Jossakin julkisuudessa Sanna Marin esiintyi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin edessä kuin itseään tyrkyttelevä nainen. Tekeekö seura kaltaisekseen vai leikkivätkö samanlaiset lapset parhaiten keskenään?

Kerron Teille tarinan, joka kertoo minkälaisella älyllisellä tasolla Ranska ja maan presidentti toimivat ja voitte sitten arvioida minkälaiseen miinaan Marin vei Suomen.

Calais-Doverin välillä on noin 35 km merimatka, joka helpoimmin ja laillisesti taittuu lautalla ja nopeimmin kanaalin alitse kulkevalla Eurostar-nimisellä junalla. Muistamme kauan sitten, miten nuo laittomasti Euroopassa oleskelevat ”siirtolaiset” tungeksivat Ranskan puolella yrittäen väkisin Britanniaan. Ranskan rannat olivat täynnä hökkelikyliä, joissa tuo tavanomainen tuontirikollisuus rehotti.

Britannia ja Ranska olivat sopineet, että Ranska ei laske noita kylärosvoja kanaalin yli ja Britannia oli maksanut tästä Ranskalle arviolta noin 100 miljoonaa puntaa. Tässä oli siis kyse samanlaisesta sopimuksesta kuin minkä George Soros masinoi Turkin ja EU:n välille. Sopimus kulki hieman virheellisesti Merkelin nimellä, mutta olihan Saksa suurin maksaja, niin ottakoon Merkel kunnian Soroksen tekosista.

Kaikkien Brexit-keskustelujen lomassa Ranska alkoi kiristää Britanniaa sillä, että Ranskan rannikkovartiosto saattoi ihmissalakuljettajien kumiveneitä Britannian aluevesille ja ilmoittivat että Britannian rannikkovartiosto on velvollinen huolehtimaan merihädässä olevista ”pakolaisista”. Niin käynnistyi valtava Ranskan tukema kansanvaellus Britanniaan, joka lopulta tuli julkisuuteen Nigel Faragen julkaistua tilanteesta useita videoita. Tästä pääset näkemään Nigel Faragen ottaman videon siitä, miten Ranska saattaa pakolaisia Britannian aluevesille. Tämä kannattaa katsoa vaikka ei ymmärtäisi kieltä. Kuvat kun kertovat kaiken.

Pian asiasta nousi häly ja Ranska ilmoitti, että jos Britannia vaan maksaa lisää rahaa, niin he lopettavat pakolaisten roudaamisen. Taas näkyi miten Ranskan Macron käyttäytyy kuin Turkin presidentti Erdogan kansainvälisillä foorumeilla.

Britannia ei tietenkään lähtenyt Macronin esittämälle kiristyksen linjalle, vaan pienen vääntelyn jälkeen näyttäisi siltä, että Britannian laivasto ryhtyy valvomaan kulkua kanaalissa ja häätää nämä Macronin tukemat onnenonkijat takaisin Ranskaan. Siitä Macron & Co hermostui ja julistivat, että Britannian sisäministeri Priti Patel valehtelee kun hän sanoo, että Ranska ei estä pakolaisia ylittämästä kanaalin – tuo edellinen video kertoo kuitenkin totuuden.

Emmanuel Macronin lapselliset reaktiot senkuin jatkuvat. Britannia näet ilmoitti asettavansa kaikki maahan tulevat kahden viikon karanteeniin ja se koski myös Ranskalaisia. Macron veti herneen nenään ja julisti, että kaikki Britanniaan lähtevät joutuvat jo Ranskasta lähtiessään kahden viikon karanteeniin … ikään kuin kostoksi. Tässä lähdevideo.

Mistä kaikki tämä johtuu?? No tietysti taustalla on Brexit-neuvottelut, joissa Britannia on ilmoittanut, että he ottavat haltuunsa omat alueensa ja aluevetensä, eivät alistu EU:n lainsäädäntöön ja tuomiovaltaan … jne.

Ranskalle tämä tarkoittaa, että maan harjoittama ryöstökalastus Britannian aluevesillä loppuu ja siitä Macron ei tykkää. Ja niin tämä EU:n yhteisöllisyyttä ajava ja oman maansa etuja häikäilemättömästi ajava Emmanuel Macron käyttäytyy kuin pikkupoika valintamyymälän karkkitelineen vieressä, kun äiti ei suostu ostamaan namusia.

Valitettavasti Sanna Marinilta puuttui tuo itsesuojeluvaisto ja hän taipui ranskalaisen pikkupojan äksyilylle

ja Suomen kansa maksaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Onneksi ei Emmanuel Macron sentään käyttäytynyt,kuin se entinen pikkupoika 1960 luvulla Elintarvekemyymälässä!Olen itse päässyt näkemään vierestä 1960 luvun lopulla seuraavanlaisen tapauksen työskennellessäni kaupan tiskin takana.Äiti tuli Poikansa kanssa ruokaostoksille,kaikki meni siihen saakka hyvin,kunnes tultiin karkkihyllyn kohdalle!.Poika alkoi vaatia Äidiltään jotain isoa karkkipussia,Äiti ei luvannut ostaa.Vedoten siihen että kotona on kaapissa jotain namusia.Siitäkös Poika suivaantui,alkoi kiroamaan ja haukkui Äitiään saatanan h……i,ja lopulta heittäytyi lattialle makaamaan jatkaen mesomistaan.No Äiti lehahti kasvoiltaan tulipunaiseksi häpeästä,osti Pojalle tämän vaatiman karkkipussin.Maksoi kaikki ostokset,ja äkkiä ovesta Pojan kanssa pihalle!Herää kysymys minkähänlainen Macron tuon perheen isä mahtoi oikein olla kotioloissa.Senverran tiedän,että ainakin alkoholi tuolle kyseiselle”perheenpäälle”maistui!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Pieni kirjoitusvirhe putkahti kommenttiini.Piti olla Elintarvikemyymälässä.Ja unohtui myös kertoa tuon pojan ikä,se oli noin,3-4 vuotta.Eli mitä voimme päätellä tästä?ilmeisesti Isältä kuultu sanankäyttö,oli hyvin mennyt perille Pojalla?!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Kaj’kin. Hyvin sinulle annetaan ’ylhäältä’ sanomista, joka avaa; meille monellekkin ’salaista tietoa’. Raamatussa Pyhä Henki on jo; kauan sitten sanonut näistä pohjoisista maista, kuinka he tulevat ’huoraamaan’ näiden eteläisimpien maiden kanssa; mikäli olen oikein asiat ymmärtänyt. Onhan se nyt jos nainen antaa isot rahat jo etukäteen; saadakseen pettää; omaa vihittyä aviomiestään. Sehän on perkelellinen teko. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ranskalaisten kanssa jonkin verran tullut kauppaa tehtyä. Artikkelin kuvaus kertoo hyvin heidän luonteestaan. Ovat kuin herkkähipiäisiä pikkulapsia ja lypsävät minkä pystyvät. Usein myös täysin kyvyttömiä ratkomaan ongelmia. Suomen ydinvoimalaprojekti kertoo osaltaan hyvin sen ranskalaisen ”yhteistyön” todellisuuden. Tämä ydinvoimala on muuten projekti, joka ei tule koskaan maksamaan itseään takaisin, kuten eivät Concordetkaan aikoinaan (myös ranskalaisia).
Mitä heidän pressaan tulee, niin pankkimafian juoksupoikahan tuo on. Mutta jotain positiivista kuitenkin eli ruoka ja viinit ovat Ranskassa hyviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Lain pitäisi olla niin ettei pääministeri saa luvata lainkaan rahaa, varsinkin jos ei taloudesta mitään ymmärrä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Pitäisi olla perustuslaissa kielto, ettei valtio saa ottaa velkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Ilmeisesti Perussuomalaisten pelko on niin suuri?!.Että Marin teki Hallituspuolueiden kanssa yhdessä,etukäteen sovitun allekirjoituksen .Tästä EU:N laina/velka/lahjarahapaketista.Sitoen Suomen niin tiiviisti,velankautta EU:hun,että edes Perussuomalaisella politiikalla ei päästä mokomasta ”paskasta”eroon?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Kaj , ym. Niin minkalaiseen miinaan Marin vei Suomen / suomalaiset saa ottaa kantaa ?! Jos ymmärrän oikein , niin käsitykseni mukaan tuhontielle !!? Mutta jo uudet galluptulokset on heräilemässä , siis äänestäjät !? Toivottavasti kaikki jotka ymmärtää tilanteen , vakavuuden eivät jäisi seuraavissa vaaleissa , nukkuvien penkkiin !!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000