Perussuomalaiset

Kaj Granlund

500 miljardia lahjarahaa

Nyt EU alias Merkel vaatii, että EU on pelastettava. Jotenkin tämä laulu on tuttu. Samat uhkaukset olivat ilmassa, kun Kreikkaa lähdettiin pelastamaan ja sen pelastaminen senkun jatkuu. Miksi Kreikka piti pelastaa kaikkien EU-maiden ja Maailmanpankin yhteisillä satsauksilla? Siksi, että Saksan suuret pankit olivat innostuneet lainaamaan rahaa Kreikalle ja sitten maa oli ajautumassa varattomuuteen. Sen seurauksena Saksan isot pankit kuten Deutsche Bank ja Commerzbank olivat kaatua ja maksajina olisi ollut Saksa ja Merkel. Sehän ei Saksalle sen enempää kuin Merkelille sopinut, vaan vastuut oli jaettava.

Nyt ounastelen hieman samanlaista operaatiota. Tällä kertaa mainitut kaksi pankkia ovat liottaneet rahansa Kreikkaan, Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan. Molemmat pankit ovat jo muutenkin olleet konkurssin partaalla, mutta jos EU-valtiot saadaan pelastamaan asiansa sotkeneet maat, niin Saksan suuret pankit pelastuvat.

Niin kauan kun ei saada selvitystä siitä, ketkä ovat Kreikan, Italian, Espanjan ja Ranskan suurimpia velkojia, konspiraatioteoriani elää ja voi hyvin.

Merkel on jo antanut ymmärtää, että Saksalle kelpaa vain ilmaisen rahan ratkaisu. Onhan se selvää, että lainataakan lisääminen kyseisiin maihin kasvattaisi Saksan pankkien riskejä ja sehän ei kelpaa. Niin ja tietysti Italia uhkaa erolla, mutta missä Merkelin tahto oli silloin, kun Italia, Ranska ja Espanja elivät yli varojensa? Minä vaan kysyn.

Toivon todellakin, että Suomen hallitus pitää kiinni periaatteesta, että jokainen vastaa veloistaan ja taloudestaan!

Me tiedämme, että nyt avustusjonon kärjessä olevat maat ovat itse syypäitä siihen, että he ovat ylivelkaantuneita. He kun häikäilemättä ovat vuosi toisensa jälkeen haistattaneet EU:n alijäämää koskeville säännöille.

Eipä toki olisi ensimmäinen kerta, kun Saksa valloittaa maita Euroopassa. Hitler teki sen asein ja Merkel tekee sen kiristyksillä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kaj’kin. Kyllä on isot sotkut, kun ei Jumalan sanaan pitäydytä. Tätä se perkeleen kumartaminen tiesi ja tulee aina vain; jos se jatkuu; vääjäämättä; edelleenkin tietämään. Jeesus Kristus sanoo; ”Ilman minua; te ette voi mitään tehdä.” Jokohan alkaa maistumaan Jumalan sana, toisena tärkeänä Leipänä? Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos. Seuratakko Merkkeliä, hitleriä, vai Jeesusta Kristusta. Ollakko ’sohvaperuna’, vai; hyvään ahkera? Oli niin hyvä hartauskirjan kirjoitus, että haluan sen jakaa sinulle. Kirjasta: Askele askeleelta, tälle päivälle; Maanviljelys, >>Älä karta vaivalloista työtä, älä maanviljelystä, jonka Korkein on asettanut>>, sanoo Siirak. Näyttää ilmeiseltä, että raskaan työn karttaminen on jo ikiajoista kuulunut ihmisluontoon. Vähäinenkin viljelys edellyttää kuitenkin vaivannäköä. Työn Siunauksen ohella kulkee sääntönä: >>Otsasi hiessä pitää sinun syödä leipäsi.>> Maanviljelijän ammatti samoin kuin monen muunkin on raskas.Työtä ja vaivannäköä riittää. Moneen muuhun ammattikuntaan nähden on maanviljelijä kuitenkin erikoisasemassa. Hän saa olla kosketuksessa luontoon ja on suhteellisen vapaa työssään, joka yleensä on terveellistä. Usein hän saa pitää lapsensa kanssaan työssään, mikä kasvatuksellisesti on tärkeätä. (Jatkuu)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos. (Jatkuu) Kun Jumala pani ihmisen >>viljelemään ja varjelemaan>> maata, tuli maanviljelyksestä ja kasvitarhatyöstä kuin perusammatti. On paha asia, jos joku karttaa sitä sen vaivalloisuuden vuoksi ja ehkä jättää kotitalonsa tarpeettomana vieraisiin käsiin. 1. Moos. 2: 1-15 ( edellisestä virsik. pain.) Virsi: 560 Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Niin myös Suomi on syypää omaan velkaisuuteensa ! Ei Saksa ole ensmmäistä kertaa , pappiakyydissä !?! Ensimmäinen maailman sota olikos siellä joku Vilhelmi ?? Silloin ohjaksissa ja niin eespäin , mitä historia kertookaan ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

EU keskittyy vain tulonjakounioniin ja sosialismiin eikä siihen miksi se on perustettu alunpitäen. Riittävän suureksi tulli- ja sisämarkkinaliitoksi vastavoimaksi suurvalloille, kuten Kiina. Samaan aikaan. Englanti kieltää Huawein laitteet ja 5G-verkon (kuten USA jo aikaisemmi) estääkseen Kiinan hybridivaikuttamisen ja vakoilun. USA poistaa Hongkongin erityisaseman käsitellen Hongkongia kuten mannerKiinaa lätkäisten lisää rangaistustulleja Kiinalle Hongkongin takia. EU ei toteuta sitä miksi se on alun alkaen perustettu. Saatanan sosialisti tunarit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

EU-maista pienimmän (EU ennuste) tulevan talouskasvun maa Pölhölä-Suomi ottaa velkaa, jotta voisi tukea Italian alempaa veroastetta/hävittäjien hankintaa ja Espanjan perustuloa.
Huopaiselta hyvin sanottu:
Eikö Italian näkökulmasta olisi siis parasta elvytystä ottaa miljardimäärin lainaa ja lahjoittaa varat Suomelle?
Eikö? Miksi ei?
Harvoin mikään perustelu on ollut niin surkea kuin elvytysrahaston kannattaminen sillä verukkeella, että Suomi on vientivetoinen kansantalous.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000