Perussuomalaiset

Kai Sorto

Vappupuhe Turussa 1.5.2018

Mikä erottaa perussuomalaiset kaikista muista puolueista? Olen itse äänestänyt perussuomalaisia ensimmäistä kertaa vuoden 2004 eurovaaleissa ja olen näiden 14 vuoden aikana pohtinyt silloin tällöin meidän puolueen syvintä olemusta, ja sitä mitkä arvot vallitsevat perussuomalaisen aatteen ytimessä.

Mielestäni Turun perussuomalaisten kunniapuheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Manu Vuorio, on kiteyttänyt asian parhaiten. Hänen mukaansa perussuomalaisuus nojaa kahteen perusajatukseen: kaikkien tuntemaan EU- ja maahanmuuttokritiikkiin, mutta toisaalta myös ajatukseen siitä, että kaikista tulee pitää huolta.

Ihanteellisessa yhteiskunnassa kaikilla meistä tulisi olla aito mahdollisuus vaikuttaa omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon ja päätöksenteko tapahtuu lähellä ihmistä. Samaa ajatuskulkua nouduttaen myös Suomella valtiona tulisi olla oikeus päättää omista asioistaan ja Suomen kansallinen itsemääräämisoikeus tulisi turvata ja palauttaa.

Tyly fakta on kuitenkin se, että kehitys kulkee tällä hetkellä täysin päinvastaiseen suuntaan. Päätösvaltaa siirretään koko ajan pois Suomesta ja elämme käytännössä jo nyt osana EU-liittovaltiota. Tämän myötä myös Suomen mahdollisuus päättää omasta maahanmuuttopolitiikastaan on ratkaisevasti kaventunut.

Ihanteellinen yhteiskunta tarjoaa jokaiselle myös yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella menestystä sosiaalisesta taustasta riippumatta, eikä kenellekään tarjota koulutus- ja työmarkkinoilla etuoikeuksia kielen tai etnisen taustan perusteella.

Tiukan maahanmuutto- ja Eurooppa-politiikan lisäksi tarvitaan myös oikeudenmukaista sosiaali- ja talouspolitiikkaa. Samalla kun useat kaupungit, nyt myös Turku, ovat tarjoamassa laittomasti maassa oleville laajoja sote-palveluita, elää moni suomalainen tälläkin hetkellä vaikeuksien keskellä. Joko ilman omaa syytään tai sitten muutaman elämässä tehdyn väärän valinnan seurauksena. Heitä ei saa unohtaa.

Pelkät tulonsiirrot, yhteiskunnan turvaverkot tai poliittikkojen tekemät päätökset eivät kuitenkaan riitä, vaan vaikeina aikoina meiltä kaikilta tarvitaan myös yhteisöllisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Kansalaisten välinen solidaarisuus on (ja on aina ollut) kiinteä osa suomalaista elämänmuotoa.

Juhlapuheet on kuitenkin puheita ja teot tekoja. Perussuomalaiset pyrkii vaikuttamaan vaalien kautta, ja tällä tiedolla seuraavat vaalit ovat maakuntavaalit lokakuun lopussa. Ehdokaslistat täyttyvät kovaa vauhtia, ensimmäiset 50 nimeä julkaistaan pian vapun jälkeen.

Perussuomalaisten tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hyvältä. Puoluetta johdetaan järkevällä tavalla, eduskuntaryhmä toimii ahkerasti ja kenttäväki vetää yhtä köyttä. Sama näkyy myös Turussa: paikallisyhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut ennätyksellisen korkeaksi ja toimintaamme on lähtenyt mukaan ihmisiä hyvin erilaisista lähtökohdista. Niin naisia kuin miehiä, nuoria ja vanhoja, niin duunareita kuin korkeasti koulutettujakin.

Lähtökohdat tuleviin maakunta- ja eduskuntavaaleihin ovat siis hyvät ja paikallisyhdisyksen puheenjohtajana voin olla luottavaisin ja levollisin mielin.

Kiitos ja hyvää vappua kaikille!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Suuntasi Kai tuntuu aivan oikealta ! Miten PerusS. Saisi ääntään paremmin kuulumaan/näkymään ??? Teillä nuorilla kun on paremmat taidot erilaisiintiedon , välitys laitteisiin ! Yle/valtamedia on PerusS! suhtee aika onnettomia , uutisoijia ! Vaikka meidänkin verorahamme kyllä kelpaavat !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Kiitos palautteesta! Perinteinen media yrittää vaieta Perussuomalaiset kuoliaaksi, joten täytyy sillä välin käyttää nettiä ja sosiaalista mediaa hyödyksi. Mutta eipä tuo eristäminen toiminut kovinkaan hyvin myöskään länsinaapurissa ruotsidemokraattien kohdalla..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000