Perussuomalaiset

Kai Sorto

Sote-uudistus ajaa kohti jäävuorta

Pääministeri Sipilä antoi eilen eduskunnalle ilmoituksen sote-uudistuksen viivästymisestä vuodella. Ilmoitus ei tullut yllätyksenä, sillä uudistus on kulkenut kriisistä toiseen jo 12 vuoden ajan. Jos jostakin löytyisi vielä ihminen, jonka päätä ei tällä koohotuksella olisi ihan kokonaan sekotettu, niin se ihmettelisi.

Tiivistetysti sote-uudistuksen tilanne on se, että kolmesta päätavoitteesta – eli laajasta valinnanvapaudesta, katkeamattomista hoitoketjuista ja menojen kasvun hillitsemisestä – vain kaksi voi toteutua samanaikaisesti. Mikäli valtion kestämätöntä velkaantumista halutaan hillitä ja pitää asiakasmaksut edes nykyisellä tasolla, on siis tehtävä valinta laajan valinnanvapauden ja katkeamattomien hoitoketjujen välillä.

Nykyinen malli on kaukana linjauksista, joita Perussuomalaiset olivat hyväksymässä hallitusohjelmaan keväällä 2015. Sotessa oli tuolloin tarkoitus edetä kolmessa vaiheessa siten, että valinnanvapauskokeilu olisi ollut vasta kolmas vaihe maakuntahallinnon ja yksikanavaisen rahoituksen kuntoon saamisen jälkeen. Tilanne muuttui ratkaisevasti marraskuun 2015 hallituskriisin myötä, jolloin Sipilä antautui ja Kokoomus sai läpi yksityistämistavoitteensa. Valinnanvapaus siirrettiin toteutettavaksi samanaikaisesti sote-uudistuksen kanssa, ilman huolellisia selvityksiä ja kokeiluja. Vastineeksi Keskusta sai haluamat 18 maakuntaansa.

Vaikka jälkiviisaus onkin helppoa, on selvää että tuolloin tehtiin isoja virheitä, joiden tekemisessä myös Perussuomalaiset näytteli sivuroolia. Soteen syntyi kaksi valuvikaa: valinnanvapausmalli, joka lisää kustannuksia, sekä maakuntamalli, joka toimii osassa maakuntia, mutta ei sovi esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Neuvotteluissa Perussuomalaisia edustaneista, sittemmin loikanneista henkilöistä, ministeri Mäntylä on jo siirtynyt muihin tehtäviin. Saarakkala jatkanee kuurupiiloaan vielä tämän vaalikauden loppuun.

Keskiviikkona uutisoitiin pääministerin ilmoituksen lisäksi myös laajasta kansainvälisestä tutkimuksesta, jonka mukaan Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat maailman parhaat. Sote-uudistus on puolestaan ajamassa kohti jäävuorta, sillä kolmen miljardin säästötavoite on muuttunut kolmen miljardin lisäkuluiksi, ja perustuslailliset ongelmat ovat yhä ratkaisematta. Kaikesta huolimatta Sipilän hallitus jatkaa sumeilematta soten runnomista läpi, asiantuntijoista piittaamatta, yhden äänen enemmistöllä ja täysin epärealistisella aikataululla.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Tehokkaassa demokratiassa ei tarvita kolmea päätöksenteon tasoa vahvan kunnan ja suvereenin valtion riittäessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Paino sanalla ”suvereeni”. Jotainhan tässä systeemissä on liikaa, tai ainakin liikaa porukkaa ammentamassa erilaisia pikkuetuuksia, kuka mistäkin.
Nimittäin kaiken ns. demokraattisen päätöksenteon yllä väijyy EU:n varjo. Sinne valitaan vetäjät ja asioiden junailijat erilaisten epämääräisten suhmurointiprosessien kautta. Syytesuojineen.
Eli portaita kyllä löytyy ja näyttivät Persutkin huutavan apua EU:sta. Tosin varovasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kepu ei kunnioita yhtikäs mitään aikaisempien hallitusten päätöksiä: läänien lakkauttamisesta ei ole kulunut kuin vajaat parikymmentä vuotta! Nyt ollaan rakentamassa samaa väliporrasta vain eri termeillä. Seuraava hallitus todennäköisesti purkaa maakuntamallit. Miksi ihmeessä hallitus ei tee yhteistyötä opposition kanssa tai ylipäätään minkään kanssa ettei nyt taas lisättäisi byrokratiaa, jota taas uusi hallitus saa purettavakseen. Täysin älytöntä toimintamallia! Myös sote-muutokseen pitäisi ottaa oppositiota mukaan, jolloin tuki uudelle mallille olisi laaja eikä taas tarvitsisi aloittaa koko sopankeittoa uudestaan uudessa hallituksessa. Toivon syvästi, että nykyhallitus kosahtaa kiville hölmöissä hankkeissaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Lahtisen lausuma pitää paikkansa yhtä hyvin nykyään kuin jatkosodankin aikana

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000