Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Tyypillinen Perussuomalainen ehdokas

Eilen Hesari soitti minulle, ja toimittaja teki pikapuhelinhaastattelun. Kysymykset olivat selkeitä, rautalankaa, oli helppo vastata. 

Tärkeimpään vaaliteemaan ei tietenkään mahtunut muuta kuin kärkiteemani, lopetetaan rahan syytäminen ulkomaille. Yritin tarjota loppuun koulusloganini, rauhoitetaan ja rahoitetaan koulu, mutta se ei mahtunut mukaan.

Kuva otettiin Myyrmäen aseman viereisillä portailla. Hesarin paperiversioon laitettiin komea kokovartalokuva.

Päivällä oli ehostetun Myyrmäen aseman avajaiset, asemalla oli paljon väkeä, kirpputori ja muutama kansanedustajaehdokaskin. Perussuomalaisista olivat paikalla vantaalaiset Lundell, Mäkilaine ja Niikko.

Perussuomalaisia ehdokkaita oli eniten, Vantaa on Perussuomalaisten kehto.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2015/03/lundell-hesarissa_21.html

* * *

21.4. HS

Neljä puolueelleen tyypillistä ehdokasta

Kai-Ari Lundell, 59, peruskoulun luokanopettaja

Miksi ehdokkaana: ”Minulla on kaksi syytä. Olen 59-vuotias opettaja ja pääsen 60-vuotiaana eläkkeelle. On aikaa, ja olen aina halunnut vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta en ole aikaisemmin jääviyssyistä sitä oikein kehdannut tehdä.”

Vaalibudjetti: ”Noin 10 000 euroa ja kaikki omia rahoja. Yhtään ei ole mistään muualta tullut, enkä ole pyydellytkään.”

Tärkein vaaliteema: ”Yleisellä tasolla lopetetaan rahojen syytäminen ulkomaille. Hoidetaan ensin omat asiat kuntoon ja katsotaan myöhemmin, riittääkö raha muuhun. Meillä on miljoona köyhää suurin piirtein. Heidän asiansa pitäisi laittaa ensin kuntoon. Samoin on 400 000 työtöntä ja monia peruseläkkeellä eläviä eläkeläisiä, jotka näkevät suoranaista nälkää. Näin ei saa olla.”

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Hyvää mainosta
Iloinen
#1

Hesarin juttu oli hyvää mainosta sekä Lundellille että perussuomalaisille puolueena.

Numerosta tuli taas mieleen, että kelpaako vaalikopissa 7 poikkiviivalla entiseen malliin, vai hylätäänkö ääni, jos on kirjoittanut seiskaan poikkiviivan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seiskan mies
#2

Samaa olen miettinyt minäkin. Varmaan koppiin tulee ohjeet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000