Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Jytkypommi muhii

Perussuomalaiset paitsi, että se on puolue, sille on aina ollut tyypillistä kansanliikkeen luonne. Siksi on hyvin motivoivaa olla ytimessä ja nähdä, mihin PS-kansanliike on muovautumassa.

Poliittisena toimijana toreilla ja turuilla ja muutenkin olen nähnyt jo pitkään puolueen valtavan kannatuspotentiaalin, jota gallupit eivät oikeastaan pysty mittaamaan tarkasti. Joskus kannatus näyttää kymmentä prosenttiyksikköä, joskus kahtakymmentä prosenttiyksikköä. Todellisuudessa kannatus hiponee kolmeakymmentä prosenttiyksikköä.

Ongelmana on ollut, kuinka saamme liikkeelle sen muhivan piilokannatuksen, ihmiset, jotka kannattavat meitä, mutta vaalipäivänä he jäävät syystä tai toisesta kotiin.

Ilmiö on ollut tuttu varsinkin kuntavaaleissa, emme ole saaneet uurnille kuin vajaat puolet kannattajistamme, kun taas eduskuntavaaleissa kaksikolmasosaa. Kaikki ihmiset eivät koe kuntavaaleja omakseen, vaikka kuntatasolla tehdään enemmän tavallista ihmistä koskevia päätöksiä kuin eduskunnassa.

Tutkimusten mukaan koulutetut ihmiset äänestävät säännöllisemmin kuin kouluttamattomat. Esim. Kokoomus saa heikoimmillaankin sellaisen 17 prosenttiyksikön kannatuksen, kun taas Perussuomalaisten on joka vaalissa todistettava olemassaolonsa. Eduskuntavaaleissa 2019 lähdimme kamppailemaan noin kymmenen prosenttiyksikön lähtöasetelmista.

Jytkypommi muhii. Jossain vaiheessa jysähtää oikein kunnolla, se on varma, silloin se on BOOM, BOOM ja BOOM – karvalakkikapina realisoituu äänestysuurnilla.

* * *

Iltalehti 31.10.2018

Näkökulma: Muhiiko pinnan alla Halla-ahon jytkypommi?

Jos kansalaisia eriarvoistavaan kehitykseen ei puututa ajoissa, asiat voivat kehittyä kohti karvalakkikapinan tapaista liikehdintää, kirjoittaa yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen.

Kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt viime aikoina, ja pelko työpaikan menettämisestä on kasvanut. Samaan aikaan bensiini kortille -tyyppiset avaukset lisäävät keskiluokan epävarmuutta.

Protestipuolueena kannatuksensa luonut perussuomalaiset vahvistaa kärkiasemiaan – tuoreen tutkimuksen mukaan Jussi Halla-aho on 35–49-vuotiaiden joukossa jo selvä ykkösehdokas seuraavaksi pääministeriksi. Jos poliittisia vaikutuskanavia ei koeta riittäviksi, kansalaisten tyytymättömyys saattaa purkautua jopa Ranskan keltaliivien kaltaisena karvalakkikapinana.

https://kaiarilundell.blogspot.com/2019/11/jytkypommi-muhii.html

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Jytky -pommi muhii a sen tuntee jo ilmapiiristä !!? Se ettei aina persut mene äänestämään , johtunee siitä (nukkuvat persut) ettei se minun ääni vaikka puuttuukin , niin ei se paljon vaikuta !! Mutta kyllä se vaikuttaa !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

Persuilla on mahdolisuus vaikka 35 % kannatukseen !

Sen tietää kaikki puolueet mm. Vihreät viimme viikolla Ulkoministerimme Ruskeanreiän-Pekka möläytti että Hallitus ei uskalla ottaa Syyriasta vankileireiltä Isis Terroristeja Suomeen koska se nostaisi Persujen kannatusta.

Persujen kannatus nousee kokoejan vaikka Persut ei tekisi mitään…muut puolueet pitää huolen siitä ! Mutta Persujen kannatus voisi nousta paljon enemmän kun esian eteen tehtäisiin enemmän.

Persujen pitäisi tuomita jyrkästi mm.

-Kansan homotus
-Kansan Huumeistus
-Pakolaisten haaliminen tänne
-Valtion velkaantuminen
-Rahojen lähetys Kreikkaan,Turkkii,Ukrainaan ,Afrikkaan jne.

Perujen pitäisi ajaa
-Viron veromallia joka takaisi taloiuskasvun ja toiti työtä
-Autoveron poistoa muiltakin kuin hybridi ja sähkö autoilta joista se on jo käytänössä poistettu lähes kokonaan
-Kovempia tuomiota Huume rikollisuudesta joka on tämän maan pahin uhka ja suurin harmaan talouden ala ja sosiaalikulujen syy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#7

PERSUILLA on 1 erittäin paha todellinen ulkoinen uhka joka voi romuttaa kaikki haaveet niin Pääminsiteri puolueeksi noususta kuin kokoajan nousevasta kannatuksesta !

Uhkan nimi on MIKKO KÄRNÄ !!!!!!!!!!

On vaara että se yrittää loikata Persuihin !!!!

Persujen on estettävä se ,koska se romuttaa kannatuksen hetkessä…..Persut ei tarvitse yhtään perseilijää kun Perseen myyjistä päästiin eroon ja oli vielä
onni että Eu:ssa pästiin eroon naisesta joita Vihe-kommunsiti akat Hautala ja Pietikäinenveti kuin pässiä narussa ….

Persuila on nyt pullat hyvin uunissa kunhan torjutaan tämä uhka !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#8

Perujen pitäisi ottaa asiaksi todella Auotveron poisto kaikilta autoilta ! se takaa vaalivoiton !

On täysin järjetöntä että kehittymätöntä tekniikka edustavilta Hybrideiltä ja sähköautoilta se on vaan poistettu (Pois lukien toyota joka on kehityksen kärjessä ja edellä kävijä ja täysin omaa luokkaansa mutta siinä onkin isompi autovero ja kunnon takuut akuillakin )

Perujen pitäisi kertoa kansalle kuinka niitä huijataan esim. Hybridi / Sähköaiutojen akkujen takuu on keskimäärin 5 v / 100.000 km ja akunvaihto maksaa 10000-35000,- euroa autoon jonka hinta on tippunut alle puoleen tai neljäs osaan !!!!!
Siis sehän tarkoittaa käytänössä että ne on paali kamaa 5 vuoden kuluttua kaikki nämä paskat joita Hallitus huijaa kansalaiset ostamaan nyt !!!!

Perujen pitäs kertoa kansalle miten niitä huijataan !

Nettiautossa on jo nyt myynnissä akkuvikaisia 5 v.vanhoja hybridi autoja 10.000,- eurolla jotka maksaa uutena 60000
tämähän on kansalaisten kusetusta tällainen homma !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Jotenkin on ollut vaisuhkoa tuo asioiden ja vaihtoehtojen esiintuominen?
Eräs syy lienee, että ”vastuullinen media” pystyy yllättävän tehokkaasti johdattelemaan asioita haluamallaan tavalla. Tynkkysen ja jonkun toisen Persun tuomiot tuosta, ”kauneus on katsojan silmässä” aiheesta, eli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saavat kyllä palstatilaa.
Jotenkin olin lukevinani tuon Rahkosen kirjoituksen sävystä, että jos kehitys menee Persujen suuntaan, palaamme vähintään Keski-ajalle.
Ehkä nyt kannattaa pitää matalahkoa profiilia, mutta pitkään ei kannata kyyristellä ja olla muiden pompoteltavissa.
Miten saadaan omia asioita esiin? Ainakin paikallisessa toiminnassa on kehitettävää ja aktivoitavaa. Takarivin äänetön joukko ei tuloksia saa. On ihan terveitä ajatuksia ja ideoita, ei niitä kannata anteeksi pyydellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Seuraavissa vaaleissa persut tuskin nukkuvat, sen verran vihreet ovat jo valvottaneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Persujen kannattajat odottavat myös pakkoruotsin lakkauttamista.

Pakkoruotsin poistamista on pidetty hävyttömän vähän esillä julkisuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Vaalit on se puhdistava voima, joka rikastaa puolueet joko ikuiseen oppositioon tai valtaan. Kokoomus on kiertymässä demarimaiseen vihersosialismiinsa, joten puolue on luisumassa arvoiseensa kohtaloonsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vantaastahan on tulossa mamu-landia. Hirveitä mamuprosentteja joissakin lähiöissä ja koko Vantaalla.
Tämä tarkoittaa demarien voittokulkua, koska demarit hyväksyvät riveihinsä millaisia epämääräisiä mamu-ehdokkaita tahansa. Esim. nyt vaikka al-taee tai husu.

Vantaa alkaa olemaan jokseenkin menetetty alue Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000