Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Jotta pysyttäisiin asiassa, Juha Suoranta!

Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta hyökkäsi Facebookissa voimakkaasti Perussuomalaisia vastaan tavalla, joka etsii vertaistaan. Suoranta väittää, että Perussuomalaisten poliitikot ovat esittäneet rasistisia julkilausumia. Hän väittää Perussuomalaisten poliitikkoja natsimielisiksi. 

Väitteet ovat järjettömiä.

Perussuomalaiset eivät ole esittäneet rasistisia julkilausumia. Olen tavannut läjäpäin PS-poliitikkoja, yksikään heistä ei ole natsimielinen. Perussuomalaiset poliitikot ovat läpileikkaus suomalaisista, minkä huomasi hyvin kymmenisen päivää sitten pidetyssä Perussuomalaisten puoluekokouksessa Turussa.

Perussuomalaiset on kristillissosiaalinen keskustavasemmistolainen puolue, minkä Juha Suoranta olisi halutessaan voinut tarkistaa puolueen sivuilta.

Olen peruskoulun luokanopettaja, olen tehnyt töitä opettajana vuodesta 1980. 

Muita Perussuomalaisten opettajataustaisia poliitikkoja ovat ainakin porilainen kansanedustaja Laura Huhtasaari sekä vantaalainen viime eduskantavaaleissa ehdokkaana ollut Antti Korhonen. Puolueen tuore kolmas puheenjohtaja oululainen Sebastian Tynkkynen vasta opiskelee opettajaksi.

Minua ihmetyttää Juha Suorannan FB-päivityksen hämmästyttävä loppulause:

Sama, mikä tiedonvälitystä, koskee myös peruskoulua ja muuta koulutusjärjestelmää, johon perussuomalaiset ovat jo ulottaneet iljettävät lonkeronsa.

Kiitos kunniasta Juha Suoranta, mutta minulla ja eikä muillakaan puolueemme opettajataustaisilla poliitikoilla ole iljettäviä lonkeroita, joita olisimme ulottaneet peruskouluun tai muuhun koulutusjärjestelmään. 

Juha Suorannan loppulause on halluusiomaisen ajattelun tulosta ilman minkäänlaista järjen häivää. Se on myös äärimmäisen loukkaava.

Kasvatustieteilijänä Suoranta on varmasti tutustunut opettajien ammattietiikkaan ja eettisiin periaatteisiin:

Opettajien ammattietiikka ja eettiset periaatteet (OAJ)

Suomi ei ole Neuvostoliitto, opettajat eivät tee kouluissa puoluepolitiikkaa, eivätkä koulujen rehtorit ole politrukkeja. 

* * *

Matti Putkonen otti kantaa Juha Suorannan Facebook-päivitykseen 18.8. Suomen Uutisissa:

Professori Suoranta vaatii perussuomalaisten poistamista kaikista Suomen kouluista

Juha Suoranta vastaa blogissaan 18.8. Matti Putkosen kolumniin:

Jotta pysyttäisiin asiassa, työmies!

* * *

13.8. Juha Suoranta / Facebook

Perussuomalaiset ovat yhteiskunta- ja mediakritiikissään oikeassa väittäessään, että heitä ei kuunnella, ja että heidän ajatuksiaan kritisoidaan muita jyrkemmin. Tämä johtuu siitä, että suomalaista yhteiskuntaa ryhdyttiin toisen maailmansodan jälkeen rakentamaan sekä sisäisen että ulkoisen liennytyksen ja rauhanomaisen rinnakkaselon hengessä. Sodan jälkeen syntyneet sukupolvet sosiaalistuivat tähän jälleenrakennuksen ilmapiiriin, jossa ei enää ollut tilaa liialle saksalaismyönteisyydelle eikä yltiöisänmaallisuudelle. 

Perussuomalaisten poliitikkojen piiristä esitetyt rasistiset julkilausumat, natsimielisyyksistä puhumattakaan, eivät ole kuuluneet suomalaisen demokratian pelisääntöihin eivätkä sananvapauden piiriin yli 70 vuoteen. Siksi meistä useimman on niitä hyvin vaikea käsittää saati sulattaa – eikä tietenkään pidäkään. Siksi julkista ja vapaata tiedonvälitystä, ja näin ollen ihmisten mieliä, tulee varjella ja suojella tuhoavilta vaikutuksilta. Sama, mikä tiedonvälitystä, koskee myös peruskoulua ja muuta koulutusjärjestelmää, johon perussuomalaiset ovat jo ulottaneet iljettävät lonkeronsa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Outoa
Hämmentynyt
#1

Väität pokkana, että PS on keskustavasemmistolainen puolue, todella härskiä! PS menee kirkkaasti oikeammalta kuin kokoomus, se on tänä kesänä viimeistään tullut kaikille selväksi. Otat aika riskin väitteessäsi, etkö ole huomannut, että täällä foorumissa on teilattu jo pitkään kaikki, mikä vähänkin viittaa vasemmistoon! Kuinkas se nyt menikään, vihervasemmistofasistit taitaa olla yksi eniten käytetyistä kutsumanimistä, ei kannata näille älyköille tarjota mitään vasemmisto soopaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kimmo Katavisto
#2

Olen törmmännyt näihin yliopisto ihmisiin yrittäjänä ja olen myös lähettänyt Lappenrantaan viestiä että ottakaa opetus ohjelmaan myös koulutukseen kuinka pitää insinöörin kunnioittaa työntekijää kun hän tulee niin sanottuun siviili/työ elämään. Usein näillä insinööreillä on ammatillinen ylpeys suurempi kuin ammatillinen osaaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000