Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Jos haluat muutosta, äänestä muutosta

Kuntavaalit2012 Vantaan äänestysprosentti oli vain 51, joka oli Suomen alhaisin. Kuntavaalit2017 Vantaan äänestysprosentti oli 52,3. Siis suurin piirtein hiukan yli joka toinen äänestyskelpoinen vantaalainen äänesti ko. vaaleissa.

Tutkimusten mukaan äänestysaktiivisuuden kaava toimii näin: Hyvin koulutetut äänestävät aktiivisemmin kuin muut, perinteinen työväestö äänestää vähemmän kuin muut. Köyhät ja syrjäytyneet äänestävät vähemmän kuin muut.

Äänestyskaava kirpaisee ns. työväenpuolueita eli perinteistä vasemmistoa sekä Perussuomalaisia, joka on suurin työväenpuolue kannattajien ja äänestäjien perusteella.

Seuraus on, että esim kansanedustajien ja kaupunginvaltuutettujen keskinmääräinen koulutustausta on noussut lähes vaali vaalilta. Koulutustaustan nousun toinen syy on, että käsiteltävät asiat ovat tulleet monimutkaisemmiksi vuosi vuodelta. Silloin korkeasta koulutustustaustasta on hyötyä.

Anekdootti: Ei ole kauaa siitä, kun suuri osa kansanedustajia sotki lukuyksiköt miljoona ja ja miljardi toisiinsa. Ja samaan aikaan tehtiin kustannusvaikutuksiltaan isoja päätöksiä.

Vantaankin kaupunginvaltuustossa isot hankkeet kuten vaikkapa äärikalliit Apotti ja Vantaan ratikka menivät kivuttomasti läpi. Kustannusten loppupää ei ole edes tiedossa, voi olla, että yhteisloppusumma hiponee lähes miljardia eli tuhatta miljoonaa euroa. Todettakoon, että Vantaan Perussuomalaiset olivat äänestyksissä molempia hankkeita vastaan. Ratikan sijaan kannatimme lähes puolta halvempaa nivelsähköbussiratkaisua, joka esim. reitityksen suhteen on joustavampi kuin mikään raideratkaisu.

Perustelu minä en äänestänyt, koska ääneni ei kuitenkaan vaikuta mihinkään on järjetön, koska demokratiassa äänestäminen on tärkein tapa vaikuttaa. Jokaisella on yksi ääni, kymmenellä tuhannella ihmisellä on jo kymmenen tuhatta ääntä. Vantaan kokoisessa kaupungissa kymmenellä tuhannella äänellä voi tehdä lähes vallankumouksen.

Äänestyspäivinä ei siis kannata jäädä kotiin makoilemaan.

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Kyllä, äänestää pitää, ja perussuomalaisia kannattaa äänestää – PS terveen järjen puolue!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Toivottavasti yhtenä teemana on somaleiden kotiin lähettäminen.
Somalia on täysin turvallinen maa, jossa on vähemmän klaanirikollisuutta, kuin Ruotsissa.
Vantaalla somalit ovat humanitäärisellä oleskeluluvalla, eivät edes pakolaisstatuksella.
mm. Myyrmäki on täysin menetetty kolmessakymmenessä vuodessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Täytyis olla käsitettävä syy, miksi äänestää.
Mihin voi vaikuttaa äänestämällä. Ympäripyöreät asiat ja lupaukset eivät innosta äänestämään.

Jos joku puolue vaikkapa lupaisi, että puolet Vantaan mamuista siirretään johonkin toiseen kuntaan, niin se varmasti toisi potkua äänestämiselle.
Tiedettäisiin silloin, että veroäyrit käytetään kantasuomalaisten hyväksi enimmäkseen.
Mamut on Vantaalla jo tosi iso ongelma. Harva päättäjä tajuaa ongelman laajuutta ja syvyyttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

On iso ongelma. Esim. Kun kävelet Myyrmäessä (pakosta), vastaan tulee jälleen kerran raskaana olevia somalinaisia jätesäkeissään ja ei-islamiin kuuluvine huiveineen. Kelalta saaneissa rattaissa viime vuoden tulokas ja talutettavana muutaman vuoden vanha tulokas.
Tuskin on päìvääkään käynyt töissä, vaan kaikki saatu meidän veronmaksajien avustuksella.
Ei siis ihme, että suomalaiset harkitsevat lapsentekoa, koska he joutuvat itse tienaamaan elantonsa, paitsi äitiyslaatikko tulee Kelalta.
Maahanmuuttajien elatus on Suomessa suuri epäkohta, johon pitää tarttua kovalla kädellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Voimia kantasuomalaisille sinne Myyrmäkeen!! Pitää olla erityisen vahva henkisesti, että Myyrmäessä jaksaa uskoa parempaan huomiseen.

Terveisiä tulipunaiselta Tampereelta, katse vaan maahan kiinnitettynä ja ajatukset määränpäässä niin jotenkin jaksaa arkea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Myyrmäen Hus-laboratorioon on ilmestynyt huivipäinen ja mustaan kaapuun pukeutunut näytteenottaja.
Siis Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
Hämmentynyt
#4

Myyrmäen tilanne huolestuttaa minua aivan valtavasti, asun aivan liepeillä Vapaalassa, joten liikun käytännössä päivittäin Mytsissä.

Myyrmäen vapaa pudotus on tullut monelle yllätyksenä, esim. alue ei päässyt Vantaan kaupungin segregaatio-ohjelmaan, jolla tuetaan Martinlaaksoa, Länsimäkeä, Hakunilaa, Koivukylää ja Mikkolaa.

Asukkaiden veronmaksukyvyn perusteella Myrtsi on pudonnut alimpaan viidenteen kastiin, esim. Martinlaakso on pykälää ylempänä.

Nyt odotetaan kovasti, että tuleva raju asuntorakentaminen ratkaisisi Myyrmäen luisun. Ongelma on, että asuntoja ostavat monet asuntosijoittajat, jotka vuokraavat asuntoja eteenpäin. Todellisuudessa monen asunnon vuokran tulee maksamaan sossu.

Mielenkiintoista on, kun tulee illalla junalla Stadista, olen joskus huomannut, että olen vaunun ainoa kantasuomalainen. On syntynyt helmiketju Kannelmäki, Malminkartano, Myyrmäki ja Martinlaakso.

On varma, että otan puheeksi Myyrmäen nykytilanteen ongelmat Vantaan valtuustossa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Länsi-Vantaalla mamujen invaasio on uusi asia, mutta itäisellä Vantaalla asiat ovat olleet huonolla tolalla jo pitkään. Mamuja riittää joka puolelle, niitä on ihan liikaa joka kulmassa.

Itä-Vantaan ghettoutuminen on jo nähtävissä. Siitäkin huolimatta, että tiettyjä alueita on ehostettu muraalein, siivouksin ja pienin ehostuksin siellä täällä. Paikathan on vain tehty mamuille hienoksi, maksettu suomalaisten verovaroilla.

Nuorten miesten ryhmittymiä näkee jopa iltapäivisin, enemmän illalla, myöhään. Pelottavaa.
Mamu-nuoriso ei kunnioita suomalaisten tavaroita, tarkoittaa julkisia paikkoja ja myös yksityistä omaisuutta. Kun kaikki on saatu ilmaiseksi, niin mitä sitä länsimaista hapatusta kunnioittamaan.

Islamin oppien mukaan länsimainen elämä on pahasta, vain rahaa ja etuja voidaan ottaa vastaan, mutta muuten pitäydytään omien sharia-lakien mukaisessa elämässä.
Suurin osa muslimeista ei edes halua ”kotoutua”, tätä ei oikein ymmärretä Suomessa (eikä Ruotsissa näköjään).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#9

Nimetön…

Joo, ongelma on, että segregaation ehkäisyrahaa on tähän mennessä käytetty juuri ehostamiseen kuten korjauksiin kerhoihin tms. Ongelma on, että itse juurisyihin ei ole puututtu.

Tosiasiassa minäkään en tiedä, miten Vantaa pystyy torppamaan invaasioita. On laskettu, että muutaman vuosikymmenen päästä yli puolet vantaalaisista on jo vieraskielisiä.

Jo nyt päiväkodeissa heidän osuutensa on 3 %.

Kyllä homma on ratkaistava koko valtakunnan tasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#11

Korjaus edelliseen, vieraskielisten osuus päiväkodeissa on 31 %.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Niin ja ovatko näiden lasten vanhemmat työelämässä ja saavatko lapset maksuttoman päivähoidon?
Koko homma on mennyt päälaelleen viimeisten 30 vuoden aikana.
Vantaa ei saisi ottaa ainuttakaan haittamaahanmuuttajaa tulevina vuosina. Siis niitä, jotka elävät Kelan tuella.
Kuka pian maksaa veroja Vantaalla? Itsekin suunnittelen poismuuttoa muutaman vuoden kuluttua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tämä 31 % lienee keskiarvo kaikista Vantaan päiväkodeista.
Mamu-alueilla päiväkodeissa voi mamu-lapsia olla kaksi tai lähes kolme kertaa tuo määrä. Voi olla yli puolet tai jopa lähes 100 % mamuja.

Kun sattuu törmäämään päiväkotilasten käveleviin tai jollain kentällä leikkiviin ryhmiin, niin voi konkreettisesti huomioida lasten ihon värin ja ominaispiirteet.
Alueilla kyllä on toistaiseksi vielä merkitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Jos jäädään odottamaan valtakunnan tason ratkaisuja, niin siihen mennessä Vantaasta on jo tullut yksi iso mamu-kunta.

Käy kuten Ruotsin eräille kunnille on jo käynyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Liberaali
Iloinen
#5

Äänestäminen on tärkeää ja minusta myös ehdokkaan haarukointi. Jokainen tekee sen omalla tavallaan, mutta tässä mun sabluuna. Ensin karkea jako. Etsin ensin ne puolueet, jotka ovat EU myönteisiä ja ovat markkinatalouden kannalla. Sen jälkeen alkaa vasta henkilövalinta ja ei lainkaan haittaisi, vaikka tosta joukosta löytyisi nuori, kouluja käynyt, fiksu nainen. Lepomäki täyttää nämä kriteerit ja saattaa olla, että häntä äänestän seuraavissa vaaleissa. No, äänestä sinä ketä hyvänsä, tärkeätä on, että äänestät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000