Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Hesarista ja lehdistön merkityksestä ylipäätään

Kuulun yhä siihen vähenevään ihmisjoukkoon, jolle kotiin kannettu aamulehti on elintärkeä. Ärsyynnyn valtaisasti, jos lehti ei ole tullut ajoissa ja aamukahvihetkeni lehden kera on pilalla. Silloin täytyy mennä kupin ja ruisleivan kanssa tietokoneen ääreen lukemaan kliinistä lehden nettiversiota.

Kotiin tulee HS siitä yksinkertaisesta syystä, että lehti on Suomen paras ja monipuolisin. HS pyrkii edelleen olemaan sitoutumaton päivälehti olemalla riippumaton poliittisista tai taloudellisista päätöksentekijöistä tai muista painostusryhmistä.

Helsingin Sanomien periaatelinja

Helsingin Sanomat on sitoutumaton päivälehti, joka pyrkii edistämään ja vahvistamaan kansanvaltaisuutta, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja mielipiteen vapautta. Tehtäväänsä lehti toteuttaa ensisijaisesti tasapuolisen, nopean ja luotettavan uutisvälityksen avulla.

Helsingin Sanomat määrittää kantansa itsenäisesti, riippumatta poliittisista tai taloudellisista päätöksentekijöistä tai muista painostusryhmistä. Tätä riippumattomuuslinjaansa lehti seuraa myös päivittäisessä uutisvälityksessään.

Pyrkiessään puolustamaan ja vahvistamaan moniarvoisen yhteiskunnan kansanvaltaisuutta Helsingin Sanomat kiinnittää erityistä huomiota mielipiteen vapauden toteutumiseen.

Helsingin Sanomien käsityksen mukaan yhteiskunnan tasapainoinen kehitys on mahdollinen vain silloin, kun kaikkia kansalaisia palvelevan, monipuolisen tiedonvälityksen jatkuvuus on taattu.

Uutisvälityksessään Helsingin Sanomat pitää tavoitteena sellaisen kokonaiskuvan muodostumista, joka koostuu kansalaisten omaehtoisille ratkaisuille tarpeellisista tiedoista.

Pääosin Hesarin linja on pitänyt.

Ensimmäinen valtaisa poikkeus oli, kun Suomi pyrki EU:hun. Silloin HS lobbasi voimakkaasti EU:n puolesta pitkät tovit. Monet ovatkin sitä mieltä, että Hesari ratkaisi tiukan EU-vaaliin.

Kun Vihreiden puoluelehti Vihreä Lanka lopetti toimintansa, koiranleauat ovat ilkkuneet, että lehti on tarpeeton, koska on Hesari. Ilkkumisella on vinha perä.

Nyt minua on pitkään ärsyttänyt Hesarin kulttuuritoimituksen feministinen painotus. Voimalla tuodaan esille eri taiteenalojen naisia. Taidekritiikin pitää olla täysin sukupuolineutraalia. Kritiikin pitää lähteä aina itse tuotoksesta.

Eilisessä Hesarissa oli hieno artikkeli entisestä The Guardianin päätoimittajasta Alan Rusbridgeristä, hän oli päätoimittajana v. 1995-2015 eli pitkän tovin. Guardian on säätiöomisteinen, ja lehteä voi netissä lukea ilmaiseksi kuka tahansa. Lehti kerää myös lahjoituksia.

HS 24.10.2019

The Guardianin päätoimittajana tähdeksi noussut Alan Rusbridger kertoo, miten median pitää voittaa luottamus takaisin – Rusbridger esiintyi Helsingissä, puhe katsottavissa kokonaisuudessaan

Brittilehti The Guardianin entisen päätoimittajan Alan Rusbridgerin mielestä luottamus ja tutkiva journalismi pelastavat lehdistön.

Hälyisänä aikana journalismin on Rusbridgerin mielestä perusteltava oma merkityksensä yhteiskunnassa juuri tinkimättömällä työllä. Journalismille löytyy maksajia vain jos se paljastaa asioita, joita ei näe yhdellä vilkaisulla sosiaaliseen mediaan.

”Meidän journalistien on mietittävä nykyistä syvällisemmin, mikä tarkalleen on se asia, jota myymme. Uutistyö pitäisi kehystää uudelleen eräänlaiseksi julkiseksi palveluksi.”

Rusbridger sanoo ajattelevansa nykyisin esimerkiksi niin, että uutisia kirjoittavien toimittajien ei ehkä pitäisi laatia lainkaan mielipiteellisiä kirjoituksia. Näkemys ei ole melko mielipiteellisenä tunnetussa brittilehdistössä aivan tavallinen.

Lisäksi median pitäisi esimerkiksi myöntää virheensä avoimesti, oikaista ne näkyvästi ja antautua julkiseen keskusteluun, jossa median edustajat voivat joskus myös tunnustaa asioiden menneen vikaan.

”Mutta lehdistön ainoa voima yhteiskunnassa on, että se on puolueeton toimija, joka tuottaa ihmisten käyttöön todistusaineistoa [maailmasta].”

Poimin artikkelista osia, linkistä voi lukea jutun kokonaisuudessaan.

Olen Rusbridgerin kanssa tasan samaa mieltä siitä, että lehdistö saa luottamuksensa takaisin vain tinkimättömällä työllä sekä tutkivalla journalismilla. Lehdistön ei pidä lähteä hippasille sosiaalisen median kanssa.

Uutisia kirjoittavien toimittajien ei pitäisi laatia mielipiteellisiä kirjoituksia lainkaan, muuten uskottavuus menee. Myös virheet pitää myöntää avoimesti ja oikaista ne näkyvästi.

https://kaiarilundell.blogspot.com/2019/10/hesarista-ja-lehdiston-merkityksesta.html

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Kuulut pieneen ja alati hupenevaan joukkoon, joka pitää Hesaria hyvänä lehtenä.

Hesari tosiaan lobbasi rajusti EU:hun liittymisen puolesta. Se oli paha virhe.

Hesari on pakkoruotsittajien lehti, vanhoillisten lehti, vihervasemmiston lehti.

On vaikea oikeastaan nähdä erityisen hyviä puolia hesarissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#6

Nimetön…

Eipä pääkaupunkiseudulla ole juuri muuta päivälehteä tilattavissakaan, jotain ihmisen on aamuisin luettava. Olen tottunut lukemaan Hesaria siitä lähtien, kun opin lukemaan.

Kuten blogissani kirjoitin, lehti ei ole täydellinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kai-Ari kyllä minäkin yllätyin sinun , hesarin kehumisesta , sitoutumattomasta/riippumattomasta lehdestä !!? Minä olen ajatellut Kai-Arilla on laajemmat käsitykset lehdestä ! Tulisi erottaa oikeat ja väärät kirjoitukset/tulkinnat toisistaan !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#9

Nimetön…

Lehdellä on sekä hyvät että huonot puolensa. Kuten jo kommentoin, Hesari on ainoa pääkaupunkiseudun päivälehti, ei ole muutakaan, mitä tilata tai lukea. Maakuntalehdet painivat toisessa sarjassa.

Näinkin kirjoitin blogissani:

Ensimmäinen valtaisa poikkeus oli, kun Suomi pyrki EU:hun. Silloin HS lobbasi voimakkaasti EU:n puolesta pitkät tovit. Monet ovatkin sitä mieltä, että Hesari ratkaisi tiukan EU-vaaliin.

Kun Vihreiden puoluelehti Vihreä Lanka lopetti toimintansa, koiranleauat ovat ilkkuneet, että lehti on tarpeeton, koska on Hesari. Ilkkumisella on vinha perä.

Nyt minua on pitkään ärsyttänyt Hesarin kulttuuritoimituksen feministinen painotus. Voimalla tuodaan esille eri taiteenalojen naisia. Taidekritiikin pitää olla täysin sukupuolineutraalia. Kritiikin pitää lähteä aina itse tuotoksesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#10

Summa summarum:

Vaikka Hesarin on Suomen päivälehdistä paras ja monipuolisin, ei se virheetön ole.

Kaikkia lehtiä tai mitä tahansa mediaa luettaessa, pitää mukana olla mediakritiikkiä.

Sama koskee esim. televisiota katsellessa. Vaikka Ylellä on ongelmansa, se on oikeastaan ainoa paikka, josta voi katsella kunnollisia uutisia tai ajankohtaisohjelmia puhumattakaan tutkivasta tv-journalismista. MTV ja Nelonen eivät ole enää yhtään mitään tällä saralla, ne ovat pelkkiä viihdekanavia.

Ylen uutiset voisivat huomattavasti kyllä skarpata, joskus uutisten sekaan ”lipsahtaa” asenteellisuutta tai jopa mielipiteitä, niinhän ei pidä olla. Kaikesta huolimatta Ylen tv-uutiset ovat Suomen tv-uutisista parhaat.

MTV:n uutisia en viitsi katsoa koskaan.

Pitää ottaa huomioon, että Hesarilla ja Ylellä on parhaat resurssitkin.

Tietenkin, jos haluaa saada perspektiiviä uutisiin, kannattaa lukea vaikka ruotsalaisia tai englantilaisia lehtiä, The Guardian on vielä ilmainenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Hesarilta ei mene kuin muutama sekunti, kun päättää, että on tasapuolinen puolueeton lehti, ennen kaikkea kuuntelee oikeita asiantuntijoita ilmastoasioissa. Sen sijaan Ylen touhut ovat kammottavaa katseltavaa, toimittajat ei pääse DDR kaavuistaan eroon tekemälläkään. Toimittajat voisivat vaihtua, kansa tässä on saanut tarpeekseen, ja luottamus eio palaa aivan helpolla. Toimittajat voisivat olla osaajia, ei vain päänsä nyökyttelijöitä ja kysymyskoneita. Varsinkin aamuteeveessä molemmat, sekä Ylen että Maikkarin toimittajat ovat samaa, tehdään asiaa vaikka kengännauhoista ja pulputetaan niistä sitten seuraaviin uutisiin. Kuka helvetti näitä täysin ajasta irtaantuneita asioita jaksaa kuunnella päivästä päivään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tuskin tuossa lehdessä vikaa on, mutta toimittajat ovat vihertyneet, kuten myös lehti on urautunut vasemmalle kallelleen. Voisi kuvitella, että lehden suosio kasvaisi huomattavasti, jos Hesari olisi yleislehti ilman poliittista vääntöä. Nyt se on vihreiden äänitorvi, vailla esim. ihmisestä riippumatonta ilmastonmuutosta puoltavien tutkijoiden sanan vapautta.

Ilmastonmuutos ei ole ihmisen toimista riippuvaista, vaan useista eri syistä tapahtuvien muutoksien summa. Hiilidioksidi lasketaan noissa vihreissä piireissä jopa voimakkaimmaksi ilmastokaasuksi, joka ei tietenkään pidä alkuunkaan paikkaansa.

Miksi Hesari silti jatkaa virheellisten tietojen julkaisemista, ja jos ei ole oikeata tietoa, ei lehdenkään pidä tukea pelkästään alarmistien sanomaa.

Kannattaa nyt vihdoin painaa päähänsä se tosiasia, ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen ei ole pitävästi osoitettu todeksi. Se, että IPCC jankuttaa asiasta ja asettaa puolentoista asteen mallinnuksia, ei todista mitään…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, toisilla on tarkemmat aistit, mitä kansalle yritetään syöttää, kuin toiset eivät huomaa säännöllistä harhautusta ja ohjailua. Toisin sanoen toiset ovat hyväuskoisempia kuin toiset. Terve kritiikki on yhteiskunnan kehityksen a ja o.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Hesari kirjoittaa mitä kirjoittaa, ja ajattelee; hullu ei huomaa, ja viisas ei puhu mitään: pääasia että saadaan lukijat manipuloitua lehden linjalle (lue: toimittajan kannalle). Lehden kannattaisi erotella tarkoin ulkopuoliset mielipiteet lehden ”linjasta”, ellei sitten halua nimen omaan muokata lehdestä jotain sosialistien äänenkannattajaa, tai uutta vihreää lankaa ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Niin, pitkään IPCC:n jankuttama mallinus osoitti aikaisemmin puolentoista asteen lämmönousua noin vuoden 2021 paikkeilla, mutta ei alkuunkaan pitänyt paikaansa. Uusi tavoite samalla mallilla on noin 2040. Mihin tässä on sitten pakko uskoa, kun jo tiedetään, että IPCC on täysin poliittinen mallinnus koko laitos, kuolemmeko jos emme usko seuraavaan vuosilukuun? Jos suoraan saa sanoa, IPCC:n malliniuksiin ei kannata uskoa tulevaisuudessakaan, ei varsinkaan alkaa myymään polttoaineita päästökaupalla, ja tehdä valtiosta päästökauppa helvetti. Kaikki mitä ilmakehään syydetään, laskee lämpötiloja, johtuen juuri siitä, että säteily ja hiukkaset aiheuttavat lämpöä kaukana ylhäällä, jossa lämpötilat ovat muutoinkin pakkasella, ja lentokoneiden päästämä vesi jääkiteitä. Pitää on täysin torvi, jos kuvittelee jääkiteiden lämmittävän ilmastoa. Polttoöljyn palaessa yksi litra, muodostuu 0,7 litraa vettä, joka palotilanteessa jo sitoo hiilidioksidin muodostuvaan veteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Vaikka olemme hieman blogin aiheesta sivussa, sallittakoon viellä lisätä; jääkiteet, kuten lentokoneista pääsevät rikki heijastavat tehokkaasti säteilyä avaruuteen, jo ennen säteilyn pääsyä alailmakehään. Lisäksi ilmasto systeemi on monille alan harrastajillekin liian monimutkainen, ja kaiken tasoista soopaa on vaikka Hesarin sivuilla mielipiteinä. Otetaan yksi esimerkki, Nasan tutkimuksista käy selville, että vesihöyryn pakkasen kestävyys on noin miinus 70 C astetta, joka tarkoittaa sitä, että normaalissa ilmakehän kierrossa esim. Antarktikselle päätyvä vesihöyry jäätyy koskettaessaan jäätikön pintaa, ja näin kasvattaa jäätikköä. Myös sadevesi tuo ahkerasti hiilidioksidia maahan ja meriin. Tuossa vesi on ns. pehmeää vettä, kun kaivo tai pohjavedet ovat ns. kovaa vettä. Jos asiaan mennään syvemmälle, niin mihin katosi sadeveden hiilidioksidi; no se jäi sinne maaperän uumeniin, josta rauta ottaa hapen, jää vety-hiili yhdisteitä, ja muodostuu tai kiteytyy fossiilisia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hylkäsin kotimaisen median muutamia vuosia sitten, mitä tulee kansainvälisiin uutisiin ja politiikkaan. En ole katunut. Uutiskoosteen luen tabletilta. Välillä mielenkiinnosta tarkastan, millaisen ”uussuomettuneen” kuvan kotimainen media haluaa seuraajalleen antaa. Erityisesti uutisointi Trumpista on avannut silmät, täällä kun tarjotaan vain yhtä näkökulmaa. Verkosta löytyy neutraaleja ja objektiivisia lähteitä, yleensä pienempiä mediataloja, joiden uutisvirrasta jokainen voi itselleen koostaa sellaisen kuin haluaa. Jos omaa hieman ohjelmoijan taitoja voi erotella vielä virrasta tiettyjen toimittajien kirjoituksia ja käyttää automaattisia käännöksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ylellä ei ole mitään kiinnostusta ympärillämme tapahtuvista epäoikeuksista, kuten vanhuksien menehtymisestä pakkaseen, mutta aina riittää aikaa propagoida ilmaston lämpenemisestä. Sama koskee maikkaria, kun ei haluta analsoida yhteiskunna epäkohtia, aletaan keskustelaan urheilusta tai haastatellaan muusikkoja, jotka ovat yhteistä myös ylen kohdalla. Tämä aamu oli ylellä jälleen greenpeacen juhlaa, jossa toimittajat suorastaan nauttivat aiheesta, kommunisteja kun ovat laidasta laitaan. Eilen illalla ylen uutisten lukija otti osaa ulkopolitiikkaan, kun väitti Trumpin kouhkaavan jälleen omiaan. Itse olisin ollut valmis antamaan potkut tällaiselle uutistoimittajalle saman tien, ilman irtisanomisaikaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000