Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Ay-liikkeen antama suora puoluetuki on väärin

Ettei tule väärinkäsityksiä, totean heti alkuun, että olen aina ollut ay-mielinen. Ammattiyhdistysliike kuuluu demokratiaan siinä missä poliittiset puolueetkin. Ilman ay-liikettä työntekijöitä kohdeltaisiin mielivaltaisesti.

Olen ollut aktiivinen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ssa.

Lähes koko opetusurani ajan olin kouluni yhteysopettaja, pikkuluottamusmies, yksittäisen koulun opettajien linkki ammattijärjestöön Vantaan opettajien ammattiyhdistys VOAY:n kautta. Järjestin koulullani ay-vaaleja ja osallistuin jokavuotisille yhdistyksen järjestämille koulutusristeilyille. Viime kaudella olin myös OAJ:n valtuuston jäsen.

Mutta vierastan sitä, että ammattijärjestöt antavat puolueille suoraa rahallista tukea, kuten Palvelualojen ammattiliitto PAM tekee aikomuksissaan tukea vasemmistopuolueita tulevissa eduskuntavaaleissa.

OAJ:ssa ei pelata puoluekorteilla. 

Järjestin keltanokkana v. 1980 Hiekkaharjun koulussa OAJ:n valtuustovaaleihin liittyvän keskustelutilaisuuden, jossa tentattiin ehdokkaita. Joku kysyi ehdokkaiden puoluetaustoja. Pitkäaikainen ay-vaikuttaja Martti Mäkelä otti esiin OAJ:n taskukalenterin, napautti sormellaan sen kantta ja totesi, että tunnustan vain kulloisenkin OAJ:n taskukalenterin kannen väriä.

Jokaisessa ammattijärjestössä on eri puolueiden jäseniä ja kannattajia, mutta mielestäni ammattijärjestöjen jakama suora puoluetuki on väärin. En pidä siitäkään, kun yritykset tukevat kansanedustajaehdokkaita.

Epäsuorasti voidaan ajatella, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

http://kaiarilundell.blogspot.com/2018/09/ay-liikkeen-antama-suora-puoluetuki-on.html

* * *

Yle 22.9.

Ann Selin Ylellä: PAM aikoo tukea vasemmistoehdokkaita sadoilla tuhansilla euroilla – ”Näin palkansaajavihamielistä hallitusta ei ole ollut aikoihin”

Palvelualojen ammattiliitto PAM aikoo tukea ensi kevään eduskuntavaaleissa vasemmistoehdokkaita sadoilla tuhansilla euroilla, PAMin ja myös SAK:n edustajiston puheenjohtaja Ann Selin paljastaa Ylen Ykkösaamussa.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Ay-liike toimii kuten ruotsinkieliset säätiöt toimivat: antavat rahaa (paljon rahaa), niille jotka ajavat poliittisen pikkuklikin etuja.

Ay-liikkeen johdossa ovat aina olleet pelkästään demarit ja vassarit, muiden poliittisten puolueiden edustajia on johtotehtävissä ollut vain nimeksi.

Nykyään ammattiyhdistyksiin liitytään lähinnä vain joidenkin etujen vuoksi. Tärkein etu on työttömyyskassaan kuuluminen ay-jäsenyyden kautta.

Asiat alkaisivat selkenemään heti, kun ansiosidonnainen työttömyysturva koskisi kaikkia. Tähän pitää pyrkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Aivan samaa poliittista peliä kuin ”Soininketkun” ajojahdin aihekin. Koko systeemi on valjastettu Rinteen Pääministeriyttä varten. Sisäministeriksi rhdolla Tytti Tuppurainen! Kuunnelkaa nyt ihan vakavasti niitä lupauksia ja puheita.
Tehkää sitten päätöksenne kuka on asialinjalla, ollut jo vuosia. Siitäkin huolimatta, että ”arvopohjat” eivät nauti vihervasemmiston ja ”vastuullisen median”, sekä pakolaisbisnestä pyörittävien suosiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Hyvä yksittäinen selvennys Lundellilta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000