Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Äijäremontti – miehet kutsuttava terveystarkastuksiin

Miehet kuolevat keskimäärin 7 vuotta nuorempina kuin naiset.

Mäkihyppääjä Matti Nykäsen ja laulaja Olli Lindholmin varhaiset kuolemat ovat herättäneet paljon keskustelua miesten terveydestä sekä elintavoista.

Keskinmäärin miehet eivät terveytensä suhteen ole yhtä valistuneita kuin naiset. Varsinkin yksin elävä mies on alituisessa vaaravyöhykkeessä, kun puoliso ei ole ole puskemassa miestä terveyskeskukseen, kun tarve sitä vaatii.

Usein mies lähtee lääkärin vastaanotolle pää kainalossa, viime tipassa, kun voi olla jo myöhäistä.

Naisia kutsutaan erilaisiin lääkärintarkastuksiin, miehiä ei. Kun taannoin täytin 50 vuotta, odottelin kutsua viisikymppistarkastukseen. En tiennyt mitään esimerkiksi veri- tai maksa-arvoistani, kun niitä ei oltu ennen mitattu. 

Kutsua ei koskaan tullut, joten otin yhteyden terveyskeskukseen ja utelin, miksei kutsu ollut jo tullut. Todettiin vain, että ei mitään viisikymppistarkastuksia ole.

Parasta olisi, että miehet kutsuttaisiin lääkärintarkastuksiin viiden vuoden välein 25-vuotiaasta alkaen. Nuoren miehen elintavat ovat voineet mennä hunningolle, ja silloin olisi hyvä antaa ohjeita terveelliseen elämäntapaan. 

Vanhemmille miehille säännölliset eturauhastarkastukset ovat paikallaan, sillä eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä.

Tarvitaan siis säännöllistä äijäremonttia kaikille miehille.

Äijäremontilla on kansantaloudellistakin merkitystä, kun miehet pidetään terveinä työelämässä kiinni.

http://kaiarilundell.blogspot.com/2019/03/aijaremontti.html

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Mies tai nainen, niin suuri ongelma on lääkärille pääsy.

Suuri ongelma on myös päivystyksessä lääkärille pääsy. Iso osa ihmisistä käännytetään päivyksestä kotiin, ihan noin vain vastaanottovirkailijan tekemän muutaman kysymyksen jälkeen. Se on todella järkyttävää.

Kun tietää tämän, miten terveyskeskuksessa tai päivystyksessä kohdellaan ihmisiä, niin eihän se ole mikään ihme, ettei lääkärille edes yritetä hakeutua.

Sama ilmeisesti ambulanssien kanssa, eivät ota kyytiin kuin puolikuolleita, jos nyt niitäkään.

Jos on rahaa, niin tietenkin aina pääsee yksityisille terveysasemille, sen kun vaan menee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000