Perussuomalaiset

Jussi Wihonen

Ilmastoasioista nyt tutkittua tietoa

Hesarin ilmasto kirjeenvaihtaja: “Idea ilmasto gallupin teettämi­seen syntyi oikeastaan jo loka­kuussa. Silloin olin vielä HS:n Politiikan toimituksen esimies ja rakensin kysymyspatteristoa HS:n vaalikoneeseen.”. Ensin tehtiin kysymykset, sitten tilattiin niitä tukeva tutkimus. Näppärää.

Selkeä enemmistö 70% on sitä mieltä että: “Suomen kannattaa toteuttaa hiilivähennyksensä Suomen ulkopuolella”. Myös teollisuus kannattaa päästövähennysten tekemistä siellä, missä se olisi tehokkainta ja halvinta. Tutkimuksen mukaan Perussuomalaisista 81% kannattaa tätä.

Koko kysely tulee asettaa kyseenalaiseksi, niin kaltoin se kohtelee maakuntia, harvaan asuttuja alueita, eikä voi välttyä ajatukselta että: “Suomi näyttää Helsingistä kovin erilaiselta.” Kerrassaan irvokkaita ovat kysymykset: “Lentoverosta, turpeen käytön kieltämisestä ja biopolttoaineiden edistämisestä”.

Johtopäätöksenä, siis faktana tarjotaan. “Suomen hallituksen pitäisi ottaa ykköstavoitteekseen ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen.” Varmaan ilmastonäkökulmasta, pitäisi mutta ainakaan torigallupissa, yksikään ei ole nähnyt tätä Suomen suurimpana ongelmana, vaikka kysymys on relevantti globaalisti.

Itse näen, että demareiden 750.000 sähköauton tavoite 2030 mennessä on vailla realiteetteja.

Yksityisautoilu on välttämättömyys maakunnissa ja täytyy sallia myös ihan näillä nykyisillä autoilla.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Late
#1

Suomen päästöt, etenkin autoliikenteen ovat vähentyneet reilusti ja ovat mitätön pisara merssä koko maapalloa ajatellen.
Jostain se energia pitää niihin sähköautoihinkin saada, rakennetaanko lisää ydinvoimaloita?
Vaikka kaikki maailman autot vaihtuisivat sähkökäyttöisiksi sillä ei olisi juuri mitään vaikutusta tähän ”ilmastonmuutokseen”.
Lopetetaan mielummin kaiken turhan tavaran kuljettelu maanosasta toiseen.
Väestön väheneminenkin on vain hyvä asia, etenkin Afrikassa ja Aasiassa pitäisi siirtyä välittömästi yhden lapsen politiikkaan.
Protektionismi kunniaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Jossain oli tieto, että ne alukset, jotka rahtaa kaikkea krääsää Kiinasta ja muista halpamaista muualle, lykkäävät päästöjä yhtä paljon kuin autokantakin maailmassa?
Oli niin tai näin, mutta eipä tuossa Hallituksen ja muiden puolueiden manifestissä tuosta puhuttu mitään. Kuluttakaa, kuluttakaa sanoi Katainenkin.
Onnittelut Persuille, osoititte sentään henkistä ryhtiä, kun kysyyenalaistitte tuon yhteisen hurmoshengen tuotoksen. Kannattaa ensin vähän miettiä asioita.
Tuo SDP:n hokema, että Polttomoottorit kiellettävä, on järjetön. Sanna Marinkin sitä toistuvasti kuuluttaa. Ajatus onkin kaappaus jostain muusta maasta. (briteiltä?) Keneltä siellä ja millä perusteella on arvoitus, mutta niin vain kritiikittömästi kopioitiin. Meille sitä sitten suurena totuutena julistetaan. Hyi hitto, mitä potaskaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jocke Rantanen
Utelias
#2

Miksi ylipäätään ottaa kantaa ”päästöihin” muussa mielessä kuin ilman saastuminen?
Jo se että ottaa kantaa ja pohtii päästöjä ”ilmastonmuutoksen” kannalta on hyväksyntä sille että ilmasto muuttuisi ihmisen toimesta.
Meille esitetään muutaman kymmenen vuoden ajalta lämpötilakäppyröitä, samalla jätetään kertomatta kuinka mittaukset, mittauspisteiden määrät ja sijainnit ovat muuttuneet tuona aikana.
Kun sitten katsotaan vähän pitemmän ajan, vaikkapa viimeisen kahdentuhannen vuoden ajalta oletettuja lämpötiloja, nehän ovat oletuksia jotka perustuvat tuon ajan kasvillisuuteen ym, niin nähdään selvästi että n. 1500 oli ns. pikkujääkausi, sen jälkeen lämpeni ja vähän jäähtyi ja taas lämpenee. Noihin aikoihin ennen 1800 – luvun loppua ei ihmisen tuottama CO2 voinut vaikuttaa.
Edelleen, roomalaisten aikaan oli varsin lämmintä ja sen jälkeen kylmää kunnes 1000 – luvun tienoilla oli hyvin lämmintä. Noina lämpöjaksoina oli huomattavasti lämpimämpää kuin nykyään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mineraalimme ja metsämme katoavat
Vihainen
#3

Toisenkaan maapallon mineraalivarat eivät riitä tämän maapallon sähköautoistamiseen!
Nuo saatanan keksinnöt, kännykät, lohkaisevat mineraalivarannosta ison osan.

Kaivoyhtiöt ulkomailta tulevat halpatyövoimansa kanssa kaivamaan maamme siten, ettei täältä löydy enään tulevaisuudessa mitään. Samoin käy metsillemme. Kun jokainen pikkutaimikin lasketaan puuksi, saadaan siten luvut suuriin miljoonien kuutioiden vuosittaisiin metsähakkuisiin.

Mistä kaikki energia sähköautoihin kun ydinvoimaloitakin vihreät vastustavat? Nytkin sähköntuotantoa on liian vähän kun kulutus on joka vuosi edellistä suurempi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Metsät hakataan surutta polttoon
#4

Jokainen iso aikuinen puu vaatii usean neliön tilaa.
Laskutoimitus: Metsiemme kokonais pa ja jakakaa se ison puun vaatimalla pinta-alalla. Siitä näkee montako isoa puuta metsiimme mahtuu. Laskemista voi jatkaa hakattavilla kiintokuutiometreillä per vuosi. Isot sahapuut loppuvat jossakin vaiheessa.
Sellupuuksi kelpaavat riukupuut. Riukuloita harventamalla kasvaa 50 ssä/ v iso sahapuu. Ellei myrsky tai metsuri sitä ennen kaada…
Tosin valtavia aukeita aukkoja on pirun paljon…
Isoksi puuksi lehittyminen on kymmenien vuosien aikainen hidas tapahtuma. Edullisella paikalla koivu on tarpeeksi iso sahalle ollessaan 40-50 vuotias.
Esimerkki: 1967 hakattiin muutama hehtaari metsää ja istutettiin männylle. NYT siinä on riukumetsää, eikä ainottakaan tarpeeksi kookasta sahapuuta. Jos nämä nyt kaadetaan energiaksi, on siinä surkeaa riukulaa vasta vuonna 2070 !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000