Perussuomalaiset

Jukka Wallin

Nato-keskustelu sivuraiteilla

Nato keskustelu on pahasti tällä hetkellä sivuraiteilla. Hyödyistä ja haitoista on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti, jos haluamme oikeata tietoa pystyäksemme päättämään oikein.

Viime aikoina on Nato-keskustelu on ollut hyvin vilkasta. Näin sitä pitää myös olla, jos halutaan saada aikaan oikea lopputulos. Mutta, osin ollaan myös menty toiseen äärilaitaan. Nyt kuitenkin on nähtävissä jopa asiatontakin painostusta ja paisuttelua vakavalla aiheella.

Tähän paisutteluun on syyllistyneet lähes tulkoon kaikki suomalaiset mediat, Iltalehti, Helsingin Sanomat ja niin edelleen. Joillakin internetin keskustelu sivustoilla on keskustelu käynyt aiheettomasti turhan tunnepitoisena, pyritty asiallisia keskustelijoita haukkumaan ”Putinin kätyreiksi” tai jopa rasistiseen tyyliin ”ryssän viidenneksi kolonnaksi” jotka haluavat siirtää nykysuomen ”ryssän alaisuuteen”, ”Terijokelaisten myyrä” Osa näistä herättää ainakin minussa vain hilpeyttä, eikä raivoa. Nato intoilijoilla ei siis ole mitään tosiasioihin perustuvaa tietoa tai ymmärrystä miksi Nato olisi meille suomalaisille paras ratkaisu, oman puolustuksen lisäksi.

Minuakin on pyritty mustamaalaamaan, kun olen yrittänyt selvittää millainen toimija Nato todellisuudessa on, ja mitkä olisivat ne syyt millä kääntyisin Nato uskovaiseksi, liittoutua sellaisen organisaatioon, jotka jakavat länsimaiset arvot. Onko sellaisista kuin länsimaalaiset arvoja olemassa, muuten kuin vanhoissa kuluneissa fraaseissa.

Itse pidän tämän tyyppisiä kirjoituksia epätoivoisina, ja ne osoittavat vastapuolen olevan jo heikoilla keskusteluissa, käänteinen natsikortti.

Kokoomuksen ihme kolmosten eli Pertti Savolaisen, Kimmo Sasin ja Ben Zyskowiczin Nato lausunnot aiheuttivat ainakin minussa naurukohtauksen, sitten hetken päästä huokasin helpotuksesta, heidän intoilu aiheutti ainakin minussa välittömän hartaan hetken, kun huomasin että he ovat parhaita puhumaan itse asiassa Nato vastaan, antamalla siitä ylistäviä lausuntoja. Siis tulee päinvastainen reaktio. He kuuluvat siihen kokoomuksen vaihtopenkkiläisiin, Marionettinukkeja, joita ohjaillaan muualta joku vetelee heidän takana naruista. Näitä samantyyppisiä lausuntoja jakavat myös ”kykypuolueen” lastentarha osasto. Nuoret haukat, joilla ei tosiasiassa ole Suomen historiasta juurikaan asiallista tietoa. Näistä lausunnoista tulee ikävä kylläkin mieleen 1930-luvun ahdistava ilmapiiri, Mäntsälän Kapinan ajat, jolloin oikeistosuuntaus oli vallitseva.

Itse olen ensisijaisesti isänmaallinen ja kannatan ehdottomasti omaa vahvaa puolustusvoimia, kuten myös yleistä asevelvollisuutta. Ne ovat osoittautuneet onnistuneeksi ratkaisuksi, kun tarkastellaan menneitä vuosikymmenien tapahtumia historian kannalta.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Harri Lång
#1

Mielenkiintoinen ilmiö on myös se, että suuri osa naton kannalla olevista kokee että liittyminen on vain kiinni siitä että saadaan koko kansa tai enemmistö asian taakse. Ei näin. Kultarannassahan sitä jo puolustusministeri toppuutteli vip kortti puheineen.
Itse suhtaudun aika neutraalisti koko nato hullutukseen.
Pahimmassa tapauksessa venäjän karhu murahtaa jos siihen liitytään. Tai sitten se karhu murahtaa ja sitten ei olekkaan ketään olkapään takana.
Enpä lähtisi liittymään yhdysvaltojen vetämään klubiin.
Ennemminkin haluaisin nähdä myönteistä kehitystä venäjän kanssa, mitä tulee kauppasuhteisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mannerheim
#2

Ei meillä ole asevelv armeijaa muualla kuin maavoimissa. Ilmavoimat, merivoimat, tiedustelu, rajavartiosto, esikunnat, mpkk, materiaalilaitos yms on ammattiarmeijaa. Puolet upseereita, puolet palkattuja siviilejä esim mekaanikot

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000