Perussuomalaiset

Jukka Mäkynen

Maahanmuuton kahdet kasvot

Toisin kuin monet “vihreellisesti” luulevat, perussuomalaiset eivät ole maahanmuuttovastainen yhden aatteen puolue. Työperäinen maahanmuutto on erittäin tervetullutta sekä toivottavaa. Vastustamme kuitenkin haitallista ja turvallisuuttamme uhkaavaa maahanmuuttoa ja haluamme auttaa pakolaisia ensisijaisesti heidän kotimaassaan, eikä rahdata heitä Suomeen moninkertaisilla kustannuksilla. Tämä linjaus erottaa meidät muista puolueista ja heidän tavoitteistaan. Haluankin nyt tuoda esille sen kaksinaamaisuuden, mikä nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa vallitsee.

Suomeen on helppo tulla, paitsi töihin

EU:n ulkopuolelta tuleva pakolainen voi kävellä koko Euroopan läpi Suomeen ilman papereita ja sanoa vain rajalla ”asylum” – ja hän on saman tien sosiaaliturvan piirissä ja turvapaikkaprosessissa. Rajalla ei kysytä, miten aiot tulevaisuudessa elättää itsesi Suomessa? Eipä kysytä, vaan kaikki tuet ja ilmainen terveydenhoito ym. kannustuslisät tulevat kuin Manulle illallinen.

Entä kuinka helppo on tulla Suomeen töihin? Jos tänne pyrkii töihin Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolelta, edessä on todennäköisesti pitkä ja piinaava prosessi. Hakija ei siis tule etsimään töitä, vaan hänellä on jo työpaikka valmiina. Laki vaatii luvan käsittelyä 4 kuukauden sisällä, mutta käsittelyajat ovat nykyään jopa vuoden mittaisia. TE-toimiston mukaan työlupia odottaa tuhansia henkilöitä ja jotkut ovat jo siirtyneet muihin maihin. Näin Suomi menettää verotuloja, kun hakijat eivät pääse aloittamaan töitä. Pahin skenario on silloin, kun ulkomaalainen työntekijä haluaa tuoda perheensäkin tänne Suomeen. Siitä alkaa sellainen byrokraattinen viisumihässäkkä ja syynäys, että monet luovuttavat ja palaavat kotimaahansa.

Miksi työperäistä maahanmuuttoa valvotaan erittäin tarkasti, mutta turvapaikkaturismia ei?

Suomi ottaa pakolaisia, rikkaat arabimaat eivät

Rikkaat Persianlahden öljyvaltiot eivät ota vastaan pakolaisia vaikka heitä olisi tulossa ihan naapurimaista, samasta kulttuurista ja uskonnosta. Miksi ei?

Tilanne ei ole uusi. Persianlahden öljyvaltiot eivät ole ennenkään ottaneet vastaan pakolaisia YK:n painostuksesta huolimatta, koska nämä valtiot ovat varallisuutensa vuoksi painostuskeinojen ulottumattomissa. Arabimuslimit ovat kulttuurillisesti mukavuudenhaluisia, siksi ulkomaalaista halpatyövoimaa öljyvaltioissa riittää, lähinnä Kaakkois-Aasiasta tulleita. Humanitääristä maahanmuuttoa eivät rikkaat öljyvaltiot suvaitse, ja heidän sosiaaliturvansa ja rahalliset avustukset koskevat vain oman maan kansalaisia. Uskonnolliset syyt ovat myös osana muslimipakolaisten vastaanottoon. Koska islam on haarautunut niin moneen erilaiseen lahkoon ja suuntaan, väkivallan pelätään lisääntyvän öljyvaltioissa ja se voisi rikkoa heidän monarkisen harmoniansa jos radikalisoituneita pakolaisia vastaanotetaan. Arabivaltiot sen sijaan antavat runsaasti humanitääristä tukea muille muslimimaille, mutta eivät rahtaa sieltä pakolaisia maahansa. Tosin humanitäärisen avun antamisella on ehtona, että se palvelee arabien tarkoitusperiä.

EU ja Suomi toimivat ihan päinvastaisesti kuin rikkaat arabimaat. Meille tulee suuri joukko erilaisesta kulttuurista ja uskonnosta saapuvia pakolaisia, joiden taustoja emme tiedä. Pakolaisista suurin osa on muslimeja ja nuoria taistelukuntoisia miehiä – naiset, lapset ja varsinkin vainoa kärsivät kristityt ovat murtoosa tänne tulevista. Yleisesti ottaen työllistyminen ja kotoutuminen on heikkoa, koska kieltä ei osata, koulutusta ei juurikaan ole, länsimaisia kirjaimia ei osata lukea ja töihinkään ei ole kiire kun runsas sosiaaliturva turvaa oleskelun täällä.

Miksi olemme niin saakelin tyhmiä että annamme kusettaa itseämme, jotta islam leviäisi Eurooppaan tehokkaasti? Keitä nämä tulijat ovat, joita heidän islamilainen kotimaakaan ei ota takaisin?

Sosiaaliturvaamme hyväksikäytetään

Me suomalaiset olemme rakentaneet vuosikymmenien aikana sosiaaliturvajärjestelmämme kovalla työllä ja turvaksi meille suomalaisille jos elämässä sattuu vastoinkäymisiä. Sitä ei ole tarkoitettu koko maailman hädänalaisille, eikä se siihen riitäkään. Toisaalta kolmansien maiden hädänalaisten auttaminen on sydämen asia ja siksi Suomella onkin kehitysapu, joka on laissa määritelty tietyn suuruiseksi ja sekin on yläkanttiin tämän kokoiselle kansalle.

Suomalaiset ovat auttavainen kansa, mutta homma on karannut totaalisesti käsistä. Nykyään sosiaalihuoltomme varoja jaetaan täysin holtittomasti turvapaikkaturisteille, jotka eivät ole sen eteen tehneet päivääkään työtä, eivätkä sitä edes ansaitsisi. Sosiaaliturvaamme käytetään härskisti hyödyksi ja siksi, kun sinisilmäisesti sallimme sen! Maahanmuuttokiimassaan järkensä menettäneet ylisuvaitsevaiset maailmanhalaajat ovat tähän syyllisiä, eivät ulkomaalaiset! Suvaitaan niin paljon, että paperittomat ja laittomasti maassa loisivat saavat myös nauttia sosiaaliturvastamme – ja erittäin avokätisesti. Uutisissa on jo vihjattu Kelan rahojen loppumisesta ja kantasuomalaisten sosiaaliturvan heikentämisestä. Jokainen Suomen kaupunki, jossa on maahanmuuttajia keskimäärin noin 10% väestöstä on tällä hetkellä taloudellisissa vaikeuksissa, mutta siitähän ei saa puhua koska jotkut suomalaiset vellihousut pelkäävät rasistin leimaa.

Maahanmuuttokiima syrjii kantasuomalaisia

Kaikki tämä ylisuvaitsevaisuus on johtanut kantasuomalaisten syrjintään ja aiheuttanut katkeruutta ja vihapuhetta, joita me kiltit suomalaiset puramme (toistaiseksi) sosiaalises sa mediassa, ellei meitä ole sieltä ”bannattu”. Vihapuhetta ei hillitse se että hetki sitten Oulussa paljastui ulkomaalaisten pyörittämä lasten hyväksikäyttörinki tai Helsingin Arabianrannassa pikkupojan murha paljastui muslimien perinteiseksi kunniamurhaksi. Suomalaiset eivät enää sanojaan säästele, kun vanhuksilta, köyhiltä ja opiskelijoilta leikataan, jotta voisimme laittaa lisää rahaa maahanmuuton ongelmiin ja poliisien panssariautojen hankintaan. Eihän tässä näin pitänyt käydä?

Nyt on aika viheltää peli poikki ja laittaa turvapaikkaturismille ja haittamaahanmuutolle stoppi? Palautetaan turvapaikkaturistit ja rikoksiin syyllistyneet heti ja kotoutetaan jo maassa olevat. Otetaan oppia tekemistämme virheistä, eikä pistetä päätä persuksiin odotellessamme jotain hyvää tapahtuvan. 

Nyt vaalien alla kaikki muut puolueet paitsi perussuomalaiset, huutavat yhteen ääneen lisää maahanmuuttajia Suomeen. Muistutan äänestämisen tärkeydestä vaikuttaa asioihin, muuten sama tahti jatkuu vaalien jälkeenkin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
rassisti
#1

Missä m, siellä ongelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MuutoksenAika
Tyytyväinen
#2

Juuri näin. Ääni muille kuin perussuomalaisille on ääni haittamaahanmuutolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#3

Politikkojen Brysselin Miljoona virat on kaiken takana.

Tässä ”virallinen” esimerki !

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sipila-palkitsi-merkelin-raha-kehitysyhteistyovaroista/d00f6609-5c02-355a-ae82-bad741d02884

Epävirallisesti Todellisuudessa Merkkeliä palkitaan Uhraamalla sille neitsyitä tyttö lapsia ja Nuoria naisia Islamisti Terrroristi raiskaajien rasikattavaksi.
Tämä on aivan tahallaista hommaa jota kannattaa Viher-kommunstit koska ne haluaa tämän maan Huumeille sekaisin ja näiden mukana sitä saa mitä tilaa.
Myös Suvakit kannttaa tätä lasten ja naisten uhraus hommaa koska ne ajatelee märällä pillulla aivojen sijaan.

Näiden pirujen elätys maksaa 5580,-/ kk Suomelle !

Tämän Merkkelin nuolemis politiikan takia ollaan valmiita uhraamaan työperäiset maahan muuttajat ja Turistitkin jotka molemmat tuo maahan rahaa eikä raiskaa kuten nämä Rahan viejä Terroristit !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Tämä Merkkelin nuoleveien Politiikojen ja nitä nuolevien Poliisi johtajien homma ON RASISMIA PAHIMMILLAAN !

Niiden Rasismi osuu ja uppoaa Työperäisiin maahan muuttajiin ja Tursiteihin kun asenteen koko kansalla kovenee TÄMÄ ON VÄÄRIN että 5 % kusipäiden takia kunollisia ihmisiä ahdistelaan !!!!
Nämä Natsi Merkkelin perseen nuolijat pitää saada syyteeseen rasismista ! Nämä jotka nuolee Maailman pahinta Natsia rahan takia.Natsia joka haalii Juutalaisten pahimat viholliset Eurooppaan tekemään likaisen työn ! Merkkeli on paljon pahempi kuin Hitler aikoinaan se tekee kaiken paljon ovelammin jolloin sitä ei voi syyttää mistään !
Samalla kun niille uhrataan lapset ja naiset heti alussa tehdään niistä sellainen rikollis ryhmittymä jolle kukaan ei voi mitään …

Persujen on vaaditava että lakeja muutetaan nopealla aikataululla niin että nämä pakolaisperäiset Terroristit saadaan ajetua nopeasti maasta helvettiin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

Muutama Fakta

-Oulussa ulkomaalaisista pakolaisperäisiä on 5 % varmaan Helsingissä luku on samaa luokkaa ! siis 95 % on työ tai avioliitto peräisiä jotka ei raiskaa sen enempää kuin Suomalaisetkaan.
-Helsingissä ulkomaalaiset tekee 38 % raiskauksista ! Heösingissä pakolaisten osuus ulkomaalaista on luultavasti samaa 5 % luokkaa kuin Oulussa .
-Työperäiset pakolaiset ja turistit ei raiskaa järjestälmällisesti vaan lähes kaiki raiskaukset on Islamisti Terroristi alueilta tulleiden Pakoalisten tekemiä ja kaikkia tekoja ei ole edes ilmoitettu. ja osa on saanut jo Suomen Kansalaisuuden niin niiden teot menee Suomalaisten piikkiin !

Tästä jokainen voi laskea että Islamisti pakolaiset raiskaus Prosentin !!!!!

sehän lähentelee lähes 100 % !!!!!

TÄMÄ ON TERRORISMIA !!!! Tätä järjestelmällistä raiskausta ei voi selittää millään Uskonnolla tai kulttuurilla ja Kotoutuksen puutteella se on Terrorismia jota Politikot ja Poliisi ylijohto suojelee lainvastaisesti . !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000