Perussuomalaiset

Juha Vuorio

Oulun kouluverkko ja hallintosääntö

2 kommenttia

Kesäkuussa 2016 (13.6.2016) Oulun kaupunginvaltuusto päätti Oulun koulut 2020-luvulla -linjauksesta.

Tuolloin valtuusto linjasi selkeästi muun muassa, ettei entisten kehyskuntien lukioita eikä noiden lähettyvillä olevia kyläkouluja lopeteta. Ei vaikka virkamiehet sitä esittivät, ja silloinen kaupunginhallitus sitä päätti esittää valtuustolle.

Nyt on kulunut jo puolitoista vuotta tuosta valtuuston päätöksestä ja koulu/palveluverkkolinjauksesta. Tästä huolimatta Oulun kaupungin virkamiehet eivät ole ainakaan Salonpään koulun osalta alkaneet toteuttamaan kyseistä valtuuston kiirelliseksi asiaksi toteamaa päätösasiaa.

Ja nyt tammikuussa 2018 selvisi, että virkamiehet ovat voimaperäisesti valmistelleet tuon hiljattaisen valtuuston päätöksen vastaisia kouluratkaisuja. Tuossa esitetään lopetettavaksi toimivia lukioita ja elinvoimaisia kyläkouluja.

Tämän johdosta teimme 27 valtuutetun voimin aloitteen, jossa esitimme hallintosäännön muuttamista sellaiseksi, että palveluverkosta päättää yksiselitteisesti valtuusto. Tämähän oli tilanne edellisenä valtuustokautena.

Kaupunginvaltuustohan hyväksyi keväällä 2017 hallintosäännön, jossa todettiin että palveluverkosta päättää kaupunginhallitus kaupunginvaltuuston linjausten mukaisesti. Ymmärsimme asian käsittelyssä esimerkiksi juuri tuon alle vuoden takaisen Oulun koulut 2020-luvulla linjauksen hallintosäännön tarkoittamana palveluverkkolinjauksena.

Nyt meille osoitetaan, että tuolla valtuuston päätöksellä ei ole mitään merkitystä. Myöskään kaupunginhallituksen puheenjohtaja kirjoituksessaan (Kaleva 8.2.208) ei näe virkamiesten toiminnassa mitään vikaa tai moitittavaa.

Tässä valossa tekemämme aloite on entistä ajankohtaisempi. Toivokaamme, että kaupunginvaltuusto päättää käyttää sitä valtaa, jonka kaupunkilaiset ovat meille vaaleissa antaneet.

Tässä vielä taustatietona kiinnostuneille linkki blogiini tuosta Oulun Koulut 2020-luvulla linjauksesta:

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Mites tän jutun sais liitettyä turvapaikanhakijoihin…. en jaksa miettiä.
Ei siis kiinnosta Oulun koulut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Oulussa on julkisen sektorin elättejä aivan sairailla palkoilla aivan sikamaisiä määriä esim. kaupungin johtajia oli lähelle kymmenen takavuosina mutta kun siitä syntyi kohu nimiä muutettii ja keksittiin vaikka mitä hallinto johtajia yms.. ja palkat niillä on edeleekin tähtitieteelliset !
Siis Oulussa joka on Suomen valtion Elätti kaupunki ! Kaupunki joka ratsastaa Nokian lähdöllä ja pummaa rahaa sillä konstilla Valtiolta.

Jos ei näistä pirusita ja pummeista päästä eroon tässä maassa niin tämä maa ja maan talous ei koskaan voi tervehtyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000