Perussuomalaiset

Juha Vuorio

Laura Huhtasaari suomalaisten asialla

18 kommenttia

Oheinen juttu julkaistiin Kalevassa 20.1

Presidentinvaalit

Presidentin tehtävät voidaan kansalaisen näkökulmasta jakaa virallisiin, joihin kuuluu muun muassa johtaa ulkopolitiikkaa valtioneuvoston kanssa, lakien vahvistaminen ja eräiden nimitysten tekeminen. Sekä epävirallisiin, joihin kuuluu arvojohtajuus ja vaikkapa viennin edistäminen ulkomaansuhteiden hoitamisen myötä.

Porilaisen Laura Huhtasaaren arvomaailma sopii kaikkien noiden tehtävien hoitamiseen. Ihmisenä Huhtasaari on lämmin ja toiset huomioon ottava. Arvoissa Huhtasaaren huomio kohdistuu ensi sijassa meidän suomalaisten hyvinvointiin, jossa on paljon parannettavaa vaikkapa nuorten syrjäytymisen estämisessä ja vanhusten hoidossa. Valitettavasti nykyään maamme voimavarat käytetään lisääntyvässä määrin aivan muualle kuin edellä mainittuihin asioihin.

Turvallisuusasioissa Huhtasaari pitää parempana harjoittaa järkevää rajavalvontaa, kuin lisätä panssariesteitä ja valvontaa maamme sisällä.

Maamme resurssit tulisivat paranemaan Huhtasaaren viitoittamana taloudellisen ja poliittisen itsemääräämisoikeuden palautumisen myötä. Myös tämä parantaisi meidän suomalaisten hyvinvointia.

Pieni ja syrjäinen Islanti käyttää omaa valuuttaa ja antoi pankkien maksaa itse virheistään. Heillä talous onkin paljon meitä paremmassa kunnossa. Saman voi nähdä muistakin pohjoismaista, joilla kelluvien valuuttojensa ansiosta kaikilla talous on meitä paremmassa tilassa.

Huhtasaari on ainoana presidenttiehdokkaana vaatinut totuuskomissiota 90-luvun laman ja pankkikriisin tapahtumien, joihin kuuluvat muun muassa valtavat konkurssimäärät, selvittämiseksi. Tuolloin pankeille annettu avoin valtakirja saada luottotappiot korvattuna valtiolta teki pankeille edulliseksi ajaa yritykset konkursseihin. Lama johtui mitä ilmeisimmin valtiojohtomme jääräpäisestä lukkiutumisesta ”oikeaoppiseen” valuutan korkeaan kurssiin.

Laurasta viisas presidentti maallemme.

Juha Vuorio

DI, kaupunginvaltuutettu (ps.)

Oulu

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Pasi Ruuska
Tyytyväinen
#1

Hyvin tiivistetty ja vertauksin havainnollistettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#15

Nin on mutta Nin on PAAVOKIN !

On päivän selvää että Laura on 4. !!!!!

Nyt pitää valita kannatammeko Paavo vai Pekkaa toisele kierrokselle ja kannatammeko Paavoa vai Saulia Presitentiksi !!!

Pitää muistaa tosiasiat että lauralla ei ole mahdolisuuksia 4 sijaa korkeammalle,Pekalla ei ole mahdollisuuksia 2 sijaa korkeammalle vain Saulilla ja Paavolla on mahdollisuus 1 sijaan !!!!

Mutta Paavon on ensin päästävä 2 :ksi ja sinne ei pääse ilman Persuejn tukea !!!

Meidän pitää puolueena päättää (olisi pitänyt jo ) tuemmeko Paavoa vai Lauraan jonka kannatus valuu 100 % Pekalle/Saulile tuhoten Paavon mahdolisuudet !!!

Asia on juuri näin ! jokainen järkevä tajuaa kun miettii ja laskee vähän !!!

Väitän että se on koko Persujen tuho jos kannatamme Lauraa siis puppelipekkaa ja Eu-Trolli Saulia !!!

Meidän olisi autettava Paavoa se olisi Persujen pelastus !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

femmaa
#2

Naisena Laura ainoo vaihtoehto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

suomelle
#18

Vaalea kaunotar.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nainen
#3

Nuori hetero perheenäiti ja huippuosaaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#16

Minkä alan huippuosaaja hän on? Ei ainakaan keskustelemisen, tai kannanottamisen, Soinilta opitut vastaamattajättämisen taidot eivät sykähdytä, päinvastoin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Lauran ominaisuudet on mustakin hyvii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Laurassa on isänmaallisuutta , kun ajatellaan , että isämme ja esiisämme ovat taistelleet henkensä kaupalla, itsenäisyytemme puolesta !!! Ja nyt nämänykyiset päättäjät ovat luovuttamassa, itsenäisyytemme , vieläpä verovaroin maksavat siitä , ja paljon !! Mutta ovat ensimmäisinä juhlimassa itsenäisyyttämme ! On se aika ristiriitaista ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punavihreät NATSIT
Iloinen
#6

Punavihreä, liberaali media on vuosikausia kestäneellä persujen haukkumisella ja mustamaalaamisella saanut sen aikaan ettei suurin osa väestöstä edes uskalla sanoa kannattavansa persuja, koska pelkäävät tulla leimatuksi tyhmäksi, rasistiksi ja kaikeksi mahdolliseksi muuksi ”irvokkaaksi” mitä vain mielikuvitus voikaan suoltaa!! NATSEJA ovat punavihreät, liberaalit ja valtamedia kaikessa suvaitsemattomuudessaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreä karvalanka
Iloinen
#9

Arvatkaas jos ehdokkaana olisi vihreä refugees welcome kyltin heiluttelija. Median kirkuvat otsikot huutaisivat: intellektuelli feministi, heinäsirkkoja syövä dynaaminen cityvihreä tai superälykäs ja humaani nuori nainen!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Tai sitten ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#11

Ja kun persut nykyään haukkuvat kaikkea mikä liikkuu, kukaan järkevä ihminen ei halua äänestää tällaista puoluetta. Koskaan ei voi tietää, milloin joutuu vihattavien ryhmään.

Tässä vihollislistanne (tai pieni osa siitä) :
– vihervasemmisto, Macron, Merkel, EU, homot, rajavartiolaitos, rkp, kok, kepu, sin , feministit, eliitti, matut, Macron, Merkel, EU…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

Kuinkahan käy? Iltasanomat tuossa julkaisi raportin, että noin 150tuhannen heidän Vaalikoneensa käyttäjästä oli Laura tullut suositummaksi kuin Niinistö, pitäen ykköspaikkaa, niukasti tosin.
Eli jos kansa äänestäisi sitenkuin ajattelee olisi kyseessä kahden kauppa. Juuri tuo ”oikean median” järjetelmällinen aivopesu on ratkaiseva syy, miksi äänestetään toisin. Tämä myös meidän, veronmaksajien, rahoittama propaganda on tehny tehtävänsä.
YLE:hän on tässä natsi/rasisti/vähä-älyinen kampanjassa ollut kiitettävästi erityisen aktiivinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hipsteri
#7

Fantastista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eversti
Iloinen
#8

Minä en halua Laurasta presidenttiä, enkä yhdestäkään muusta, jotka eivät täytä seuraavia kriteereitä. 1. Kokemus ulkopolitiikasta, mieluiten vähintään ministerin tehtävistä 2. EU myönteinen ja valmis kehittämään yhdessä hallituksen kanssa toimivampaa eurooppaa. 3. Armeijan käynyt. 4. Kielitaitoinen, kummatkin kotimaiset ja Englanti ja halu käyttä kaikkia näitä 5. Nato optiossa ja EU:n yhteinen puolustus kiikarissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eurooppaa on jo ”rakennettu” 70 vuotta, mutta huonommaksi vaan on mennyt. Eiköhän parempi olisi toimia kansallisista lähtökohdista. Pidetään kauppaliitto ja liitytään Natoon, jos venäjänpelko ottaa vallan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ruska pakkasessa
Tyytyväinen
#14

Käykää äänestämässä: kansangallup.fi 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Svedu
Hämmentynyt
#17

Eilen Teemalla oli presidenttiehdokkaiden haastattelu toisella kotimaisella. Kaikki muut ehdokkaat vastasivat kysymyksiin ruotsin kielellä, mutta Laura ja Kyllönen ei. Laura kertoi, että jos hänet valitaan presidentiksi, niin opettelee kielen kunnolla. Voi pyhä sylvi! Varmaan käy armeijankin ja lukasee biologian kirjatkin kertaalleen. Aivan nolla suoritus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000