Perussuomalaiset

Juha Vuorio

Kyllä herra ministeri

5 kommenttia

Olen monesti pohtinut sitä, kuinka demokraattista asioiden päättäminen Suomessa on tai ei ole. Aivan alkuun pohjustuksena lainaus ”Kyllä herra ministeri” -sarjasta.

Kuvitteellinen Britannian hallintoministeriön johtava virkamies sir Humphrey Appleby lausui opettavaisessa saarnassaan ministerinsä yksityissihteerille Bernard Wooleylle:

”Väite, että virkamiesten on tehtävä kaikki, mitä ministeri vaatii, koska ministeri on ’demokraattisesti’ valittu, ei kestä lähempää tarkastelua. Kansanedustajat eivät ole kansan edustajia, heidät on valinnut oman vaalipiirin puoluejärjestö eli 35 miestä nuhruisissa sadetakeissa tai 35 naista naurettavissa hatuissa.

Sitä seuraava valinta on yhtä lailla pötyä. Kansanedustajia on 630 ja vain vähän yli 300 kansanedustajan puolue voi muodostaa hallituksen. Näistä sata on liian vanhoja ja höperöitä, sata liian nuoria ja kokemattomia. Jäljelle jää vain sata kansanedustajaa, joilla hallinnon noin sata paikkaa täytetään. Itse asiassa valinnanvaraa ei jää ollenkaan.”

Edelliseen sellainen huomio, että anglosaksisessa perinteessä eduskuntavaalien vaalipiirit ovat yhden valittavan edustajan kokoisia. Siksi sir Humphreyn mielestä kansanedustajaa ei valitse kansa vaan puoluejärjestöt. Ja tuolla ei siis nähdä ongelmaksi 50 prosentin piilevää äänikynnystä. Meillähän yhdestä vaalipiiristä valitaan Ahvenanmaata lukuun ottamatta aina useita kansanedustajia.

Mutta menkäämme Suomeen, pikainen läpikäynti Kekkosen jälkeisen ajan järjestelyistä:

– Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa

– joista hallituspuolueilla on hieman yli sata

– hallitukseen valitaan heistä vajaa kaksikymmentä; valinnanvaraa siis jää meillä

– toki ministereille valitaan lähes sata poliittista avustajaa

– puoluemäärä hallituksissa on ollut aina 3 – 6 kappaletta

– hallituksissa on ollut yleensä käytännössä kaksi päähallituspuoluetta

– Suomessa hallituskoalitiot vaihtelevat satunnaisen näköisesti

Näistä seuraa helposti se, että varsin usein hallituspuolueiden puheenjohtaja-ministerit sopivat hallituksen linjauksista, ja luonnollisesti loput hallituksesta ovat sitten neuvottelujen takana, samoin eduskunnassa asialle saadaan yksinkertainen enemmistö, kun enemmistöhallituksistahan nyt puhutaan.

Siis 3 – 6 henkeä tekee päätökset, vaikka meillä on 200 kansanedustajaa. Pidän lisäksi selvänä, että niinkin voi käydä, että kahden päähallituspuolueen johtajat sopivat jotkin asiat, ja muut hallituspuolueet sitten myötäilevät, jolloin päätöksen tekee vain kaksi ihmistä.

En väitä, että minulla olisi parempaa järjestystä asioiden hoitoon tarjolla, mutta olen siis tullut siihen johtopäätökseen, että tosiasiassa päätökset tekee yleensä vain muutama henkilö. Ei ainakaan kannattaisi kuvitella muuta. Toki 200 kansanedustajaa ovat valvomassa asioita, mutta puoluekurin myötä tuo on usein näennäistä.

Vielä yksi analyysi liittyen nykyiseen (2019 aloittaneeseen) hallitukseen: hallituspuolueilla on eduskunnassa 117 ja oppositiolla siis 83 kansanedustajaa.

Katsantokannasta riippuen puolueita voi tietenkin ryhmitellä erilaisilla tavoilla. Jos niputamme perinteellisen vasemmiston ja vihreät yhdeksi kokonaisuudeksi, sai tämä kokonaisuus 76 kansanedustajaa. Hallituksen sisällä tuo edustaa 65 prosentin kannatusta. Keskustan ja RKP:n muodostamalla kokonaisuudella on siis loput 35 prosenttia.

Eli niputus Sdp+Vas+Vih edustaa siis hallituksen enemmistöä ja voi hallituksen sisällä jyrätä loput hallitusta 12 ministerillään. Myös hallituksen sisällä puoluepuheenjohtajilla on tuolla ryhmittymällä 3 – 2 enemmistö.

Voi siis ajatella, että Suomessa 38 prosentin eduskuntaosuudella pystyy hallitsemaan jos vain rintamat pitävät.

*** *** *** *** ***

Tuo alun lainaus ”Kyllä herra ministeri” -sarjasta on Björn Wahlroosin kirjasta ”Markkinat ja demokratia”.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Järkipersu
#1

Kun myrskyt maailman talousvenettä keikutttaa, niin sitä syvemälle kyytiläiset uppoaa mitä painavampi velka reppu on selässä.
Jos pikkuinen ja velkainen Suomi poika yrittää pelastaa isompia poikia joila on todella isot reput mm. Kreikka,Italia,Ranska, Espanja jne… niin on selvää että Suomi poika hukkuu ensimmäisenä .Asiaa pahentaa se että Suomella on AA+ luokituksella olevat pelastusliiviti repussa, se johtaa lopulliseen tuhoon koska isommat huomaa ne ja roikkuu niissä ja Suomi hukkuu ensimmäisenä tässä korona myrskyssä.

Suomen Kommunisti-Hallituksen toiminta tukee tätä skenaariota.

Persujen pitäisi vaatia Suomen luottoluokituksen laskua ,jos Hallitusta ei saada nurin että ei hukuttaisi kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Joutuneeko ”me kannamme vastuumme” ja vasemmiston tulkinnat ”oikeusvaltioperiaatteista” tarkemman analyysin kohteeksi? Äskeinen gallup kannatuksista ei kyllä siltä näyttänyt.
Ehkä ”Siperia opettaa” meitäkin? Toivottavasti ei liian kovakouraisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#3

Korona yllätti Persutkin housut kintuissa.
(Vaikka tämä nyt tuleva lama ei pitäs olla kenellekkään yllätys)
Persut ei ole tajunnut oikein tilannetta ja myötäilevät Hallituksen politiikkaa… joka johtaa tuhoon ja myös Persujen kannatuksen laskuun,kuten nyt nähtiin.

Persujen pitäisi ajaa kaikin keinoin Halllituksen kaatamista ja näin Suomen pelastamista.
Pitäisi ennenkaikkea Kepulle puhua järkeä että Kommunsitien kanssa veljeily pitää lopettaa jo niiden oman kannatuksen laskun takia ja luvata siitä hyvästä paikka seuraavaan Hallitukseen että ne kaataa tämän nykyisen, ennen kuin on myöhäistä.
Kokoomukselle pitäs puhua järkeä Eu-Trollaamisesta joka tuhoaa Suomen talouden myös,ettei seuraavaa Hallitusta kasattaessa Kok tule yllätyksenä että Suomen ja Suomalaisten politikkojen Eu-Trollaus on loppu nyt !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hallitus on luomassa itselleen pysyviä poikkeuslakeja koronan avulla. Hallitukselle ei pidä antaa missään asiassa periksi, eikä myötäillä heidän vallankasvuhalujaan. Alkujaan nähtäväti greenpeacen levittämä koronavirus on maapallon historian pirullisin tapa saada pallo haltuun ja väki vähenemään. Hallituksemme tukee kiinalaisten lurjuksien aikaan saamaa kriisiä. Kommunistihallitukselle ei pidä antaa enää yhtään lisää köyttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Järkipersu..Kommenttisi on muuten ihan ok,mutta kyseessä ei ole Suomipoika vaan,Suomineito.Jota on raiskattu,ja kupattu EU:n sekä Suomen edellisten Hallitusten taholta,niin että paljas peppu,ja rinnat näkyy,ja velkataakka on jo korviin saakka!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000