Perussuomalaiset

Juha Malmi

Raiskaajat ja pedofiilit on kastroitava

Raiskaajien ja pedofiilien tuomiot ovat mykistyttävät lieviä

Raiskaajista suhteellisesti ylivoimaisesti suurin osa on
ulkomaalaisia. Vuosina 2006–2009 tuomituista raiskaajista joka kolmas oli
ulkomaalainen, vaikka ulkomaalaisten osuus väestöstä on vain 3 %.  Ulkomaalaisten raiskaamisaste Suomessa on
siis 10 kertainen verrattuna kantaväestöön.  Usein selittäjänä on ulkomaalaisten ”kieroitunut ja sairas”
suhtautuminen naisiin.

Raiskauksesta saadut rangaistukset ovat täysin mitättömiä.
Vuonna 2011 raiskauksesta tuomittiin 73 henkilöä, joista 34 sai ainoastaan ehdollisen
tuomion! Ehdolliseen tuomittiin yleensä ensikertalaiset. Siis juuri ne, jotka
todennäköisesti tulevat uusimaan tekonsa osittain tällaisen mitättömän
rangaistuksen seurauksena.  Vain 39 sai
vankeustuomion. Lakia on hieman tiukennettu, mutta ei oleellisesti.

Pedofiilien määrän arvioidaan Suomessa olevan jopa 25.000,
mutta kaikki ei onneksi toteuta sairaita fantasioitaan. Siitä huolimatta
poliisi kirjasi kansiinsa vuonna 2011 ennätykselliset 1 682 lapsiin
kohdistunutta seksuaalirikosta. Vuonna 2010 niitä oli 1102.  Pedofiilirikosten kasvu on huimassa nousussa.
Valitettavasti tätä edesauttaa sosiaalinen media, jonka kautta pedofiilit
saalistavat uhrejaan. Tällainen kierre ei ikinä katkea ellemme ryhdy jämeriin
toimenpiteisiin.

Mikä sitten olisi oikeudenmukainen tuomio sellaiselle henkilölle, joka
aiheuttaa uhrilleen elämänkestoisen trauman? Tietysti elämänkestoinen
kyvyttömyys, joka takaa, että tällainen sadisti ei enää ikinä aiheuta muille
samaa kärsimystä. Muu ei käy.  Suomen
lakeja on muutettava ja radikaalisti. On aivan turha keskustella rangaistuksen
pituudesta, jos on erittäin suuri todennäköisyys sille, että sama toistuu, kun
sadisti pääsee linnasta.

Ajatelkaapa vaan, jos tämä tapahtuisi teidän omalle
lapselle? Kerro mikä Sinusta olisi oikea tuomio?

Faktatiedot lähteistä: Aamulehti 25.4.2012,
Savon Sanomat 15.12.2012 ja Yle 19.5.2013.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Harri Lång
#1

Maastakarkoitus. Turha näitä raiskaajia on hyysäillä, se tuntuu olevan aika selvä mikä naisen asema siinä kulttuurissa on mistä sitten tulevatkaan. Ja karkoitus tietysti samantien kun todetaan syylliseksi. Kastraatio, mikäli sen oikein ymmärrän on aika rankka keino, nimenomaan yhteisön kannalta koska jos se on vaihtoehto niin alkuperäiseen ongelmaan ei ole saatu ratkaisua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu
#2

Maastakarkoitus ulkomaalaisille. Muutenkin ankarammat tuomiot ja toistuvissa tapauksissa kastraatio oltava vaihtoehto. Hienoa Juha, kun otat tämän asian esille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS - I Love You
#6

Hienoa ”Juha”, eikä vain kastraatiota, vaan pippelit poikki samantien! Sitten voitaisiin ainakin ihan aiheesta todeta että maahanmuuttajista suuri osa on kirjaimellisesti ihan munattomia! Eikä se edes olisi mitään haukkumista vaan pelkkää faktaa.
Hyvä, tätä vaan lisää ja sinustakin tulee kohta ministeri! Olet tosiaan oikealla asialla Juha. Hieno mies ja oikealla asialla – siinä on kaikki tarpeellinen menestyksen avaimiksi. Jatka samaan malliin! Muutenkin sinulla tuntuu olevan asioissa oikea ote!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS - I Love You
#8

Niin ”Juha Malmi” ja vielä sen verran että teit miehen työn kun laitoit eräällekin -90:selle papalle ’luun kurkkuun’ kun hän kehtasi alkaa kinaamaan kanssamme markkinoilla, todella hienoa!
Kyllä täytyy sanoa että Uudenmaan piiri on todella osannut valita oikeat kansanedustajaehdokkaat, viimeisen päälle parasta ennen päiväystä jokainen.

Vielä kun olisi mahtunut joku tavan yrittäjäkin siihen sakkiin, niin olisi kansan kaikki kerrokset huomioituna – niin kp:t kuin tt:tkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pena
#3

Väsynyttä.

Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen poistamista maasta pysyvästi pitäisi kyllä helpottaa ja luoda keppiä siihen suuntaan, mutta muistetaan nyt että ulkomainen kultuurinen tai biologinen tausta ei ole syy syrjiä ketään. Tällä viikolla olen jo aika monta kertaa kuullut n-sanaa halventavasti.

Voisi vaikka rakentaa systeemin, jossa karkotettava tuomitaan vankeuteen, mutta voi poistua maasta, kunhan ei tule takaisin. Erillinen kriminalisointi sille, että ilmestyy maahan uudelleen.

Karkotus ei vähennä rikollisten määrää, mutta en ymmärrä miksi meidän pitäisi tästä jauhaa, toimeen vain.

l

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

den
#4

Elinikäinen maksuvelvollisuus, matkustuskielto ml. meren saaristot, seuranta, rajoituksia yhteiskunnan tuissa, holhous, yhteiskuntapalvelukset, rajoitukset päihteiden käytössä ja jopa syömisessä (paastovelvoite). 75-vuotiaana ko. rajoituksia voidaan asteittain alkaa vähentämään kuolevaisuuteen nojaten.
Teon jälkeen pitkä vankila rangaistus ehdottomana tietty. Tietysti tulee olla todistusaineisto kunnossa, jotta tuomio olisi mahd. oikeudenmukainen. Pedofilia tulisi säätää myös poikkeuksellisesti ajatusrikokseksi. Eli sakko jos puhuu asiasta myötämielisesti väkijoukoille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mara
#7

Tuollainenkin ajattelu on häiriintynyttä. Ei mikään yhteisö toimisi noin. Täällä on kuitenkin muutamia armolla ja järjellä ajattelijoita.
Ei kansanedustajakaan voi laukoa pakkomielteitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

on sairaita ihmisiä hoitoon pitää viedä kaikki nuo. eli ei voi olla terve ihminen. ja maailmalla on kaiken maailman muutakin huora taloja ja siitä saa ihmiset sellaista saa tehdä mitä mieltää helposti. niitä ne on sairasta väkeä on. ja maailmalla porno kansiin pakotetaa maissa myös ja huumeisiin vetää heitä saa vedetyä sellaisiin.ei ole leikkiä mitää niistä. kristilisyys on sellainen tuomiot antanut jos paranuksen tehdä ihminen siksi ei ole sellaisia rangaistuksia kuin tuolla ja on tehneet paranuksen myös ihmisiä huume porukasta ja sai kaiken anteeksi . ei koskaa enää mennyt takasin. siksi se sillee mutta jos on linnassa vaikka 2.5 vuotta se pitkä aika on jo olla siellä kokeileppa mennä sellaiseksi ajaksi istumaa koppiin kuukaudeksi se pitkä aika on. kokettelemukset päätti päätökseen ei koskaa haluneet jatkaa. se on sellainen asia ihmisiä on monen moisia ja erilaiset sairaudet on voi olla. usein huumeisiin menee jolla on oneglmia on muuta mieln terveydessä ja väärää suuntaan menee.ihmiset ei ymmärä mitä tekee.siinä näkyy mitä maailma on ja suomi on.sellainen se on siksi on. sini risti lipun kannesta Henki on.Aamen toivoo näin ajattele mitä apotoli paavali teki ja sai parannuksen Armon ja tapatti kristityjä ja Luoja pysäytti hänet. ei ymmärtänyt mitä teki.mies tuli toiseksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000