Perussuomalaiset

Jouni Tirkkonen

Sote-soppa palaa pohjaan

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kolme nykyistä ja kaksi eläkkeellä olevaa professoria/ylilääkäriä kritisoivat jo 10.1.2017 Lääkärilehdessä hallituksen sote-uudistustta. Hallitus lupaa meille valinnanvapautta, tasapuolista hoitoonpääsyä ja mittavia säästöjä.

Ensinnäkin hallituksen marssijärjestys on väärä. Suomessa pitäisi ensin olla toimiva järjestelmä ja vasta sitten siihen luotu sopiva hallintomalli. Hallituksen kaavailema uudistus etenee päinvastaisessa järjestyksessä.

Toiseksi potilas saattaa jäädä hallituksen kaavailemassa järjestelmässä vaille hoitoa. Tulevaisuudessa palveluita tarjoavan yksikön tulot riippuvat siitä, kuinka paljon yksikkö pystyy säästämään kuluissa. On vaara että osa potilaista jää säästöjen vuoksi ilman tarvitsemaansa hoitoa.

Kolmanneksi osaaminen sairaaloissa vähenee. Tämä koskee etenkin niitä sairaaloita, joissa laajaa päivystystä on päätetty vähentää. On vaarana että osaava henkilökunta siirtyy toisiin yksiköihin.

Neljänneksi tutkimusta ja koulutusta ei huomioida. Tällä hetkellä julkisella puolella on koulutusvastuu, mutta ei yksityisellä puolella. Tätä asiaa ei ole uudistuksessa huomioitu lainkaan.

Viides ongelmakohta on suuronnettomuuksiin varautuminen. Tällä hetkellä HUS on ensisijainen avunantaja suuronnettomuuksissa. Yksityisellä puolella tähän ei ole resusseja. Tätäkään asiaa ei ole selvitetty millään lailla.

Kuudenneksi paljon puhutut säästöt jäävät tekemättä. Kukaan ei ole pystynyt esittämään miten hallituksen säästöt käytännössä toteutuvat. Hallituksen kaavailemat säästöt vaatisivat toimenpiteiden ja henkilöstön tuntuvaa vähentämistä.

Nyt olisi aika viheltää peli poikki ja pohtia ainakin kahta asiaa: Miten uudistus toteutetaan järkevästi ja mitkä ovat uudistuksen todelliset säästöt. Vai käykö tässä niin että sote-uudistus ajaa kiville tyhmyyden, ahneuden ja politikoinnin takia.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Turhaa narinaa.
Onhan julkisella mahdollisuus ryhtyä mukaan kilpailuun. Olen ymmärtänyt, että siellä tehdään duunia pienellä palkalla, ihmillisen suoritukyvyn rajamailla ja korkealla ammattitaidolla.
Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että kukaan muu edes lähtisi mukaan noin kilpailulle alalle. Vai eikö asia olekaan niin? Mistä se kiikastaa? Onko kyseessä tyypillinen muutosvastarinta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyllä, sote-soppa alkaa jo kärytä aika pahalle. Hallituksella enää vuosi aikaa jäljellä eikä tuloksia ole syntynyt. Nyt yritetään runnomalla asioita läpi, kun ei ole ollut missään vaiheessa kolmen vuoden aikana asiaosaamista, perustuslailla pyyhitään takapuolta ja kansalaispalautteella ministeriön pöytiä, pakkokeinot käyttöön, kepittämistä ja sananrajoittamista, kyllä on hallituksessa täysi paniikki päällä ja kansa maksaa kaikki toilailut. Kyllä nämä ministerit käyvät kalliiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Kyllä se nyt on vaan jotain saatava aikaan, korjataan sitten. Jos maata johdetaan vain pirtissä maaten ja virsiä veisaillen, ei ole silläkään hyvä loppu. Näiden, pääosin virkojensa suojissa elämään tottuneiden, kauhukuvat ovat kyllä tulleet hyvin esiin.
Edellisen hallituksen, todellisen ”saamattomien kerhon” ajoilta ei olekaan juuri mitään kerrottavaa kuin velan raju kasvu. Lisäksi oli Kreikan takuuksia ja lisää ”vastuunkantoa” meille, että heidän lainoittajansa pelastivat saamisensa, siirtyen meille. Olisivat edes saaneet aikaan sen kuntauudistuksen. Nyt sitten rakennetaan jotain Maakuntahimmeliä, vaikka ei sekään kyllä vakuuta. Parempi kuitenkin tehdä jotain, korjataan sitten. Ei tänäpäivänä voi ikuisia systeemejä rakentaa. Ne ajat ovat menneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

”Edellisen hallituksen, todellisen ”saamattomien kerhon” ajoilta ei olekaan juuri mitään kerrottavaa kuin velan raju kasvu. Lisäksi oli Kreikan takuuksia ja lisää ”vastuunkantoa” meille, että heidän lainoittajansa pelastivat saamisensa, siirtyen meille.”
”Parempi kuitenkin tehdä jotain, korjataan sitten.”

Niinpä niin, kyllä korjaamista riittääkin. Mutta eikö olisi viisaampaa tehdä kerralla kunnollista. Mutta kun ei hallitus osaa mitään edes korjata, huonompaan suuntaan mennään koko ajan. Jos edellinenkin hallitus törttöili niin pitääkö samaa toistaa?! ”No juu, korjataan sitten …” Ihan hölmöä antaa kannatusta törttöilylle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000