Perussuomalaiset

Jouni Tirkkonen

God bless NRA

NRA (National Rifle Association) on yhdysvaltalainen vuonna 1871 perustettu ampumaharrastajien etujärjestö. Järjestön perustivat eversti William Church ja kenraali George Wingate. Molemmat upseerit taistelivat pohjoisvaltioiden puolella ja tästä syystä NRA:n agendaan kuului myös orjuuden ja rotuerottelun vastustaminen. Etnisyyteen perustuvan syrjinnän vastustaminen kuuluu edelleen NRA: n ajamien asioiden listalle.

NRA alkoi aktiivisesti vaikuttamaan yhdysvaltalaisiin poliitikkoihin 1934 ja vuonna 1977 NRA alkoi tukemaan rahallisesti poliitikkoja, jotka kannattivat Ameriikan perustuslain toista lisäystä vuodelta 1791. Tämä lisäys takaa kaikille yhdysvaltojen kansalaisille aseenkanto-oikeuden mikäli hakijan taustat ovat kunnossa (ei rikosrekisteriä tai psykiatrista sairautta).

NRA on antanut rahallista tukea yli puolelle kongressin edustajista. Tästä huolimatta NRA ei ole 50 suurimman etujärjestön listalla kaikista Washingtonin lobbareista. Joidenkin arvioiden mukaan erilaiset etujärjestöt käyttävät rahaa n. 700 miljoonaa dollaria yhdysvaltalaisten poliitikkojen mielipiteiden muokkaamiseen vuodessa.

NRA saa rahoituksensa jäsenmaksuista, lahjoituksista ja erilaisista osallistumismaksuista. Vuoden jäsenmaksu on 40 dollaria ja viiden vuoden jäsenyys 140 dollaria. Vuonna 2016 NRA:n tulot olivat 434 miljoonaa ja menot 476 miljoonaa. Puheenjohtajana toimii nykyään Wayne LaPierre.

Meillä Suomessa on myös järjestöjä aseharrastajille, mutta ne ovat keskittyneet lähinnä omaan erityisosaamiseensa. Reserviläisliitto on vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja maanpuolustuskoulutuksessa toimivien etujärjestö. Suomen Asehistoriallinen seura on lähinnä asekeräilijöiden etujärjestö ja Metsästäjäliitto on metsästystä harrastavien etujärjestö.

Vaikka nämä yllä mainitut suomalaiset järjestöt tekevätkin arvokasta työtä ja ovat viranomaisten arvostamia, meillä ei valitettavasti ole aidosti uskottavaa järjestöä, jonka alla voisivat toimia kaikki aseharrastajat reserviläisistä asekeräilijöihin ja metsästäjiin. National Rifle Associationin kaltaisen järjestön perustaminen Suomeen olisi enemmän kuin tervetullut.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Lobbausko on jees ?
#3

Oletko vakavissasi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti Kopra
#4

Toisin kuin kirjoittaja toteaa, on Suomessa toiminut kymmeniä vuosia NRA (Kansallinen kivääriyhdistys ry) http://nra.fi/
Alan järjestöt ovat yrittäneet yhdistyä viimeksi vuonna 2012 (Haagan konsortio). Tällöin yhteistyöstä kieltäytyivät Reserviläisliitto, Ampumaurheiluliitto sekä Metsästäjäliitto. Nämä järjestöt saavat vuosittaista tukea satoja tuhansia euroja, joten niiden asema kansalaisen edunvalvojana on lähinnä virkamieskunnan lausuntopyyntöihin vastaaminen siten, että lausunnot tukevat kulloinkin valmisteilla olevaa lakiesitystä. Kritiikki virkamiesten suuntaan ei ole suotavaa, sillä vaarana on avustusten loppuminen ja järjestöväen irtisanomiset hyväpalkkaisista toimistaan. Miksi pitäisi asiain tässä tilassa perustaa uusi kattojärjestö? Aselain osalta peli on menetetty. Kattojärjestön olisi pitänyt olla toimintavalmiina viimeistään vuonna 2000. Järjestöjen valtionavut tulee näin ollen lakkauttaa tarpeettomina

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jouni Tirkkonen Sairaanhoitaja
#5

Länsimaissa tunnetaan käsite syyttömyysolettama. Se tarkoittaa että kaikkia on pidettävä lähtökohtaisesti syyttöminä ja todistustaakka on syyttäjällä. Aseharrastajien kohdalla tämä ihmisoikeuksiin kuuluva asia on päinvastoin. Harrastajan pitää todistaa viranomaisille että hän harrastaa vaikkapa reserviläisammuntaa tai on asekeräilijä ennen kun hän voi saada luvan aseeseen. Käytännössä harrastajan on todistettava viranomaisille että hän ei ole roisto, koska häntä pidetään lähtökohtaisesti rikollisena.

Kaikki aselainsäädäntöön tulleet kiristykset koskevat vain lainkuuliaisia aseharrastajia. Rikolliset eivät kiristyksistä välitä, koska he eivät välitä laista muutenkaan mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000