Perussuomalaiset

Jouni Kaskiharju

Onko Suomi jo Euroopan Kongo?

Suomalaiset ovat tyhmempiä kuin afrikkalaiset yhteensä, ainakin mitä päätöksentekoon tulee. En usko, ettei yhdessäkään savimajakylässä koskaan ja missään, olisi heimoneuvostossa päätetty antaa vieraiden tulla, ryöstää ja raiskata maa ja sen rikkaudet. Ei, ne vietiin sieltä väkisin. Mutta Suomessa, vain täällä ollaan niin saatanan idiootteja että annetaan käytännössä lupa lyödä kaivos pystyyn epämääräisin perustein.

Tämä viimeisin hallitus Kep-Kok-Sin on historian suurin häpeä ja munaus, joka asetti riman niin alas niin että sen alittaminen vaatisi jo kaivostoimintaa, niin syvällä se on. Hallituksen peräsimessä pitäisi olla poliitikko joka osaa kuunnella äänestäjiään, näiden toiveita ja toimia sen mukaan. Mutta ei, maata on johtanut eliitin käsikassara, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa sekä itselleen että lähi- ja etupiirilleen piittaamatta siitä mitkä ovat toimien seurannaisvaikutukset.

Tärkeintä ei ole maan, eikä sen kansalaisten etu vaan oma hillotolppa ja osakkeenomistajien nuoleskelu. Sen verran kiimaisesti on maata myyty, ellei peräti lahjoitettu viime aikoina. Ei tähän eläin pysty, siihen tarvitaan Diplomi-Insinööri!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Pakkoruotsittaja Lipponen aloitti Suomen myymisen.

Suomi on kuin kehitysmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ei se mitään myymistä ole , jos Suomalaiset joutuu vielä maksumiehiksi , kun nämä meidän viisaat päättäjämme ovat luovutelleet itsenäisyyttämme/määräys valtaamme/varojamme ympäri maailman !!! Allekirjoitellessaan erilaisia Kansaainvälisiä sopimuksia !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

saatananidiootti
#2

Uskottavuuttasi voisi lisätä asiallinen kieli ja kieliopin perusteiden tunteminen. Toki voi olla, että perussuomalaiset vain haluavat meluta ja räyhätä, jolloin uskottavuus ja asiallisuus jäävät toissijaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eimuutenherää
#5

Välillä täytyy ärähtää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Herra 66
Hämmentynyt
#6

Jos kirjoittajalla ei ole äidinkielenä suomi, niin ei haittaa virheet asia kuitenkin on tärkein!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Keskustelupalstat eivät ole mitään oikeinkirjoitusareenoita.
Puhuttu kieli, murresanat ja sanonnat, slangisanat – kaikki sellainen kelpaa keskustelupalstoille oikein hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

No, oma nimimerkkisi kertoo sinusta totuuden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lertsi
#3

Joku hitonmoinen propaganda on päällänsä. Kansallismielisyys eli oman kansan etujen ajaminen on leimattu rasismiksi, natsismiksi, äärioikeistoksi ja ties miksi.
EU-eliitin perseen lipominen on nostettu ykkösasiaksi.
Suomen kansa on alistettu ja sen itsetunto on murskattu.
Olemme lampaita perkele.
Toista oli ennen, kansa oli ylpeä omasta kulttuuristaan.
Sitten Yya-sopimuksen aiheuttaman trauman takia liityttiin EU:hun globalistieliitin orjiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000