Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Unohdetun kansan esiinmarssi

Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat ohitse. Kansa on puhunut, vaalitulos on vahvistettu ja uutta hallintoa muodostetaan sekä uusi presidentti Donald Trump on vannonut virkavalansa. Vaalituloksesta ei ole valitusoikeutta, mutta sen analysoinnille on sijansa.

Vaalikampanjoinnin aikana merkille pantavaa oli valtamedian yksipuolinen ja vahvasti asenteellinen julkaisupolitiikka niin siellä kuin täälläkin. Erityisesti Suomessa maan päälehdet pitävät vaaleja hämmästyttävästi esillä sivukaupalla olevin vaalikoostein. Toiminta vaikutti lukijasta lähinnä pakonomaiselta.

Sama täysin järjetön ja vastuuton toimintamalli on jatkunut mediassa vaalien jälkeenkin. Ikään kuin päättömillä palstamillimetreillä voitaisiin mitätöidä kansan tahto ja vaalien laillinen lopputulos.

Jo sangen varhaisessa vaiheessa median valitsema mediapelin henki – upporikas tai rutiköyhä – vaikutti vähintäänkin uhkarohkealta, kun kaikki oli pantu peliin ja vain yhden kortin varaan, mikä lopulta kuitenkin petti.

Vaalituloksen selvittyä alkoivat superselittelyt – todelliset valtamedian peruutusviikot. Siihen kuuluivat kiinteästi mukaan kaikenlainen vääristely ja väistely. Suomen johtavista poliitikoista oikeastaan vain puoluejohtaja, ulkoministeri Timo Soini osoitti todelliset valtiomiestaitonsa kannanotoissaan – niin ennen vaaleja kuin niiden jälkeenkin.

Populismi päihitti puolue-eliitin ja valtamedian

Yhdysvaltojen presidentinvaalit olivat yksi etappi lisää sivistyneen maailman aseettomille ja verettömille kansannousuille – populististen puolueiden ja poliitikkojen voittokululle. Jo nyt on selvää se, että muutos ei tule jäämään vielä tähän. Lisää on luvassa ja roppakaupalla.

Kansan sana kukisti kertaheitolla sekä puolue-eliitin että herraskaisen itseään paremmistona pitävän suppean herraluokan. Valtakoneisto unohti epäviisaasti sen, että etuoikeutetuillakaan ei ole äänestyslapuissa eliittikertoimia.

Kun herran ja narrin äänellä on tasan sama tulosvaikutus, vaalit ratkaisee laaja keskiluokka. Sekä ne, jotka siihen kuuluvat että he, jotka siihen pyrkivät. Kaikkinensa vaalitulos oli karu opetus erinäisen eliitin itseähkylle.

Perinteistä puolue-eliittiä Trumpin voitto rankaisi niin kilpailevassa demokraatti-leirissä kuin hänen omissa republikaani-joukoissaankin. Valkoisen talon valtiasta – isäntäänsä purreet puoluekoirat – tulevat jatkossa saamaan oletettavasti ansionsa mukaan.

Kansa osoitti gallupeille kaapin paikan

Tällaista vanha-vennamolaista sydäntä tietysti lämmittää suunnattomasti, kun erilaiset tutkijat ja dosentit vaalien jälkeen analysoivat unohdetun kansan esiinmarssista jopa Amerikan mantereella asti.

Näissä arvioinneissa ollaan erityisen oikeassa. Jo historia on osoittanut sen, että kansan syvien rivien lähtiessä liikkeelle muuritkin kaatuvat. Kansan ääni oli tällä kertaa vastaisku valtamedian tarjoamalle valmiiksi pureskellulle ja jo ennakkoon julistetulle vaalitulokselle.

Amerikan kansa siis piti vallan omissa käsissään eikä luovuttanut sitä sen paremmin poliittiselle eliitille, valtamedialle kuin gallupeillekaan.

Johtotähtenä Jytky

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tapahtunut Suomen poliittisen historian suurin puoluekannatusmuutos, iso Jytky, on heijastunut maailmalla moneen kolkkaan aina Brexitin kautta Trumpin tornadoon.

Miten tästä jatketaan eteenpäin? Amerikassa aivan niin kuin ennenkin, maailmanloppua ei tullutkaan. Trumpin politiikan onnistumista voidaan arvioida vasta sitten, kun päätöksiä on tehty ja tuloksia suuntaan tai toiseen alkaa ilmaantua. Siihen saakka on syytä antaa työrauha toimijoille.

Muualla ja erityisesti Suomessa on valmistauduttava Jytkyn jatkumiseen myös kuntatasolla. Trumpin esimerkki osoittaa kouriintuntuvasti sen, että mikä on Yhdysvalloissa mahdollista, on tehtävissä myös Suomessa ja jopa Kuusamossa.

Kuusamolaisten ja Koillismaan kansan ei ole mitään syytä uskoa suuren rahan gallupharhautukseen. En ole ikinä saanut yhteydenottoa yhdeltäkään gallup-tehtailijalta eikä minulla ole mitään syytä luovuttaa äänioikeuttani gallupeille. Käytän oman ääneni vaaleissa aivan itse ja vieläpä tarkkaan harkiten.

Päätöksentekoni pohjaksi en tarvitse sen paremmin puolue-eliitin kuin valtamediankaan tai gallup-laitosten ohjailua. Luotan vakaasti siihen, että myös sinä osaat päättää aivan itse.

Tosiasia – Trump – on kyettävä tunnustamaan

On kerrassaan käsittämätöntä ja aivan hämmästyttävää, että juuri ne tahot maassamme, jotka suurimpaan ääneen huutavat yhteistyön perään, ovat jälleen kerran osoittamassa itse mitä suurinta yhteistyökyvyttömyyttänsä.

Vaalit on käyty, kansa puhunut ja pulinoiden pitäisi olla pois. Mikä tilanne on meillä? Yhdysvaltojen presidenttiä pilkataan, häväistään ja mitätöidään jopa niin, että siinä ovat kärkenä kitisemässä maamme johtavat poliitikot.

Politiikassa tosiasioiden tunnustamisen taito on elinehto. Yhdysvaltojen vaalitulokseen me emme enää voi vaikuttaa. Sen kanssa on opittava elämään. Vastaan haraamisella me vain ja ainoastaan teemme itsellemme hallaa.

On aivan vastuutonta ja epäammattimaista toimintaa pullikoida enää tässä tilanteessa. Kaikki, mitä me harkitsemattomasti sanomme, tulee kääntymään vain meitä itseämme vastaan.

Nyt sen sijaan on käden ojentamisen paikka. Tuki Trumpille on kaikkein parasta, mitä me voimme tehdä itsellemme!

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
1776
#1

Kovaääniset protestit on demokratian häpeä. Trumpin alku on lupaava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jaahas
#2

Eikös niitä soihtu- sun muita kulkueita ole kehotettu pitämään täälläkin foorumilla 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000