Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Presidentinvaaleissa PS pelastui - kepu katosi

Presidentinvaalit on pidetty ja vaalitulosta on kotvan sulateltu, joten on vaalianalyysin paikka. Piilokokoomuslainen istuva presidentti keräsi näissä vaaleissa löysät äänet pois. Siihen oli valjastettu koko valhe-galluparsenaali ja maamme valtavalhemedia, jotta kansan manipulaatio olisi täydellinen.

Vaalit voitettiin rahalla. Jos verrataan kärkikolmikon vaalibudjetteja, niin kannatusta tuli suorassa suhteessa rahalliseen panostukseen. Niinistön parimiljoonainen vaalibudjetti toi kannatusta kymmenkertaisesti verrattuna Laura Huhtasaaren kymmenesosan eli 200.000 euron kampanjointiin, mikä oli vieläpä vaalien pienin. Ja istuvalla presidentillä oli kaiken kukkuraksi lähtötilanteessa ylivoimainen etumatka ja etulyöntiasema, minkä sotien jälkeinen vaalihistoriammekin on osoittanut.

Huhtasaari selätti Soininkin!

Vaalitilanteessa Perussuomalaisten Huhtasaari kukisti maksetut gallupit kiilaamalla kolmanneksi vastoin kaikkia ennakkotoitotuksia. Se oli koko vaalien suurin yllätystekijä, vaikka me kentän asiantuntijat tämän varsin selvästi kykenimme näkemään jo ennakolta.

Kun tarkastellaan vaalien ehdokas- ja siten myös puoluekohtaisia äänikertymiä ja prosenttiosuuksia, voidaan todeta vihreiden Haavisto-ilmiön sulaneen lähes tyystin. Toinen megatrendi oli se, että Perussuomalaisten Huhtasaari keräsi yksin selvästi suuremman kannatuksen kuin vasemmistoehdokkaat yhteensä.

Hykerryttävää oli myös se, että Huhtasaari nujersi vanhan ja pitkäaikaisen valtiomiehen Paavo Väyrysen vastoin kaikkia meille ennakkoon tarjoiltuja äänestysvedätyksiä. Ja kaikista kutkuttelevinta oli se, että Huhtasaari kukisti pääministeripuolue keskustan ehdokkaan selvällä hajuraolla siitä huolimatta, että jopa Sipilä sitoi oman poliittisen tulevaisuutensa kepu-ehdokkaan vaalimenestykseen.

Perussuomalaisen puolueen koko historian aikana käytyjen presidentinvaalien 3. sija oli kaikkien aikojen paras. Siinä jäi siniseksi Soinikin!

Kuusamossa kepu-romahdus!

Paikallisesti Kuusamossa vaalien tulos poikkesi hieman presidentinvaalien suuresta kuvasta. Täällä kepu niukin naukin pystyi saavuttamaan edes kakkostilan, joskin Väyrynen oli aivan kannoilla kiinni. Keskustapuolue menetti Kuusamossa vakioäänistään yli kaksikolmasosaa, joten tulos oli heille täydellinen katastrofi.

Vihreät menettivät Kuusamossa kannatustaan sekä edellisiin presidentinvaaleihin verrattuna, mutta erityisesti viime kuntavaaleihin nähden, joista äänisaalis putosi noin puoleen. PS:n Huhtasaari puolestaan keräsi Kuusamosta nyt vihreitä suuremman kannatuksen.

Kuusamossa kepu siis lähes katosi, vihreät rampautuivat, vasemmisto taantui pikkuriikkisiksi, kepun haastaja Väyrynen osoitti voimansa ja Perussuomalaiset pitivät pintansa. Kokoomuksen tulosta on vaikea arvioida, koska heillähän ei omaa ehdokasta ollutkaan, kuten ei ollut kristillisdemokraateilla tai hillotolppasinisilläkään.

Jos presidentinvaalien tuloksesta vedetään johtopäätöksiä tuleviin vaaleihin, niin kaksi asiaa nousee hakemattakin esille. Toinen on Perussuomalaisten kannatustason vakiintuminen luihuloikkareista huolimatta. Ja toinen on kepun ja kapun kaksintaistelu, mitä saamme seurata koko tulevan kevään.

Vihervasemmistovouhotus Kuusamossa koki kaikkinensa kovan kolauksen. Keskustapuolue tuli omiensa toimesta lyödyksi kanveesiin ja Väyrynen pitää huolta siitä, että tokeneminen siitä ei tapahdu ainakaan ennen ensi eduskuntavaaleja.

Sipilä sivuun!

Annoin muuten jo aikapäiviä sitten kepulle ilmaisen neuvon siitä, että Vanhanen oli mahdollisimman väärä henkilö puolueen presidenttiehdokkaaksi, mikä johtaisi vuosisadan heikoimpaan kepu-vaalitulokseen. Ystävällismieliset varoituksen sanani kaikuivat kuuroille korville.

Toinen varma vihjeeni on panna miljonääri-Sipilä puoluejohdosta ja pääministeriydestä sivuun pikatahdilla, vaan tuskinpa tätäkään varmaa tärppiä uskotaan ennen kuin keskustapuolue taas on eduskuntavaalien kannatusalhossa.

Kolmas erehtymätön vinkkini on kaikille Perussuomalaisten kannattajille. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä mukaan puoluetyöhön, kun rivit puolueessa on suoristettu, ruorissa valtakunnallisesti ovat vetovoimaiset vastuuhenkilöt ja paikallisesti Kortesalmi vielä viettää varsinaisesta puoluetyöstä sapattivapaata.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Varmaan Huhtasaaren persoonakin vaikutti asiaan, mutta, mutta tärkeitä olivat myös ne periaatteet joita hän korosti.
Niin ”mediaseksikästä ja ihanaa” kuin olisikin toimia kaikkien raskautettujen ja avuntarpeessa olevia hyväksi, niin pitää olla realisti. Estottomalla maailmanparannuksella ajamme itsemme nopeasti kyvyttömyyden tilaan, hoitaa edes omia asioitamme.
Siksi Suomi ensin sloganissa ei ole mitään hävettävää. Sen puolesta pitää toimia ja siinä hyvin onnistuminen antaa mahdollisuuksia auttaa myös muita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Se slogan on vain ja ainoastaan lapsekas, mutta vetoaa joihinkin lähiön ja maaseudun vähän koulutettuihin ihmisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

On todella tyyppejä jotka saavat henkistä tyydytystä jakaessaan muiden varoja itse tärkeinä pitämiinsä kohteisiin.
Se antaa hivelevän tunteen että on ikäänkuin parempi ihminen, oikeastaan ylempää, koulutettua, rotua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Oma hyväksymä poliittinen linja/-linjanvedot kansalaisten tuella,ilman niitä kuuluisia laukkaraveja tai vaipumista ”hiljaiseksi yhtiömieheksi/-naiseksi”,ottamatta huomioon omaa kannattajakuntaansa – vain minä asenteella – vaan oma tietty asialinja uskottavuudella ovat poliittisia aseita,niin pölhöpopulismia kuin yes linjaa vastaankin.
Peluri ei ole välttämättä uskottava politiikko kuin ei myös päinvastoinkaan. Mutta oikeansuuntainen ”poliittinen silmä” kansalaisten keskuudessa kansan puolesta pitää omata.
Vision kuin poliittisen näkemyksen realistisuus tulevasta on uskottava vastakohta – nykymenon ”kasvottomuudelle” !

Yksin ei kukaan saa mitään aikaiseksi mutta kaikkeen voi vaikuttaa yhdessä. Pölhöpopulismilla ei ole uskottavuutta ”vähän kuin takin kääntöä”.

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Kepu ei ole kadonnut yhtään mihinkään. Saattaapa olla seuraavassa hallituksessakin, toisin kuin persut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Saattaapi olla seuraavassa hallituksessa” kukatahansa”se siitä , niinkuin nykyinenkin hallitus, väärillä oikeuksilla, onko edes laillinen??? PerusSuomalaiset vaatii muutosta terveenpäänsuuntaan !! Suunta on jo kääntynyt ! Ei se että on kokemusta/kannatusta Jos suunta on väärä , niinkuin nykyinen Suomen polittinen suunta näyttää pahasti olevan Vääärä !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eduskuntavaalit 2019
#9

2019 me sitten sen näemme. Sitä ennen on ollut valtava median sota persuja kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Persujen sota kaikkia muita vastaan on silmiinpistävää. Vihaatte kaikkea mikä liikkuu. Vihatkaa vapaasti keskenänne!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maisteri
Tyytyväinen
#4

Presidentinvaalit meni Huhtasaarelta loistavasti ja monelta muulta penkin alle. Minä näin näissä vaaleissa muutakin. Siinä äänestettiin myös Suomen linjasta ja siinä EU myönteisyys sai rökälevoiton.
Niinistön 62% kannatus ynnä muiden EU myönteisten oli musertavaa ylivoimaa ja nyt viimeistään me tiedämme mitä kansa haluaa. Kansa toivoo, että Suomi on ja pysyy vahvasti osana Eurooppaa ja on mukana sitä kehittämässä. Turvallisuus, talous ja yhteistyö muiden EU maiden kanssa on avain Suomen menestykseen. Siitä myös äänestettiin ja sitä linjaa on kunnioitettava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Huhtasaaren osaamattomuus oli silmäänpistävää ,Vanhasen osaaminen taas huomattiin yleisesti ,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000