Perussuomalaiset

Johanna Sirén-Kaplas

Koronan "pirulainen" vaiko sittenkin Jumalan käsi?

Viittaan presidentti Sauli Niinistön viestiin televisiossa pe 17.4.2020. Hän nimitti koronaviruspandemiaa “pirulaiseksi”.

Ei mustaksi joutseneksi, ei uuden sukupolven “mustaksi surmaksi”, mutta kuitenkin joksikin, joka on voitettavissa. 

Diplomaatti, ministeri ja ulkopoliittinen taustavaikuttaja Max Jakobson (1923-2013) kirjoitti viisitoista vuotta sitten viimeistä edelliseksi jääneessä kirjassaan “Tulevaisuus?” (Otava, 2005), että jotakin sellaista, jota emme osaa edes ennakoida, tulee tapahtumaan. 

Kun sitten lintuinfluenssa, H5N1 muistaakseni v.2009 pamahti kehiin Suomessa, ajattelin, että jahas, oliko se tämä – pandemia?

Mutta kenties Jakobson viittasikin Raamatun Ilmestyskirjan tapahtumiin? 

Niitä ei ole vielä täysimääräisesti nähty. 

Maanjäristyksiä, vesistöjen saastumista, metsäpaloja, puiden harsuuntumista… kaikkea tätä on nähty. Samoin kuin ahneutta, sotia, väkivaltaa, nälänhätää, tulvia, moraalin höltymistä, taloudellista lamaa, jumalattomuutta ja kristittyjen vainoa, jopa Suomessa. Kuten esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) julkinen vaino.

Ja nyt siis tämä, koronaviruspandemia.

Voisiko olla niin, että koronaviruksen tarkoitus on pysäyttää ihmiskunta oman tilansa äärelle? Että tätä surullista pandemiaa sittenkin operoi kolmiyhteinen Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki? Voisiko olla niin?

Ja jos olisi, niin mitä Hän oikein haluaisi? Kertoa, että tässä kulkee raja? Että ihmisten on aika kääntyä Jumalan puoleen, etsiä Jumalan kasvoja? Hylätä ahneus ja itsekkyys, ja kysyä mitä Jumala tahtoo?

Wilkersonin Näky-kirja hätkähdyttää

Pidin “kertausharjoitukset” ja luin taas kerran saarnaaja David Wilkersonin (1931-2011) vuonna 1974 julkaistun Näky-kirjan. Se on täynnä raamatunpaikkoja, jotka kertovat mihin ihmisten tulisi valmistautua ja miksi. 

Luvassa on kaikkea sitä mikä on näkyvissä jo nyt. Ja se eskaloituu jatkossa.

En ryhdy tässä kuitenkaan pelottelemaan ketään, koska ei ole syytä pelätä. 

Mutta syytä on palata Raamatun äärelle. Raamattu kertoo, kuten on aina kertonut, mikä on Jumalan tahto ihmiseen nähden. 

“Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” (Joh.14:15)

“Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” (Joh.15:4)

“Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne.” (Jer. 29:13)

“Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room. 12:2)

“Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1.Joh.4:18)

“Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.” (2.Tim.1:7)

“Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjassa, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Psalmi 139:16)

– – – – 

Miksi en vieläkään kuule kirkonkellojen soivan tässä maassa joka päivä ja kutsuvan kristittyjä näin rukoukseen Suomen puolesta?

Nauraako joku Suomen kansalle, jos se hädän päivänä julkisesti huutaa avukseen Jumalaa?

Presidentti Kyösti Kallion (1873-1940) aikana ei naurettu. Tässä hänen rukouksessa sodan aikana:

“Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra, sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra, armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapahtavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kanssamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken me voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen.”

Tekstin aiheet:

70 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Johannakin. Hyvin tärkeästä asiasta kirjoitit, ja rukoiltavista asioista Tuohon kohtaan sinulle tuli pieni kirjoitusvirhe; Jer. 29:13 . . . , kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Kiitos, Lasse! Korjattu. Siunausta sinne!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos Sinullekkin Johanna. Me olemme kaikki; Inkaikkisuusvastuussa toisistamme; olemme sitten; mustia,-tai valkoisia ‘lampaita’. Ei ole mukavaa kuultavaa tulevillakaan sukupolvilla, jos esimerkiksi kuulevat ja ymmärtävät; että entinen Presitenttikin; Sauli Niinistökin joutui Helvetin tuleen kuoltuaan, kuten Juudas Iskariotkin aikanaan. Eihän helvetti ole mihinkään kadonnut sillä, että sen olemassaolosta hiljaa ollaan. Siellähän se yhä ‘kökköttää’, vaikka täällä; kuika hyvänsä, vain nököttää. Inhottavaa ‘sorttia’; tämän; maailman onnellisimman maan,-Suomen touhu, kun täytyy nukkua sadevaatteet päällä, kun Suomen sotapojat; verkkosäteilyttävät, kun ei ole; kuin, vain; Sikaveteraani. On aika hiostavaa nukkua sadevaatteissa öitä. Suosittelen, että Presidenttikin voisi myötätunnosta kokeilla vaikka yhtenä yönä; se vähän lohduttaisi vanhaa; 81 vuotiasta miestä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#40

Lama on ainoa jumala tällä maapallolla ! Korona on sen lähettämä tyttö !

Ne ketkä ei Lamaa kunnioita ja elä sen oppien mukaan niin saa kärsiä kun Herramme tulee ! Se tulee noin kerran 10 v vuodessa joskus vihaisempana joskus vähemmän vihaisena.

Nyt se on saatanan vihainen kun kaikki maailman maat Yrittää torjua Koronaa Velkarahalla joka on pahin mahdollinen virhe !

Se tulee ja laittaa hyrskyn myrskyn !!!

Ne yritykset ja yksityiset Lama säsätää jotka on eläneet ihmisiksi eivätkä ole velkaantuneet tai muuten eläneet kuin siat pellossa !
Mutta velaksi eläjät ja Pakolaisbisneksen ja Huumebisneksen pelaajat Lama laittaa kuriin !!!

Sellainen se Herramme Lama on,älkää pitäkö muita jumalia kuin Lama niin säästytte !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#43

Hei. Kiitos Järkipersukin. 2 päiv. s. Rakas ihminen; älä tuollaista puppua meille syötä. Mehän olemme Raamattumme lukeneet. Noinhan ajattelen; voisi puhua vain; ‘dalain lama’; aivan kamala ‘kama’. Meidän, meitä Rakastava Jumalamme on; Jeesus Kristus. Eikä Hän koskaan muuksi muutu, eikä Hänessä meiltä; mitään puutu. Kiitos.Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Johannakin. Heräsi ajatus, kun tämä Suomenkin valtiollinen elämä on; varsinkin tuolla ‘yläpäässä’ ihmisten keskustelussa näin Jeesus vihamielistä; Suomen näkyvimmiksi tulevat ‘pyövelit’; ovat ilmeisesti nämä samat henkilöt; ketkä tänäpäivänä; meitä; verkkosäteilyttävät. Raamatussahan on sanottu, että he luulevat tekevänsä palveluksen Jumalalle, kun he tappavat meitä. Presdentti Saulin tasa-arvolista on se lista missä olemme; mustat ja te valkoiset lampaat nimetyt. Emme todellakaan ole tasa-arvoisia, jos arvijoitsijana on Jeesus Kristus, ja Hänen Henkensä; siinä ihmisessä, joka arvioinnin tekee. Ei täällä valtiollisesti halveksuttaisi esim. Jussi Halla-ahoakaan; eikä muitakaan ihmisiä; koska meitä velvoittaa Jumalan Sana; “Minkä te teette yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te teette minulle.” Sanojana on Jeesus Kristus. Meidät Luonut; meidän Vapahtajamme. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Muistan lukeneeni tuon keltakantisen Wilkersonin kirjan.
Maailman nykytila on pitkälti ihmisen itse rakentaman järjestelmäkriisin syytä, jonka keskiössä on sielunvihollisen ihmisiin aikaansaama kyltymätön ahneus ja vallanhimo.
Kirjassa lopunaikoina nähdään talouden romahduksia, rajuja ilmaston ja sään muutoksia, moraalisen rappion lisääntymistä, nuorison kunnioituksen häviäminen vanhempia kohtaan sekä kristittyjen suoran vainon nousua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ari Leino
#5

Vinkki teille “ramattuun” vetoaville.Ette ilmeisesti ole ymmärtäneet lukemaanne lainkaan.Teidän messiaanne mukaan loppu ja täyttymys ta pahtui n. sukupolven sisällä hänen kuolemansa jälkeen.Koettakaa siis ymmärtää lukemaanne ennenkuin alatte “jeesustelemaan”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos Rakas Ari Leinokin 3 h. siitt. En ainakaan minä ole pyrkinyt mitään Jeesustelemaan pienellä jiillä. Älä Rakas valehtele! Ja; häpeä, jos osaat. Olisitko hyvä sinäkin tulevaisuudessa, jos Jumalamme päiviään meille vielä; sinunkanssasi antaa; että; ainakin kirjoittaisimme Jeesuksen nimen isolla; alkukirjaimella. Kiitos, ja Siunausta sinulle ja rakkaillesikin, jos heitä sinulla on. Ole Rakkaasti Siunattu ja varjeltu; kaikelta pahalta. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#41

Samaa mieltä maailmassa on tuhansia uskontoja ja kaikki yhtä väärässä ! Pelkää arvailua ja paskan puhumista kaikki !

Lama on ainoa Herra keneen kannatta uskoa.
Kun sitä palvoo ja elää säästeliäästi ja sijoittaa hyvin niin se tulee ja palkitsee kaikki siihen uskoneet !
Herramme Lama antaa silloin kun se ilmestyy puoliilmaiseksi Kiisteistöjä, Pörssi osakkeita ,autoja ,Veneitä ihan mitä vaan haluaa… se antaa kaikille sitä palvoneille !
Se ottaa ne pois velaksi eläjiltä ja huumehörhöiltä ja muilta jotka on eläneet kuin siat pellossa laman oppejen vastaisesti !

Sellainen Herra se Lama on 🙂 sitä kannattaa palvoa ! eikä kannata päätänsä vaivata muilla jumalilla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Tutkikaamme , ilmestyskirjaa luku 14 , kolmen enkelin sanoma ! Antakaamme hänelle kunnia , sillä Hänen tuomionsa hetki on tullut . Kumartakaa häntä joka on tehnyt taivaan ja maan jne ! On kysymys sapatin hylkäämisestä eli ” lauantain ” koko kristikunnassa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Raamatussa lepopäiväkäsky on järjestyksessä 4 ! Siinä on paljon enemmä sanoja/ ohjeita , kuin pelkästään “Muista pyhittää lepopäivä “Sapatti” siis lauantai! 7 päivä on Herran ! Ei suinkaan viikon 1 päivä eli sunnuntai .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kun nyt pyhitettäisiin edes joku niistä viikon päivistä! Nyt on esim. kaupat auki yötä myöten kaikkina viikonpäivinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#42

Lamaan uskovat ei tunteja laske kun tekevät töitä ja yrittävät ja sijoittavat !

Kauppalehti on Lamaan uskovaisten pyhäkirja !

Kansantahto ja Vihreä lanka on syntiä !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Korona viruksen tähän mennessä pahin vihollinen on UV-säteily. Aurinkoisena päivänä tulisikin olla rannoilla uimavarustuksissa, ja ottaa aurinkoa. Tuossa UV-säteily vaikutus on tehokkaimmillaan ihon verenkierrossa, jossa säteilyn vaikutus on suurin ja käsittelee verimassan varsin lyhyen ajan kuluessa. Kylpylöihin tulisikin talvisin asentaa paljon UV-säteilijöitä, jossa voisi “kylpeä”, ja myös käydä uimassa välillä. Kaliforniassa suunnitellaan sujettavan juuri avattuja uimarantoja, joka on ihmiskunnan yksi typerimmistä tekosista, ja taustalla on äärimmäinen tietämättömyys. Luonto edistää influenssa aikoina koronan leviämistä, mutta auringon UV säteilyssä taas luonto tuhoaa virukset. Aurinkoisena päivänä ihmisiä pitäisi nimen omaan suositella rannoille ottamaan aurinkoa. Ihmisen pukeutuminen säteilyä läpäisemättömään vaatteisiin ei ole luonnon mukainen, ja tuo voi olla syypää kaikkiin influenssa epidemioihin. Koronan voi saada auringossakin, mutta taudin hoitamattomuus tappaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juuri näin, sen sijaan että palvomme euroa ja EU:ta, voisimme palvoa aurinkoa, otta mallia esi-isistämme, jotka ovat mahdollistaneet meidänkin elomme, ovat ehkä viilettäneet läpi avaruuden, selviytyneet monista viruksista miljoonien vuosien aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että nykypalvonnan kohteena onkin kuu ja pimeys. Puolikuu symboleja näkee nykyään mm. Tv-ohjelmiin piilotettuna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

LINKKI??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Mihinkä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Lisään viellä, Kalifornian uimarannoista on maininta IL-TV uutisissa tänään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Täsmälleen näin, UV-säteilyä tulisi asentaan kylpylöihin jokseenkin sama määrä, kuin on kesäisenä ja aurinkoisena päivänä uimarannoilla. Kaamoksessa tällä olisi valtaisa merkitys käviköiden terveyteen, ja mahdollisesti vähentäisi tarvetta mennä aurinkorannikolle terveyssyistä. Tässäkin suomalaisilla olisi mahdollisuus maailmanluokan bisneksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kyllä näin, ja uimavesi voidaan aina “rokottaa” virusta vastaan. Koronanpelko sulkee uimahallit tai kylpylät lopun ikää, jos jäämme sitä pelkäämään. Veden desinfiointi tappaa kuitenkin tehokkaasti viruksen, ja saunomaan virukset eivät ole tottuneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Suomi on sikala ikäihmisiin kohdistuvalla rasismilla. (IS) Taloyhtiö kielsi ikähmiseltä hissin käytön korona varjolla, ja oli noustava seitsemänteen kerrokseen kävellen. Miksi ei ne terveet nuoret kävele rappusia, ja ikäihmiset mene hissillä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Korona saattaa levittää itseään myös hengityksessä leviävän aerosolien sisältämän kapsidien ja sen sisältämän genomian avulla, eli pienin mahdollinen. Rokotteen kehittämisessä kaikki mahdollisuudet on huomioitava. Viruksen toiminta lähestyisi siis HIV viruksen ajatusta, istuttaa genomia kehon puolustajiin, sillä erotuksella, että leviäminen ilmateitse ei olisi kuitenkaan koronan nerokkaan levittäminen tasoinen. Onko korona ihmiskunnan loppu, herää kysymys. Rokotuksen sijasta olisi keskityttävä luonnon oman hoitomuodon lisäämiseen, jossa UV-säteily on realistisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri näin, pelkän genomian lähettäminen olisi pirullisin tapa levittää eliölajiaan. Tuossa ei paljon paina parhaatkaan kasvosuojukset. Kasvisuojuksiin tulisi lisäkehittää UV-säteilysuojus, joka tehostaisi kasvomaskin suojaustasoa. Kapsidin sisältämä genomia ei kuole välttämättä tehokkaallakaan säteilytyksellä, mutta voi rikkoa riittävästi genomiaa, jotta se lisääntyminen nykymuodossaan pysähtyisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#21

Mitenkään tässä nyt kauheesti uskonasioihin puuttumatta.Totean kuitenkin seuraavasti=Aina kun Maailmassa on tullut liikakansoitusta,on sitä seurannut jokin “vitsaus”.Erilaiset sairaudet,nälänhätä,sodat,ym.Ja täten “Porukkaa on karsittu aikas raskaallakin kädellä.Nyt on sitten “vitsauksena”tämä Korona virus.Sääteleekö joku korkeampi voima Ihmiskuntaa?.Menohan on mennyt aikas villiksi nyky-yhteiskunnissa,Tasa vertainen Avioliittolaki,Pride kulkueet,ym Sodoman ja Comorran kaltaiset touhuilut.Onko joku ylempi taho saanut tarpeekseen,meidän ihmisten tekemisistä???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Vihreät ovat ottamassa valtaa ja sekoittaa kaikki, mitä korkein on varallemme suunnitellut. Maapallon väkimäärää ja tuhoa esitetään jo öisillä satelliiteista kuvatuilla valoilla, vaikka pääosa katuvaloista on katuvalaistusta, ja ihminen ei sinänsä näy avaruudesta. Maapallolla ei ole viellä liikaa väkeä, kaikki mahtuisi samaan aikaan uimaan Saimaaseen, joka sekään ei erotu edes kunnolla satelliiteista. Korkein ei myöskään tarkoittanut, että sukupuolet sekoitetaan tai ne menettää merkityksensä. Koronat ym. ovat vasta varoituksia, joihin meidän on suhtauduttava vakavasti. Systeemi on laitettu kehitteille, huomioiden evoluution. Sopeutuminen maapallon muutoksiin on jatkuvaa, kuten odotellaan kohti lähestyvää vierasta aurinkokuntaa. Kivihiilen käyttöä olisi lisättävä, ja se onkin maapallon tarpeellisin energiamuoto, joka pitää elämää yllä. Ydinvoima on vain voimaa, mutta pitää sisällään raskaita riskejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Lasse ,Lasse ,Lasse…Edelleenkin:Tämä sinun jumalasi (kuten myös vapahtajasikin) oli israelin jumala,ellei sinulla ole muinaisen israelin kansan esi-isiä tämä jumala ei ole sinua varten.Kun luet raamattuasi yritä edes ymmärtää lukemasi.Kysymys:missä kohtaa olen valehdellut?Jos jatkosakin aiot syytellä ihmisiä valehtelusta olisi hyvä olla todisteia ettei mene aiheettoman solvailun puolelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Raamatun ajatukset ovat tuskin tyhjästä luotuja, olemme saaneet hyviä ohjeita historian syvyyksistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Juuri näin, millaista maailmaa nyt eläisimme ilman raamattua, voi vain arvailla. Vaikka maapallolla olisi kemiallisesti mahdollisuudet elämän syntyyn, on oltava edes alkeellinen genomia, jossa riittää, kun historian aikana on ohikiitävä asteroidi roiskunut materiaa maapallolle. Näin elämän alkua on mahdoton osoittaa myöskään maapallolle, jos ei ulkoapäin. Vain ulkoa saapunut genomi on mahdollista, koska sen monimutkaisuus on liian suuri, jotta se olisi syntynyt pelkästä tuhkasta tai tulivuorenpuuskasta. Maailmankaikkeuksia on laskematon määrä, kuten tilan ikä on rajaton. Alku on ikuinen arvoitus, mutta valheita alkuräjähdyksestäkään on turha esittää, kuten evoluution alkuvaiheita, vaikka ne tuntuisi sopivilta. Genomien lähettäminen esim. maapallolle mahtuu yhteen kirjekuoreen koko maapallon eläinlajien osalta, hyvin pakattuna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#37

Hei. Kiitos Nimetönkin. 5 h. sitt. Anteeksi. Olen mielestäni kirjoittanut Ari Leinolle. En ‘nimelliselle’ Nimettömälle. Anteeksi te pelokkaat, ketkä ette rohkene omaa nimeänne julki saattaa. Jeesushan muistaakseni sanoo meille kaikille; minä olen sinut nimeltä kutsunut; Sinä olet minun. Älkäämme unohtako omaa nimeämme, että osaamme lähteä Hänen luokseen, kun Hän taas uudelleen kutsuu meitä; kulkemaan; TAIVASTEITÄ. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#26

Hei. Kiitos. Olen hullu, tai viisas, niin minulla on vahva tuntemus; että 5 G- verkkosäteilytys,- (‘rokotuslaite’) on väärissä käsissä: perkelehenkisten ihmisten hoidossa, ja sillä voidaan meitä ihmisiä; hiljakseen ja aika huomaamattomasti eliminoida. Eivät enää tarvitse välttämättä pyytää kävelemään hiekkakuopan reunalle meitä; ammuttaviksi. Sielujemme vihollishekilötkin ovat lukeneita ihmisiä. He tietävät sen miksi meidän Taivaallinen Isä antoi kilpirauhasen nimen. Se pienen ‘siivekkään’ rauhasen tehtävä on myöskin sama, kuin sotilaalla kilven; estää vääränlainen tunkeilija kehomme kimppuun. Nyt, nykyään, kun pystytään kaukosääteisesti ‘rokottamaan’ meitä ihmisiä: ionisoivalla säteilyllä: kilpirauhasen toiminta saadaan sairaaseen tilaan: Radioaktiivinen jodin määrä saadaan nousemaan myrkytys,-ja,- terveesti toimimattomaan tilaan. Joka ratkaisevasti vaikuttaa koko kehon terveyteen. Syöpä tulee; valtaa keuhkot, etenee muuallekkin, jopa aivoihin. (jatk.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Tosiasia on, että jos kerrostaloyhtiön vintillä on linkkiasema, siitä on mainittava myytäessä asuntoa, jonka päällä linkkiasema on.

Sähköallergikot reagoivat voimakkaasti linkkiasemien läheisyydessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Tässä linkki aiheeseen liittyen:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkoahonen/252756-naytto-kannykkasateilyn-terveysriskista-vahvistui-ramazzini-tutkimus/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#27

Hei. Kiitos. (jatk.) Mikäli kilpirauhasvaivoja alkaa esiintyä, että nieleminenkin on tuskaisaa,-veden juominen; minulle on ensiavuksi auttanut; rypsi,-kalanmaksaoljy. Luulisin; auttaa rapsiöljykin. Pinaatti ohukaisten syönti piti heti lopettaa, koska niissä on paljon jodia. Uskon, että meidän oloamme hoidetaan nykyään kaukaakin ja salakavalasti. Hoitajan sydän ei ole; Jeesus Kristus täyteinen, vaan samanlais’ isännän täyttämä, kuin joka pystyy viattomia lapsiakin tappamaan; sikiöinä. Herra Jeesus Kristus; Armahda meitä syntisiä ihmisiä. Uudista meidät; Hengelläsi. Vedä meidät; Sydämesi liki. Ällös päästä meitä siitä; Iki. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EpäUskossaOleva
#29

Osaako kaikkivoipa Jumala luoda niin ison kiven ettei itse jaksa nostaa sitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Kaikkivoiva on itse iso kivi ja maailmankaikkeus, kaikki se mikä näkyy ja mikä ei näy. Ihmiskunta on siinä ohessa hyödyllinen mikrobi haittoineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

“Ottakaa vaari toisistanne. Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituksi. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon. Minkä tähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on raunioina ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sen tähden teiltä taivas pidättää kasteen.” (Haggai 1:5,6,9,10)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EpäUskossaOleva
#32

Miksi täällä Suomessakin luetaan lähi-idän beduiinien pyhää kirjaa?
Meillähän oli täällä oma Ukko ylijumala, miksi hänet on hylätty?
Jos HÄN onkin SE OIKEA ja me palvomme väärää jumalaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

On vain yksi oikea jumala ja loput on perittyjä uskomuksia. Ihminen ei ole peräisin uskomuksista, vaan on perinyt geeninsä suuremmasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ari Leino
#34

EpäUskossaOleva.Pointtisi on hyvä.Jos tarvitsee uskoa jumaliin niin meillähän on oma ikiaikainen uskomme.Raamattu koskee vain ja ainoastaan juudan ja israelin kansaa eikä ketään muuta.Nämä jotka kuvittelee muuta eivät ole koskaan ymmärtäneet “omia” pyhänä pitämiään kirjoituksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

“Meitä” oli aika vähän parituhatta vuotta sitten, muutama, jotka palvoivat lähinnä tulenliekkejä ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Juuri näin, nykyään jotkut uskovat lähinnä ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, euroon ja EU:n armahtavaan voimaan. Pohjolaan karkaava karvainen ja alkukantainen väki ei ollut juuri koulutettua, ja usko oli lähinnä epäuskoa, vailla lankaa korkeimpaan. Vähemmälläkin syyllä on sitten eksynyt polultaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Keplerin toisen lain mukaan vuodenaikojen pituudet ovat verrannollisia niitä vastaavien radan sisäpuolelle jäävien alueiden pinta-alaan. Perihelikiertymässä Etelämantereen jääkausi päättyy ja jääkausi alkaa kasvattamaan pohjoisen pallonpuoliskon jääkautta, joka on väistämättä edessä. Jääkausi syklin kesto on noin 134 tuhatta vuotta yhdessä prekession kanssa, jossa perihelikiertymä ja akselin kallistuma yhdessä ovat glasiaalien ja interglasiaalien tahdistin. Historian valossa nykyistä lämpökautta saadaan siis odotella noin 134 tuhatta vuotta. Jos ihminen olisi lämmittänyt maapallon ja sulattanut kilometrien mannerjäätiköt, kivihiilenpoltto olisi pitänyt aloittaa jo 11 tuhatta vuotta sitten, mutta tuskin kannattaa sentään tehdä tuollaista oletusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Jääkausi historian valossa on nähtävä myös se, että mitään poikkeavaa sykleissä ei ole nähtävissä, paitsi nykyinen lämpökausi jää Eem-kauden lämmöistä noin 6 C astetta alemmaksi. Tuo voi johtua sattumasta tai auringon sykleistä, mutta myös luonnollisesti maapallon sisäisestä viilenemisestä, joka on myös todettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Juuri näin, esim. Suomessa kesät ovat lähteneet lyhenemään, vaikka se ei heti sattuisi silmään. Meidän on kuitenkin opittava ymmärtämään, että maapallon napojen asento aurinkoon ja vuodeaikoihin nähden muuttuu alituiseen, ja noin 10 000 vuoden kuluttua Suomen talvi on todella pitkä, ja kaamosvalot tekevät kauppansa myös kesäisin. Maapallon hyrräliike voimistaa lopulta useamman glasiaalin jälkeen pohjolan jääkauden huippuunsa, akselin asennon tarjotessa mantereista Siperiaa kylmyyspisteeseen, jolloin jäämerialue sijaitsee aurinkoon nähden etelämpänä. Voimakkain jääkausi on silloin, kun sekä prekessio ja perihelikiertymä yhdessä tekevät pohjoisen pallonpuoliskon jääkautta, eli juuri ennen seuraavaa lämpökautta. Oletus, että jääkausi olisi ollut yksi yhtenäinen jäätiköitymiskausi, on käytäntöön sopimaton teoria, vaikka jääkautena jääpeite kasvaisikin ylivuotisten jäätiköitymisien kautta. Alkukausina esim. Grönlanti voi olla prekession eri kausina jopa jäätönkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Ilmatieteenlaitoskin voisi alkaa opettelemaan maapallon syklejä, ei vain suoltaa sitä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Sen kyllä ymmärtää, jos ilmatieteenlaitokselta ei löydy pätevää ja osaavaa väkeä, ilmastoissa on todella vaikeita asioita, joita maallikko pyrkii välttelemään. Poliittinen kanta sen sijaan löytyy, kunhan saa päteä ja levittää mieluistaan propagandaa, ja se tuntuu hyvälle vihervasemmiston korvissa, nuokun pitävät ihmistä syyllisenä jopa omaan syntymiseensä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Yle on aloittanut lapsille tarkoitetun asiakoulutuksen. Mahtaneeko tuokin olla malli DDR:stä. Sitä ennen Saksan kansallissosialistit kouluttivat lapsia, “Hitlerjugent”, ja hyvin meni perille. Ollapa Hitlerillä ollut nykyisen kaltainen propaganda verkosto, Ylen tapaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Jos Marin aikoo sosialistista valtiota Suomesta, tulee kiire. Kaikkensa kuitenkin varmaan tekee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Kyllä se onnistuu, kun P. Orpo tukee. Orpon paras ystävä on demarit. Ystävyys syntyy siitä, kun sekä kokoomus että demarit sulattavat toistensa sydämiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Juuri näin, nyt ollaan jo ennätys kylmyyksissä eteläisillä merialueilla. Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet saari (sijainti noin 49 S, 69 E) merijäätiköt ovat kasvaneet jättimittoihin Etelämantereen hyisten tuulien vaikutuksessa. Leveysasteet sijoitettuna pohjoiselle pallonpuoliskolle vastaisivat noin Pariisin korkeuksia. Lähimmät mantereiset pisteet ovat Afrikan rannikko ja Etelä-Amerikan rannikko. Saarella hiilidioksidi on luokkaa 423 ppm, Afrikassa 419 ppm ja Etelä-Amerikassa rannikolla 427 ppm. Näin tuhansien kilometrien päässä mantereista sijaitsevalla saarella jäätiköt kasvaa käytännössä samoissa hiilidioksidipitoisuuksissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Siinä se totuus piilee, ympäröivä merialue on liian kylmää kasvikunnan yhteyttämiselle. Merien lämpötilat ratkaisevat maapallon ilmakehän hiilidioksidi pitoisuudet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Mikrobien tuottama hiilidioksidi lisääntyy, vaikka mentäisiin pakkasen puolelle, mutta yhteyttämisen kuluttama hiilidioksidin tarve vähenee ilmaston tai meriveden viiletessä. Systeemi on kuitenkin siltä osin vedenpitävä että matalapaineessa vesi haihtuu, jopa pakkasessa. Tuosta muodostuu pilviä ja lopulta sateita. Vesimolekyylin jäätymispiste on noin miinus 72 C astetta, ja juuri tuosta ilmiöstä mannerjäätiköt saavat kasvunsa härmistymisilmiön avulla. Kyse on siis ilmapaineesta, ei veden lämpötilasta. Vuorille kannettu vesi haihtuu sitä nopeammin, mitä korkeammalle mennään, eli ilmanpaine laskee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Luonnon rikastama korona tuskin on ihmiskunnan riski, mutta sen sijaan ihmiskunnan rikastama virus, jolla ihmiskunta laitetaan polvilleen, on todellinen riski. Nykyinen koronapandemia ei voi olla luonnosta peräisin, vaan puhdasta laboratoriotekniikan tuotetta. Yhtä lailla taistelukaasuja ei löydy luonnosta, joskin rakennusaineet on luonnosta. Uraanikaan ei luonnon versiona ole kovin vaarallista, mutta rikastettuna ydinvoimaksi on. Ase ihmiskuntaa vastaa on siis olemassa, ja kyse on enää, kuka viruksia levittää. Viruksen rikastaminen, testaus, kuten sen tuhoaminen on ihmisen käsissä, kun vain oikeasti halutaan. Meillä on erittäin tehokas menetelmä tuhota virus niille sijoineen, kuten parantaa sairastuneet, mutta, kun se ei käy kiilusilmäiselle vihervasemmistolle, käymättä tässä tarkemmin asiaa läpi. Parempi, kun ei juo vieraiden tekemiä teevesiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#52

No niin, täällähän on käynnissä mielenkiintoiset keskustelut.

Sanoisin, että ihmiskunnan suurin riski on ihmiskunta itse, ja ihmisen syntiluonto.

Jo aikoinaan 70-luvulla totesi valistunut, ja tuolloin esim.solujen interferoneista innoissaan ollut biologianopettajani, että luonto kyllä maksaa takaisin ihmisen toimet. Kun heiluri on kulkenut yhteen ääreen, se lähtee sieltä toiseen. Epävarmaa on vain se, jääkö ihminen ollenkaan Jäljelle tässä liikkeessä. Luonto kyllä jää, sanoi opettaja.

Vanhat merimiehet sen tietävät: merelle jää aina toiseksi, jos sen kanssa lähtee kisaamaan eikä kunnioita sitä.

Pidän arvossa Risto Isomäen ajatuksia, mutta on pelkkä hybris, että Suomi ja suomalaiset voisivat olla jonkinlaisia “ilmastojohtajia”. Meitä suuremmat voimat ovat liikkeellä, ja loppupeleissä Jumala päättää Telluksen kohtalosta.

Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö ihmisen tulisi yrittää hillitä omaa pahuuttaan ja ahneuttaan, joka vaurioittaa luomakuntaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Merelle jää toiseksi, ilmastoille jää toiseksi, avaruudelle jää toiseksi ja vaikka auringolle jää toiseksi. Maailmankaikkeudessa ihminen jää jää toiseksi kaikessa muussa, paitsi tyhmyydessä, ahneudessa, ylimielisyydessä jne. Maapallon eläinkunnasta juuri ihminen on typerin, usko mm. ilmaston hallintaan on käsittämätön virhe. Ihminen lähtee, virukset ja karhukaiset jää. Tulevat aurinkokuntien törmäilyt hajottavat maapallon, ja karhukaiset jatkaa matkaa ajasta ikuisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Ihminen osaa tehdä virheitä, mutta harvoin osaa korjata niitä. Palautusversioita ei ole, tai pitäisi olla vähintään aikakone. Luonnolla on palautusversio, syklinen luonto osaa puhdistaa ihmisen jäljet, kuten hallitsee ilmastolliset syklit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#66

Opiskelin jonkin aikaa ympäristötieteitä, ja yksi suurimmista ahaa-elämyksistä liittyi siihen, että luonnolla ei ole mitään lähtö asetusta, johon palata. Että luonto ei palaa vaan porskuttelee eteenpäin muuttuneissakin olosuhteissa niin pitkälle omilla ehdoillaan kuin mahdollista.

Luonto taipuu saasteisiin, säteilyyn ja lajien katoamiseen, ja menee eteenpäin saamillaan uusilla asetuksilla, kuten esim. Tsernobylissä nähdään. Mutta taaksepäin ei pääse ihminen eikä luonto.

Raamatun mukaan ihminen, maanpäällisessä olomuodossaan, tosin kulkee ympyrän: maan tomusta luotuna uudelleen maan tomuksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Sitä ne jääkaudet tekee, kaikki ihmisen rakentama katoaa jäätiköiden vaikutusalueella, ja muuta kuluttaa luonnon itsensä aiheuttama eroosio. Maapallo ilman ihmistä palautuu ihmisen jäljiltä entiseen loistoonsa, mutta tietenkään mikään ei palaa täsmälleen entiselleen. Vuoret katoaa, meriallas täyttyy kymmenillä tonneilla maa-ainesta joka sekunti. Ilman uutta vuorimuodostumista maapallo tasoittuu parikilometriseksi merivesialtaaksi aikanaan. Tuossa luonnon oma systeemi, jossa mannerlaatat ja tulivuoritoiminta muuttaa alituisesti maakuoren pintaa, vanhoja mantereita vajoaa meren syvyyksiin, ja uusia kohoaa. Aurinko hiipuu aikanaan polttoaineiden loputtua, jossa vety ei ole ainoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#53

“Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot. Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle, minun käteni ovat levittäneet taivaan, minä olen kutsunut koolle kaikki sen joukot.” (Jesaja 45:11, 12)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#54

“Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät.

Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sen tähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät, se tähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä Jäljelle.” (Jesaja 24:3-6)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Maailma on ihmeellisempi, mitä ihminen ymmärtää, kaikessa viisaudessaan. Näkyvä maailmankaikkeus on vain yksi, kun väliaineettoman tilan takana on lisää vielä näkymättömiä maailmakaikkeuksia, jota emme voi nähdä, kun valo ei kulje väliaineettomassa tilassa. Uudelleen syntyminen on yhtä todennäköistä, kuin nykyinenkin elämä on mahdollinen, joka ihmisen ymmärryksen mukaan on mahdotonta, tai vailla tieteellisiä todisteita. Ihminen on siis elävä todiste elämän mahdollisuudesta, vailla tieteellistä todistetta tai yhtälöillä ratkaistavia teorioita. Ilmatonmuutosta koetetaan todistella yhtälöillä, tuntematta muuta, kuin laskutehtävän tulos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#60

Oletan, että tarkoitat uudelleensyntymisellä jälleensyntymistä.

“Uudelleensyntyminen” on raamatullinen termi, joka tarkoittaa hetkeä, jolloin ihminen vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen elämäänsä henkilökohtaisena pelastajanaan.

“Jälleensyntyminen” on mm. hindujen suosima käsitys siitä, että ihmisen elämä kuoleman jälkeen voisi jatkua toisessa, ihmiselle tutussa olomuodossa kuten vaikka hämähäkkinä. Tämä oppi on vastoin Raamatun opetuksia, joiden mukaan ihmissielun elämä kyllä on ikuinen, mutta ei kuoleman jälkeen ota mitään sellaista muotoa, jonka me ihmiset tuntisimme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

No tarkoitin jälleensyntymistä, siinä punnitaan sitten kukin kohdallaan pahuudet ja hyvyydet, toivottavasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#64

En usko jälleensyntymiseen. Se on harhaoppia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Sanotaan ehkä mieluummin että sielunvaellus on oma näkemykseni ydin, kun en löydä itsestäni buddhalaisuutta jne. En usko kuitenkaan, että sielut menevät naisen kohtuun meressä uidessa. Minulle riittää ihan perusuomalainen sielunvaellus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#67

No tästä en ole vielä kuullutkaan 🙂 Mutta ehkä puoluetoimisto lähiaikoina täsmentää, mitä “perussuomalainen sielunvaellus” voisi tarkoittaa 🙂

Sitä odotellessa toivotan sinulle hyvää jatkoa ja mukavaa viikonloppua.

Suosittelen Jack Cousteaun kirjaa “Ihminen, orkidea ja mustekala”. Siinä on kaiken muun ohella esitetty pari villiä ajatusta siitä, miten ihminen parhaimmillaan voisi jalostua kalaksi. Jossain Kevin Costnerin tähdittämässä dystopiaelokuvassa oltiin jo aika lähellä Cousteaun villeimpiä visioita 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#68

Jacques C. piti sanomani – kaikkien meribiologien isä 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#70

Kuin myös hyvää viikonloppua, kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#63

“Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva. Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta me kaikki muutummt, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa: sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. ” (1.Kor. 15:49-51)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keskustelu tästä kirjoituksesta on päättynyt.