Kaupan lakko – ketä lakkolaiset äänestävät?
Äänestävätkö lakkolaiset itselleen ”korvaavia työntekijöitä” maahanmuuttajista? Kauppa on kovaa työtä. Mutta sentään kaupanalan töitä tehdään enimmäkseen sisätiloissa. Lämpimissä sisätiloissa työhön kykenevät muutkin kuin aidot pakkasenkestävät suomalaiset.
En nyt varsinaisesti ota kantaa itse lakkoon. Olin itse lakkoaktivisti jo lukioaikana. Lakkoilimme koulusta ulos epäpätevän opettajan.
Hiukan vain ihmettelen tätä kaupanalan ammattilaisten ajoitusta. Sähkön hinta on noussut, lainojen korot ovat nousussa, kansalaisten ostovoima on laskenut ja kilpailutilanne markkinoilla on näistä syistä kiristinyt eikä muutosta tilanteeseen varsinaisesti ole näkyvissä. (Hallitus puuhastelee lähinnä kasvisruokavaliojen parissa.)
Että mites tää ajoitus? Ja juuri Ystävänpäivää 14.2. ennen, kun myynti hiukan olisi voinut virkistyä härkäviikkojen keskellä?
Mutta ai niin joo, ne vaalit! Kauppaahan tässä käydään!
En kadehdi kauppiaita enkä kaupanalan työntekijöitä. Mutta olen kiinnostunut siitä, että miten kaupanalan työntekijät äänestävät – mitä puoluetta? Mitä he itselleen seuraavissa vaaleissa loppuviimeksi oikein tilaavat? Työtä ja toimeentuloa – vai kakunjakajia?
Perussuomalaiset eivät halua Suomeen halpatyövoinaa
Kaikki muut puolueet huutelevat maahanmuuttajia hätiin – että lisää työvoimaa pitäisi saada, vaikka maa jo nykyisellään on täynnä työttömiä.
Ja millähän palkalla halpatyövoima haluttaisiin? Ja millä kielitaidolla?
Suomalainen kaupanalan ammattilainen on monipuolinen osaaja, joka puhuu hyvää suomea ja tarvittaessa myös ruotsia ja englantia. Kassoilla on laskutaitoa ja hyllytyksessä hauista/habaa. Liha- ja kalatiskin takana on koulutettua väkeä. Jopa juoksukaljan kuljettajan matka keskeytyy kaupanalan ammattilaisen otteilla. Tai juoksulihan (pakastealtaasta) metsästäjän matka.
Kas, jokainen myymälävarkaus merkitsee tappiota ja jokainen uusi valvontalaite lisäkuluja.
Kauppiaan pitää osata laskea oikein oma riskinottokykynsä ja omat voimavaransa, jotta saa yhtälön kannattamaan.
Tässä Perussuomalaisten puoluejohtaja Riikka Purra puhumassa rahasta, joka joko riittää – tai sitten ei!
Tyhmempikin ymmärtää, että koko maailmalle suomalaisten rahat eivät riitä. Eivät kauppiaiden maksamat verorahat eivätkä myöskään kaupanalan ammattilaisten veroeurot.
Entä jos molempien veroprosenttia pienennettäisiin?
Ja tässä vielä tuo ylläolevan sisällön alussa mainittu, kaikki kuulijaennätykset lyönyt Rahapodi nro 149, jossa 22.2.2019 oli vieraana perussuomalaisten Jussi Halla-aho:
Sitten, kun olet katsonut ja etenkin kuunnellut ylläolevan linkin kautta Perussuomalaisten Riikka Purran ajatuksia – jotka keskustelun polveillessa siellä täällä on kylläkin siroteltu vaihtuvien aiheiden mukaan pitkin podia –, ja mahdollisesti kuunnellut myös Jussi Halla-ahon haastattelun, voit lukea vielä kiteytyksen Ruotsin epäonnistuneen maahanmuuttokokeilun tuloksista:
Kammottava Ruotsin tie tuhoaa yhteiskunnan
”Jos työperäinen maahanmuutto vapautetaan kokonaan, syntyy laittoman maahantulon järjestämiseen keskittyviä ’liettualaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä’.
Kokoomus ja porvaripuolueet rummuttavat saatavuusharkinnan poistoa. Se loisi Suomeen vapaat työmarkkinat ja veisi Suomen Ruotsin tielle. Tänne voisi tulla EU:n ulkopuolelta mistä tahansa ja mille tahansa alalle.uotsi on ainoa maa, joka on sen testannut ja erityisosaajien saamisen sijasta se on tehnyt maasta hollituvan, johon erityisesti vippas-firmoilla saadaan vapaasti maahan halpatyövoimaa.
Ruotsissa työmarkkinoiden epävakaus, maahanmuuton määrällisen ja laadullisen hallinnan pettäminen sekä kotouttamisen epäonnistuminen ovat johtaneet alueelliseen syrjäytymiseen ja luoneet myös rikollisen jengijärjestäytymisen. Naapurissa nähdään jo Amerikan mallisten työmarkkinoiden ja ihmisten sosiaalisen syrjäytymisen seuraukset. Poliisi väistää tietyt alueet ja luovuttaa ne aseistautuneille ryhmille.”
* * * *
Yllättävää kyllä, jopa demarien silmät ovat pikkuhiljaa avautumassa, vaikka Sdp:n suosima maahanmuuttopolitiikka siitä ei mitään todista eikä siitä ylläolevassa kommentissa ole mitään mainittu.
Lainattu teksti on – yllätys, yllätys! – Demokraatti-lehdestä, ja näkemys on taannoin sisäministerinä toimineen Kari Rajamäen kynästä. Kenties hänkin kohta liittyy Perussuomalaisiin? Eikä hän edes olisi ensimmäinen demari, joka vaihtaa Sdp:n jäsenyyden Perussuomalaisten jäsenyyteen.
Työ tekijäänsä kiittää?
PS. Katsoin A-talkin (to 9.2.). Kyllähän oli Li Anderssonin (vas) ymmärrys jotenkin taas vallan säälittävällä tasolla. Hän kadehtii toimitusjohtajien palkkoja, ja haluaa tiristää näistä vielä enemmän verotuloja valtiolle.
Pikku-Li, joka ei eläessään ole päivääkään tehnyt oikeita töitä…
Onko koskaan käynyt mielessä, että isot tulot on saavutettu kovalla työllä ja paljolla järjen käytöllä ja monien lakisääteisten velvollisuuksien täyttämisellä, vastuiden alle asettumisella ja taidolla (jota kaikilla ei yksinkertaisesti vain ole) – ja siinä sivussa on luotu työpaikkoja suomalaisille? Sijoitettu saadut voitot yrityksen kasvuun, ja luotu näin lisää työpaikkoja?
Nyt hallitus patsastelee työllisyyslukujen nousulla, mutta jättää mainitsematta, että työpaikat on luomalla luotu – velkarahalla – julkiselle sektorille, joka ei tuota mitään myytävää. Julkinen sektori ei tuota mitään myynnistä koituvaa tuloa, jota voitaisiin verottaa – toisin kuin yksityisen sektorin yritykset.
Yhyy, Li! Työskentelin kerran suomalaisella maitotilalla karjanhoitajana navetan sulotuoksujen keskellä. Tilan omisti sukupolvenvaihdoksen myötä suhteellisen nuori kaveri. Keskustelimme moottoripyöristä. Hän totesi haikeana, että ennen hänelläkin oli prätkä se ja se, mutta että kun ei sillä ehtinyt ajaa, niin parempi oli myydä pois.
Navetta ja lehmät veivät kaiken ajan. Turha pitää prätkää, vaikka siihen olisi ollut varaa. Pihassa seisoi mersu, jolla ei koskaan käyty muualla kuin kaupassa, ja katsomassa mummoa vanhainkodissa. Että siinä se seuraelämä. Ei ollut aikaa. Niin tiiviisti, lähes 365 päivää vuodessa, sitä oltiin navetan ja lehmien kanssa naimisissa.
Samalla tavalla nämä Li Anderssonin kadehtimat toimitusjohtajat ovat naimisissa yritystensä ja yrittämiseen liittyvien vastuiden ja huolten kanssa – 365 päivänä vuodessa, kellon ympäri.
Sopii kadehtia?
PS. 2
Saamani käsityksen mukaan Sdp:llä on puolueen tilinpäätöksen mukaan sijoituksia myös velkarahalla. Evliltä on otettu miljoonan sijoituslaina, joka on myösv Evlin sijoitettavana.
Sdp mainostaa kovasti veropohjan laajentamista. Sdp myös haluaa pääomatuloille korkeammat verot. Nyt Sdp voisi kommentoida miksi heidän velka-kasinopelinsä ovat yhä verovapaita – toisin kuin kansalaisten?
Tekstin aiheet: