Aikuisten oikeasti, te Vihreiden kommunistit, Vasemmistoliiton kommunistit ja Sdp:n kommunistit, ja kas, myös Rkp:n vasemmistolaiset, – jos elämä Suomessa ei nappaa, niin miksi ette muuta ihannemaahanne rajan taakse? Mikä estää? Siellä sitä olisi maa täynnä ihailemaanne herkkuideologiaa. 

Mutta ei. Täällä pitää vain jäkittää räksyttämässä perussuomalaisille, jotka ovat Suomen ja suomalaisten puolella – ja kaikenlaista rikollisuutta vastaan. 

Ja Keskusta, näköjään teidänkin kallistuma vasemmalle on nyt sitten kirjattuna mustaa valkoisella. 

Miten pahvi pitää olla, ettei ymmärrä, että vastakkainasettelun rakentaminen ja ylläpitäminen näin pienessä maassa on ylellisyyttä, johon pienellä, viiden miljoonan asukkaan Suomella ei ole varaa? 

Miten pahvi pitää olla, ettei ymmärrä mitkä voimat ja kenen rahat ovat takana, kun suomalaiseen yhteiskuntaan työnnetään puoliväkisin kummallisuuksia, joita väitetään normaaliksi? 

Miten pahvi pitää olla, jos ei ymmärrä kansanedustaja, elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (PS) huolenaiheita, kun hän tarkastelee suomalaista yhteiskuntaa?

Ymmärrän, että kaikki Suomessa eivät enää osaa lukea tai puhua suomenkieltä. Mutta että osalla kansanedustajistakin on luetunymmärtäminen – kuullunymmärtämisen ohella – niin heikolla tasolla, ettei Junnilan viesti mene perille, sitä en ymmärrä. Tai ymmärretään mitä ymmärretään, ja käytetään kallisarvoista aikaa tahalliseen väärinymmärtämiseen. 

Kannattaa miettiä, kenelle tällainen on herkkua? Hybridisodankäynti on paljolti sitä, että luodaan kohdevaltion sisälle vastakkainasettelua ja epätasapainoa. Näissä toimissa hyödynnetään ja hyväksikäytetään nimenomaan yksinkertaisia pahveja. 

Ymmärrän tämän ajantuhlaamisen niin, että eräät hölmöyttään ovat asettuneet isänmaalle vahingollisten voimien käyttöön – edes itse ymmärtämättä kenen asioilla, myös omaksi vahingokseen, loppupeleissä juoksevat.

Hölmöyttään nämä tarttuvat johonkin epäolennaiseen ja juhlallisesti äänestävät epäolennaisesta – käyttävät kallisarvoista aikaa oman itsensä esille nostamiseen, koska pahvius, koska ymmärtämättömyys ei-sotilaallisten keinojen käytöstä kohdemaan poliittisen päätöksenteon lamauttamiseksi. 

Siinä pahvius pönkittää pahviutta, ja nimet toki jäävät historiankirjoitukseen, mutta säälittävään valoon. 

Kun ei enää voida tuhlata rahaa ja kasvattaa valtionvelkaa, aletaan tuhlata eduskunnan yhteistä aikaa?

Kovin on kunniakasta? 

Mihin nämä pahvit juostessaan ja huudellessaan uskovat pääsevänsä? Siperiaan toki pääsee vähemmälläkin vaivalla. Lippu taskuun ja menoksi, jos siellä on parempaa olla ja elää kuin Suomessa. (Ja sama viesti Ylen ja Helsingin Sanomien toimittajille; sinne vain, jos kommunismi on teistä voittava strategia!) 

Kaiken viisauden alku on isänmaallisuus

Vilhelm Junnilan puhe taannoin Turussa kiteyttää oivallisesti muutamia isänmaan toiminnalle olennaisia perusperiaatteita. ”Koti, uskonto ja isänmaa” on vahva setti kaikkina aikoina. Nämä eivät ole itsestäänselvyys, joka pysyy annettuna hyvänä tekemättä mitään. 

Niitä pitää vaalia – kaikkien yhdessä. 

”Muistamme historiaa, jotta voimme oppia siitä”, sanoi Junnila puheessaan. 

”[Terrori]iskun jälkeen meille kerrottiin, että mitä enemmän elämä jatkuu arkisena, sitä nopeammin voimme käsitellä asiaa. Asiat yritettiin selittää parhain päin, jonka jälkeen niistä vaiettiin. Ajan kuva on se, että tietyistä asioista vältetään sanomasta mitään negatiivista.

Yhtenäisyyttä ei kuitenkaan rakenneta siten, että yritetään olla vain yhtä mieltä – ja vain, koska asiasta ei uskalleta muuten keskustella.

Ja ne, jotka uskaltavat, saavat tuntea sen nahoissaan. Ilmiö on samantyyppinen kuin suomettuminen aikanaan. Jopa niin, että enää ei uskalla puolustaa sitä, mihin uskomme, ja huolehtia omasta turvallisuudestamme.

Turvallisuus on ollut yhteiskuntamme arvokkaimpia piirteitä. Nyt elämme äärimmäisen liennytyksen ja hyväuskoisuuden aikaa. Uhrit maksoivat siitä kovimman hinnan. Muistakaamme heitä, kun kukat lipuvat pitkin Aurajoen pintaa.”

Näin Junnila, ja näin:

”Ei voi olla niin, että yhteiskunta äityy valikoimaan, mitä tragediaa on suotavaa muistaa, mitä kärsimystä on sopivaa jakaa, tai ketkä sitä saavat surra.”

Tragedia tänään on se, että osalla kansanedustajista ei näkökyky riitä hahmottamaan kokonaisuutta vaan pitää asettua vieraan vallan marionetiksi pelkkää yksinkertaisuuttaan.

Olen monta kertaa miettinyt, miltä perussuomalaisista kansanedustajista tuntuu puolustaa isänmaata, jonka sisällä toimivat myös isänmaalle vihamieliset voimat, nuo suomalaiset pahvit, jotka kuitenkin kaikessa pahviudessaan ovat myös suomalaisia?

Mahtaa olla raskasta.

PS. Loppuvuodesta 2013 joku toimittelija keksi, että joulutortut muistuttavat muodoltaan hakaristiä. Iltapäivälehti keksi repiä hysteerisiä otsikoita aiheesta. Hysteria ei tämänpäiväisen uutisoinnin perusteella osoita laantumisen merkkejä. Ensin hysteerisen kohtauksen sai yksi vihreä. Tänään hysteerisen kohtauksen sai lähes koko Rkp:n eduskuntaryhmä. Vähän huono juttu, jos valtion johdossa podetaan hysteriaa. Pisteet Vaasan suunnalle ja Joakim Strandille, joka ei lähtenyt Rkp:n joukkohysteriaan mukaan. Tervetuloa Perussuomalaisiin!