Perussuomalaiset

Johanna Sirén-Kaplas

Jos olisin pieni koululainen...

… jota kiusattaisiin. Mitä tekisin? Kenelle kertoisin? Vai kertoisinko kenellekään? Ymmärtäisinkö edes, mistä on kysymys? Että minua kiusataan ja se on väärin. Vai etsisinkö vikaa itsestäni? Liian pitkä nenä, väärät farkut, ei sisäpelikenkiä jumppatunnilla? 

Suomessa on paljon iloisia ja onnellisia aikuisia ja lapsia, joiden asiat ovat hyvin. Mutta joukossa on myös aikuisia ja lapsia, joilla ei mene hyvin. 

Monet aikuiset menevät työpaikalleen ja pienet urheat koululaiset kouluun, vaikka se tuntuu ikävältä, vaikka he pelkäävät.

Joka päivä.

Vanhemmat eivät välttämättä tiedä mitään lapsen peloista, tai siitä, että häntä kiusataan tai uhkaillaan. Eivätkä opettajatkaan.

Lapset suojelevat vanhempiaan eivätkä kerro murheistaan. Opettajat eivät huomaa. 

Kun lasten pelko ei kuulu eikä näy, se ei vaikuta päätöksiin, joita vanhemmat tekevät. Vanhemmat eivät voi suojella lasta sellaiselta mistä eivät tiedä. Eivät myöskään opettajat. 

Joskus voi käydä niin, että vanhemman on liian tuskallista kohdata omaan lapseen kohdistuva kiusaaminen, ja vanhempi väistää; vähättelee tapahtunutta sekä lapselle että itselleen. Se on pahinta mitä siinä tilanteessa voi tapahtua – silloin lapselle ei löydy suojaa ja tukea edes kotoa. 

Tutkija tutkii, mutta valmista ei tule?

Jossain on paha kohtaanto-ongelma, kun tutkijat tutkivat, mutta valmista ei tule.

Esimerkiksi psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on nyt 74-vuotias. Vuosikymmeniä hän on kommentoinut lapsiin liittyviä kysymyksiä. Iltapäivälehden mukaan hän peräänkuuluttaa nyt ratkaisuja koulukiusaamiseen, ei niinkään kiusaajan korvienvälin tutkimista. 

Psykologian professori Christina Salmivalli puolestaan on nyt 52-vuotias, ja on hänkin tykönään tutkinut lastenvälisiä suhteita ja koulukiusaamista jo vuosikausia. Tutkija on kehittänyt koulukiusaamista ehkäisevän Kivakoulu-mallin, ja vetää nyt tiedepaneelia, mutta koulukiusaaminen kouluissa ei ole loppunut.

Ja nyt meillä on opetusministerinä Åbo Akademista valmistunut valtiotieteiden kandidaatti Li Andersson (vas), jolla ei (vielä) ole itsellään minkäänlaista kokemusta vanhemmuudesta eikä vielä vuosiin tule olemaan kokemusta siitä, millaista on lähettää pieni koululainen opintielle. 

Lisäksi on niin, että Andersson ruotsinkielisenä on saanut elää suojatussa vähemmistöyhteisössä, jossa sen jokaista jäsentä pidetään arvokkaana (ettei yhteisö pienene) ja jokaiselle löytyy paikka päiväkodista, koulusta, korkeakoulusta (koska kiintiöt) ja työelämästä. Hän ei ymmärrä, että suomenkielinen Suomi on paljon tylympi paikka kuin Svenskfinland, jossa lähinnä kummastellaan suomenkielisten tekemiä väkivaltarikoksia. 

Anderssonilla tuskin on käynyt edes mielessä, että oppivelvollisuuden pidentäminen voi joissakin tapauksissa merkitä oppilaan jo vuosia jatkuneiden kärsimysten pitenemistä. 

Että koulussa pelon alla elävälle oppilaalle etäopiskelu tosiaankin voi olla parempi vaihtoehto, vaikka hän jäisi opetuksessa jälkeen. Että mieluummin ehjin nahoin ja hiukan hitaammin eteenpäin kuin kiusaamisen vuoksi vaurioitunut minäkuva ja huono itsetunto, ja mahdolliset fyysiset vammat.

Lapsi, joka pelkää, käyttää voimansa pelkäämiseen, ei oppimiseen. 

Toisaalta, ylläluetellulla ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Juurisyy on jossain ihan muualla kuin lasten käytöksen tutkimuksessa tai poliitikkojen ymmärtämättömyydessä. Nämä ovat molemmat seurauksia, eivät syitä. 

Koulukiusaaminen, kouluväkivalta ja kouluampumiset

Otetaan näistä etuliite ”koulu” pois, ja tutkitaan mitä jää jäljelle. No mitä? Kiusaaminen, väkivalta ja ampumiset. Kaikki tuttua tavaraa aikuisten sairaasta maailmasta.

Aikuiset sallivat nämä. Aikuiset kiusaavat toisiaan ja ovat toisiaan kohtaan väkivaltaisia. Jos ei aina elävässä elämässä, niin televisiossa ja videoilla joka tapauksessa. Ja tietokonepeleissä – aikuisten kehittämissä peleissä, joiden pelaamisen aikuiset sallivat sekä itselleen että lapsille.

Televisio, elokuvat ja pelit ovat täynnä kiusaamista, väkivaltaa ja ampumista. 

Joo, tiedetään: ei ole pakko katsoa, ei ole pakko antaa katsoa, ei ole pakko pelata. Mutta markkinoilla tämä kaikki on. Vapaasti ostettavissa, kenen hyvänsä saatavilla. 

Lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) on monta kertaa yrittänyt nostaa esiin väkivaltaisten tv-ohjelmien, elokuvien ja pelien vahingollista vaikutusta sekä aikuisiin että erityisesti lapsiin. Näiden nostojen kanssa hän on jäänyt eduskunnassa aika yksin, sillä aina on löytynyt joku ilmoittamaan, että väkivalta on jonkun leipä eikä rahantuloa pidä estää. 

Mutta. Nämäkin ovat kaikki seurauksia, ei juurisyy. 

Mikä voisi olla toimiva korjausliike? 

Perussuomalaisten kansanedustaja, tuleva äiti, Jenna Simula, ehdotti yksiköiden pienentämistä, kyläkouluja:

https://www.suomenuutiset.fi/simula-vaatii-hallitukselta-toimia-kylakoulujen-sailyttamiseksi-isot-uudet-koulut-omiaan-lisaamaan-koulukiusaamista/

Ei tämä mitään rakettitiedettä ole: Pienissä ryhmissä kontrolli pelaa paremmin. Myös lasten vanhemmat tulevat opettajille paremmin tutuiksi, ja yhteistyölle koulun ja kodin välillä on paremmat edellytykset.

Opettajia toki tarvittaisiin enemmän, kun luokkakoot pienenisivät, mutta silloin useampien lasten elämä voitaisiin pelastaa. Ehkä. 

Saataisiin ehkä kiusaaminen juurittua. Kiusaaminen, kuten nyt monissa yhteyksissä on todettu, nimittäin voi tuhota lapsen elämää pysyvästi. Tulee koulupudokkaita, jotka eivät rohkene jatkaa elämässään eteenpäin. Tulee mielenterveysongelmia. Tulee osattomuutta ja syrjäytymistä. Tulee huonommin voiva Suomi. 

Airi Pukkilan resepti

Airi Pukkila (1952-2009) oli koulukuraattori, joka tuntui ymmärtävän monia eri tahoja – koululaisia, heidän vanhempiaan ja opettajia.

Seurasin läheltä hänen työtään, ja haastattelin häntä. Pukkilalle oli monen muun asian ohella tässä jutussa tärkeää se, että haastattelun loppuun lisättiin maininta siitä millon haastattelu oli tehty (kaksi viikkoa ennen Jokelan koulusurmaa). Lehti julkaisi jutun vasta tämän surullisen tapahtuman jälkeen. Tässä linkki:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/johannasirenkaplas/264957-eduskunnan-kyselytunti-eilen-to-29-11-miksi-lapset-ja-nuoret-voivat-huonosti/

Psykologi Keijo Tahkokallio tukee kasvattajia kirjoillaan

Tahkokallio on kiertänyt ahkerasti Suomea puhumassa vanhemmille lastenkasvatukseen liittyvistä asioista. Viestinsä hän on sisällyttänyt myös erinomaisiin kirjoihinsa kuten esimerkiksi v.2001 ilmestynyt ”Kotipesän lämpöä etsimässä”. Tuohon aikaan Tahkokallio oli aivan erityisen huolestunut lasten liian lyhyiksi jäävistä yöunista ja tämän vaikutuksesta aivojen kehittymiseen.

Männyntaimiteoria

Kun männyntaimi on pieni, se tuhoutuu helposti. Heinä taimen ympärillä voi tukahduttaa sen kasvun. Hirvi tai joku muu eläin voi syödä taimen. Mutta jos taimea suojataan, kun se on pieni, ja se saa kasvaa isoksi, vahvaksi männyksi, heinä ja hirvet eivät enää voi vahingoittaa sitä.

Kaikkien korjausliikkeiden isä

Yksittäiset korjausliikkeet eivät kuitenkaan hyödytä, jos alusta on sairas. Ja se on.

Luultavasti arvaatte loput. 

Sanon kuitenkin: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.” (Matt. 12:25)

Osa suomalaisista on luopunut Jeesuksesta Kristuksesta, ja se näkyy. Se on juurisyy.

Jokaisen ihmisen tekemä hedelmä näkyy ja vaikuttaa. Olipa se hyvä tai huono.

”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. 

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. 

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh. 15:1-5)