Tämä hallitus ei halua sulkea itärajaa!
Tämä on nyt nähty ja kuultu niin moneen kertaan, viimeksi tänään ”Eduskunnan kyselytunnilla” to 29.9.2022.
Rampa ankka – so. nykyinen hallitus – ei voi, osaa eikä halua juosta
Tämä on surullinen tosiasia.
Päätösvalta rajan sulkemisesta on hallituksella, ei viranomaisilla tai Rajavartiolaitoksella. Kuitenkin tämä nykyinen hallitus kyykistelee näiden mainittujen virkamiestahojen selän takana piilossa. Miksi? Siksi, koska hallitus, tuo tyttöjen kerho, ei osaa, uskalla eikä halua tehdä päätöksiä, joista on otettava vastuu. Tytöt nimittäin selvästikään eivät halua osakseen vastuuta. Pääministeriys tuli vahingossa? Ministerinsalkut työnnettiin kainaloon puolipakolla? Duck and cover!
Vastuun pakoileminen on nyt käsinkosketeltavaa – ja etenkin korvin kuultavaa. Puhetta ministeriaitiosta kyllä riittää. Suu kyllä käy. Mutta siihen se sitten jääkin. Rajaa ei vain saada suljettua.
Turistiviisumien myöntäminen venäläisille sentään lopetetaan, koska niiden myöntäminen on Suomelle mainehaitta. Siis mainehaitta.
Tilanteessa, jossa Baltian maat ovat yksiselitteisesti sulkeneet rajansa venäläisiltä, jotka murhaavat siviilejä Ukrainassa, Suomi pohtii jotain mainehaittaa?
Ei, ei Suomi – ainoastaan tämä saamaton ja osaamaton hallitus.
Ministeriteatteri esittää…
Puheopin konsultti oli valinnut tytöille tämän päivän ministerispuheisiin iskusanoja kuten ”turvallisuus” ja ”isänmaa”. Nämä solahtivat sujuvasti mitään tarkoittamattoman, opposition kysymyksiä kiertelevän ja väistelevän ministerispuheen sekaan tuomaan ministerispuheisiin ryhtiä ja uskottavuutta.
Mitään järjellistä ei sanottu, mutta kovasti oltiin olevinaan isänmaan asialla.
Vain poloinen Krista Mikkonen (vihr) onnistui tehtailemaan hiukan epäuskottavan kombon: Hän esitti, että eri arvioiden ”tulee pohjautua kulloiseenkin tilanteessa olevaan tilanteeseen”. Öh? No tuota, niinkö?
Hallitus tarkkailee, viestii, arvioi…. tilanteessa olevia tilanteita?
Paljon puheen joukosta jäljelle jäivät kerran toisensa jälkeen samat fraasit:
– Tarkkailemme tilannetta.
– Tarkkailemme tilannetta.
– Kuuntelemme viranomaisia.
– Teetämme arvion.
– Tarkkailemme tilannetta.
– Tarkkailemme tilannetta.
– Valmistaudumme tiedottamaan.
– Tarkkailemme tilannetta.
* * * *
Onneksi Perussuomalaisten Jussi Halla-aho on kartalla
Tänään Ilta-Sanomien Haapala-TV:n haastattelussa hän kiteytti tilanteen selkosuomeksi näin:
”Ajatus on se, että jos venäläinen liikekannallepantava henkilö syyllistyisi sotarikoksiin, voitaisiin hänelle antaa turvapaikka, mutta kun lähtökohta on se, että koko sota on rikollinen. Silloin tämä periaate laajenee miljooniin venäläisiin miehiin, jotka on mobilisoitu tai joutumassa mobilisoiduiksi. Kyllä tässä täytyy tosiasiat ymmärtää. Valtaosa venäläisistä kannattaa sotaa ja Putinin hallintoa. On mielestäni hyvin kyseenalaista myöntää näille ihmisille turvapaikkaa.”
Tässä vielä Jussi Halla-ahon (PS) haastattelu kokonaisuudessaan:
Myös Riikka Purra (PS) on kartalla ja esittää pätevän tilannekuvan:
Riikka Purra on yhdessä puolueensa muiden kansanedustajien kanssa jättänyt toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan maanpetossääntelyn uudistamista.
Käytännössä tämä tarkoittaisi Purran mukaan, että Venäjän puolesta taistelemaan lähtevä Suomen kansalainen tai Suomessa asuva venäläinen voitaisiin tuomita maanpetoksesta, koska osallistuu Ukrainassa hyökkäyssotaan vieraan valtion riveissä.
– Suomen tämänhetkinen maanpetoksia koskeva sääntely ei kata tällaista tilannetta, sanoo Purra.
Viron poliittisen johto on jo linjannut että Ukrainaan sotimaan lähteviltä, Virossa vakituisesti asuvilta Venäjän kansalaisilta tullaan epäämään pääsy takaisin Viroon.
Tuleeko yllätyksenä: Iso osa Suomen venäjänkielisistä tukee sotaa. Purran mukaan on täysin mahdollista, että Suomen kansalaisuuden saaneita osallistuu Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.
Purra muistuttaa, että sotaa tuetaan myös Suomessa. Cultura-säätiön tutkimuksen mukaan jopa viidennes venäjänkielisistä Suomessa asuvista pitää hyökkäyssotaa oikeutettuna.
Perussuomalaisten aloitteessa vaaditaan, että Suomen kansalaisuuden menettämisen tulee olla jatkossa mahdollista niiden kaksoiskansalaisten osalta, joiden todetaan osallistuneen kansainvälisen oikeuden vastaiseen hyökkäyssotaan.
Perussuomalaiset esitti tätä jo elokuussa ilmestyneessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassaan.
Linkki:
Tekstin aiheet: