Perussuomalaiset

Johanna Sirén-Kaplas

Erään koulukuraattorin ajatuksia

Haastattelin syksyllä 2007 koulukuraattori Airi Pukkilaa (1952–2009).

Olin sattumoisin istuskellut penkillä koulutoimen tiloissa, kun revohka nuoria poikia tömisteli sisään ja jonnekin huoneeseen. Puolen tunnin kuluttua sama äänekäs revohka paineli ulos Jaffa-pullot käsissään. Ymmärsin, että he olivat olleet tapaamassa koulukuraattoria. Jäin ihmettelemään, että mikähän tapaaminen tämäkin oli? Jäin myös ihmettelemään, että mitä koulukuraattori oikein tekee? 

Juttu julkaistiin Hangonlehdessä 30.11.2007. Sisältö on uskoakseni ajankohtainen edelleen.

KUUNTELEVA AIKUINEN ON LAPSELLE ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄ

– On lapsia joiden elämästä puuttuu aikuisten läsnäolo, sanoo Hangon koulutoimen suomenkielinen kuraattori Airi Pukkila.

Vaikka Hangossa ja Suomessa vallitsee korkeasuhdanne, hän tunnistaa ilmassa samanlaisia huonovointisuuden merkkejä kuin 80-luvun alussa työttömyyden ja laman aikana.

– Työ vie aikuisen, sanoo Pukkila

Tällä hän tarkoittaa painetta, joka syntyy, kun tehdään pitkää päivää – kovassa, kilpailuhenkisessä työympäristössä. 

Kouluikäisten lasten koulunkäyntiä tukemassa ovat paitsi opettajat, tarvittaessa myös rehtori, terveydenhoitaja, koulupsykologi ja sivistystoimenjohtaja. Lisäksi kouluikäisen lapsen ympärille muodostuu turvaverkkoa, vanhempien, sukulaisten ja ystävien ohella muun muassa seurakunnan, Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen, nuorisotoimen ja sosiaalitoimen avulla. Kuraattori sukkuloi tässä verkostossa tehden omaa työtään päämääränään aina lapsen kasvun, kehityksen ja koulunkäynnin turvaaminen.

Porissa syntynyt ja kasvanut Airi Pukkila on tehnyt pitkän päivätyön lasten ja nuorten parissa. Perspektiiviä asioiden tarkasteluun riittää. Hangossa Pukkila on työskennellyt vuodesta 1985, loppuvuodesta 1989 koulukuraattorina. Syksy 1989 kului Lohjan sosiaalitoimen palveluksessa. Opintoihin kuuluu kasvatustieteitä, muun muassa erityispedagogiikkaa, laitoskasvatusta ja lastenhoitoa sekä sosiologiaa ja sosiaalipolitiikkaa.

Airi Pukkila on naimisissa ja hänellä on nyt jo aikuiseksi varttunut poika.

Vanhmmat ja opettajat – samalla vai eri planeetalla 

Airi Pukkilalla riittää ymmärrystä niin oppilaille kuin heidän vanhemmilleen, samoin kuin opettajille. Hän ymmärtää hyvin millaiset vaatimukset vanhempiin kohdistuu nykyisessä työelämässä, samoin kuin sen, millaista ahdistusta opettaja joutuu omassa työssään kokemaan. Lisäksi hän ymmärtää senkin, miten erilaisia vanhempien ja opettajien maailmankuvat saattavat olla.

Kodeissa painitaan monenlaisten huolien kanssa: on taloudellisia, terveydellisiä ja sosiaaliseen ympäristöön liittyviä huolia. Toisinaan kodeissa koetaan yhteiskunnan nurjaa puolta.

– Opettajan sydämellä puolestaan on päivästä toiseen enemmän kuin yksi tai kaksi lasta, sanoo Pukkila, ja toteaan, ettei opettaja ole tunnoton opetusrobotti vaan ihminen, johon – samoin kuin lasten vanhempiin – osuvat niin lasten ilot kuin surutkin, näiden hyvät ja huonot päivät. 

Opettaja tunnistaa oppilaiden lahjat, mutta myös oppimisvaikeudet ja muut vaikeudet. Kaikkia oppilaita opettajan tulee kyetä tukemaan ja huomioimaan yksilöllisesti. Lisäksi on huolehdittava rakentavasta yhteydenpidosta kotiin.

Koulun arkeen liittyvät myös kiusaamistilanteet. Ne satuttavat kaikkia: oppilasta, kotia, opettajaa ja oppilashuollon työntekijöitä. Lasten kohtaamat vastoinkäymiset, suru ja paha mieli, herättävät myötätuntoa kaikissa aikuisissa, ja halua saada asia hoidettua nopeasti.

Oma lukunsa ovat hurjistuneet tai välinpitämättömät vanhemmat, jotka eivät usko oman jälkikasvunsa tekevän mitään pahaa vaan syyttävät aina muita. Myös tällaisten tapausten eteen opettaja joutuu – yksin tai rehtorin ja koulukuraattorin kanssa. 

Lapsen etu kulkee ensimmäisenä

– Hankolaisista vanhemmista minulla on hyvä kuva, täällä ei olla auktoriteettipelkoisia, sanoo Pukkila.

Asioista saadaan keskusteltua yhteisymmärryksessä. Joskin toisenlaisiakin kokemuksia on.

– Kyllähän tässä työssä myös ryvettyy… on vanhempia, jotka eivät tervehdi minua, jos satumme kaupassa kohdakkain, hän kertoo.

– Lapsen etu kulkee kaikissa tilanteissa kuitenkin ensimmäisenä, painottaa Pukkila tiukasti. 

Koulukuraattorin työhön kuuluu ehdoton vaitiolovelvollisuus.

– Olen kuuntelijana erilaisissa yhteyksissä, kertoo Pukkila.

Kyky säilyttää luottamukselliset tiedot luottamuksellisina on tärkein edellytys, kun keskusteluyhteyttä rakennetaan ja ylläpidetäään. Tärkeää on myös hienotunteisuus, uskallus ja vilpittömyys.

– Mutta vanhempia patistaisin olemaan vähemmän korrekteja, suosittelee Pukkila.

Hän sanoo, ettei vanhemman ja lapsen välille saa kehittyä niin kaiken kattavaa hienotunteisuutta, että keskusteluyhteys katoaa. Vanhempi ei voi olla lapsensa kaveri, koska vanhemman on oltava aikuinen.

– Vanhemmat pelkäävät suotta rajankäyntiä ja erilaisten mielipiteiden vertailua, hän sanoo.

– Lapsi ja nuori ON keskenkasvuinen, ei voi olettaa, että hän tietää, ymmärtää ja hallitsee saman kuin aikuinen, muistuttaa Pukkila.

Erityisesti hän painottaa vanhempien vastuuta lapsen reviirin muodostumisessa. Tässä varsinkin ollaan liian korrekteja… annetaan lapsen liikkua vapaasti eikä seurata missä ja millaisessa seurassa hän liikkuu. 

– Jos keskusteluyhteys on kadonnut, se on mahdollista saada takaisin, koskaan ei ole liian myöhäistä, rohkaisee Pukkila.

Aika – arvokas kasvutekijä

– Lapsi kaipaa kiireetöntä keskustelua aikuisen kanssa, kaipaa tulla kuulluksi, korostaa Pukkila.

Jos lasta ei huomioida, ei lapsi itsekään opi huomioimaan ja kuuntelemaan toisia. Eikä itseään.

Lapsilla on kaksi erilaista strategiaa tulla kuulluksi:

Kun tavallinen yritys tulla kuulluksi ei tuota tuloksia, lapsi suorastaan ’tarrautuu’ aikuiseen ja on äänessä vaivaksi asti. 

Tai sitten lapsi heittäytyy välinpitämättömäksi ja mieleen pesiytyy ajatus ’mulla ei ole väliä’.

Lapsi, jota aikuinen ei suostu kuuntelemaan, menettää luottamuksensa aikuista kohtaan, kaikkia aikuisia kohtaan.

Työssään Pukkila kertoo kohdanneensa urheita nuoria, jotka pyrkivät pitämään huolta toinen toisistaan, kun aikuisten huolenpito on puutteellista. Nuoret keskenään varmistavat esimerkiksi sen, että kouluun lähdetään ajallaan. Nuoret ovat aidosti huolissaan toisistaan.

Tukioppilastoiminnalla koulussa harjoitellaan toisista huolehtimista. Airi Pukkila on toiminut tukioppilasohjaajana ja -kouluttajana vuodesta 1990, eli koko sen ajan, kun tällaista toimintaa on Hangossa ollut.

Pukkila haluaa rohkaista nuoria välittämään toisistaan. Hän haluaa rohkaista nuoria hyvyyteen.

– Hyvyys, kiltteys ja välittäminen eivät ole nössöyttä tai luuseriutta, korostaa koulukuraattori.

Päinvastoin, kilttikin ihminen joutuu joskus lyömään nyrkkiä pöytään oikean asian puolesta. Pukkilalle kiltteys ei näyttäydy kynnysmatoksi asettumisena vaan siinä, ettei tarkoituksellisesti tee pahaa toiselle. Että puolustaa omia rajojaan ja tarvittaessa kaverinkin rajoja, mutta pidättäytyy ilkeilemisestä ja vahingonteosta.

– Ihminen, joka toimii oikein, saa voimaa omista hyvistä teoistaan, kiteyttää Pukkila, ja lisää:

– Ilkeys puolestaan on kuin bumerangi, se kalahtaa takaisin omaan nilkkaan. Ilkeys ei kannata.”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000