Perussuomalaiset

Johanna Pahkala

Miten vanhustenhoidon ongelmat korjataan?

Vanhustenhuollon ongelmia on kauhisteltu jo pidemmän aikaa ja aivan aiheesta. Ihmiset, jotka ovat olleet mukana taistelemassa itsenäisen Suomen puolesta ja jotka ovat olleet rakentamassa hyvinvointivaltiotamme kärsivät. Monelle hoivakoti tai laitos on kammottava irvikuva hyvästä loppuelämästä.

Tärkein voimavara vanhustenhuollossa on henkilökunta. On ihan sama kuinka hienoja laitoksia tai järjestelmiä meillä on, jos henkilökunta voi huonosti, eikä ehdi tekemään työtään. Ylikuormittuneena työtään tekevät hoitajat ja muu henkilökunta ei pysty tekemään työtään siten, kuten heidän kuuluisi. Tästä seuraa, ettei hoito ja hoiva ole niin hyvää, mitä he pystyisivät tuottamaan, mikäli muut asiat olisivat kunnossa. Luonnollisena seurauksena tästä kaikesta kärsii hoivakodin tai laitoksen asukkaat.

Hoitajien hätään tulee oikeasti puuttua, eikä vain kauhistella ja hymistellä asiaa. Hyvinvoiva hoitaja, jolla on työn vaativuutta vastaava palkka ja kohtuullinen työmäärä, pystyy tuottamaan laadukasta hoitoa ja hoivaa. Tämän seurauksena vanhusten elämänlaatu paranee ja he saavat arvoisensa hoidon. Tämä on näin yksinkertaista.

Tämä sama ongelma on yleinen sosiaali- ja terveysalalla, ei vain vanhustenhoidossa. Miksi näin on? Ihan sama miten päin asiaa katsoo, aina on kysymys rahasta. Rahaa ei ole koskaan riittävästi näille kansamme rakentajille, sairaille ja vammaisille. Rahaa kuitenkin on, on vain kysymys, miten asioita priorisoidaan. Mikä on tärkeintä ja mikä voi odottaa tai mitä voi jättää hankkimatta. Nämä asiat ratkaistaan valtion ja kuntien tasolla.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Yrittäjä
#1

Rahaahan ei koskaan ole.
Vuodesta 2015 on kuitenkin riittänyt rahaa miljarditolkulla elintasopakolaisille ja piikki on auki maailman tappion asti.
Niistäkin rahoista kun osan olisi saanut omien kansalaisten hyvinvointiin…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tane
#3

Niillä rahoilla olisi saatu vaikka 20 uutta lasten sairaalaa,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Johanna jaYstävät. Syy on toisen; meidän kahdesta henkivallasta; joista; vain toista voimme palvella. Ninkuin: Kamarineuvos; Kalervo Hämäläisen; ”Sotaveteraanin Iltahuuto” laulua; armeija pystyy laulamaan vain alkuosan; ei rukous,-loppuosaa, julkisesti, ihmisten edessä. Samoin on kaiken meidän toimintojemme suhteen; koska Jeesus Kristus sanoo: ”Ilman minua; te ette voi mitään tehdä.” ”Iso,” Puolustusvoimat, kun ei kanssamme rukoile Jeesusta Kristusta, joka on meidät luonut; ei ole mikään ihme; jos emme koe Suomen elämässä Siunausta. Jeesus sanoo: ”Joka ei ole minun puolellani; on minua vastaan.” Rukoillaan asiaan muutosta; muutoin; kärsimme; jatkuvaa puutosta. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000