Perussuomalaiset

Johanna Kanerva

Kannabisverolla Suomen talous kuntoon?

Minä, kuten varmasti suurin osa suomalaisista, suhtaudun vastenmielisyydellä huumausaineisiin, jollaiseksi kannabis perustellusti voidaan luokitella. Pidän kannabiksen käyttöä yksilölle ja yhteiskunnalle haitallisena ja soisin sen mieluiten loppuvan kokonaan.

Kuitenkaan tänä aikana, jona valtion kirstut huutavat tyhjyyttään ja huoltosuhde jatkaa synkkää kasvuaan, en voi olla näkemättä kannabiksen dekriminalisoinnissa muutamaa houkuttelevaa mahdollisuutta. Mikäli aineen käyttö ja hallussapito dekriminalisoitaisiin, mutta kotikasvatus ja yksityinen myynti pysyisivät kiellettynä, voitaisiin luoda Alkon tapainen valtion monopoli, jonka avulla valtiolla olisi mahdollisuus kerätä tuntuvat verotulot aineen myynnistä. Tämä myös vähentäisi kannabiksen kysyntää katukaupassa, mikä taas katkoisi myyjien rikolliselta elinkeinolta siivet.

Lisäisikö kannabis-Alko nuorten käyttöä? En usko. Faktahan on, että kannabis on tällä hetkellä helposti saatavilla, niin aikuisille kuin nuorillekin. Katumyyjää ei kiinnosta ostajan ikä, kannabis-Alkossa sentään kysyttäisiin paperit. Lisäksi katumyyjien kautta käyttäjät pääsevät verkostoitumaan huumeympyröihin ja päätyvät kenties tutustumaan vahvempiin aineisiin, kannabis-Alkosta saisi vain kannabista.

Muokkaisiko kannabis-Alko nuorten ajatuksia kannabista kohtaan myönteisemmäksi? En usko tätäkään. Alkoholin ja tupakan suhteen nuorten asenteet ovat viime vuosina koventuneet – vaikka nämä ovat laillisia päihteitä. Kannabiksen kokeilukynnys taas on nuorten keskuudessa laskenut, vaikka aine on laittomuuden viitan alla. Tietysti kannabista edelleen käsiteltäisiin realistisesta, kaihtavasta näkökulmasta koulujen terveystiedontunneilla ja terveyskasvatukseen voitaisiin jopa ohjata lisää rahaa, jota saataisiin kannabisveroina kerättyä.

Leviäisikö käyttö käsiin kannabis-Alkon myötä? En usko. Vahvan oluen tuonti maitokaupan hyllyille ei lisännyt alkoholin kulutusta, vaikka THL:n arviot räikeästi muuta ennustivat. Uskon, että kannabis-Alkon myötä ainetta ostaisi lähinnä se porukka, joka ostaa sitä nytkin – voitot vain menevät rikollisille.

Kuten totesin, mieluiten näkisin kannabiksen käytön loppuvan kokonaan, mutta realistisesti ajatellen olen varma etten sitä päivää tule elinaikanani näkemään. Tällä mallilla saataisiin kuitenkin jo olemassaolevasta kannabiksen kurimuksesta lisää rahaa valtiolle, vähemmän rikollisille. Ajatuksia?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Joo’o, mitähän seuraavaksi?
Ihan vaan kokemuksen rintaäänellä kysyn, että paljonko suomalaisten onnellisuutta ja tasapainoista elämää on lisännyt välikaljan tuonti kauppoihin ja Alkon laajentunut verkosto? Ehkä on, ehkä ei?
Joidenkin tutkimusten mukaan olemme maailman onnellisimpia kansoja. Kuitenkin mielialalääkkeet ja mielenterveydestä johtuvat ongelmat ovat kasvava trendi. Onko vapaa kannabiksen saanti kenties ratkaisu ongelmaan? Entä mitä jos kokeiltaisiin heti heroiinia?
Kannabiksen tuomaa autuutta kokemattomana kysyn vain, että onko käyttämisen tarve jonkun syy vai seuraus ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Aivan vain kokemuksen , rintaäänellä voin sanoa , että Täys Raittius on johon tulisi pyrkiä !!? Nimittäin siitä on kokemusta !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#3

Täysin järjetöntä puhetta puhua jostakin Huumeiden käyttäjien verotuksesta !!!

99 % Huumeiden käyttäjistä on yhteiskunnan elättejä !!!! siis sosiaali pummeja !!! Millä helvetillä sosiaali pummit veroja maksaa muulla kuin yheteiskunan Vero rahoilla

Ja loput 1 % käyttäjistä putoaa työpaikan menetyksen jälkeen niiden seuraksi lähiaikoina !

Persujen pitäsi vaatia Pakohoitoa kaikille käyttäjille ! ja kauppiaille aina elinkautista tuomkiota koska ne tahallaan lyhenttää (tappaa) uhrinsa odotettavissa olevaa elinikää useilla vuosikymmenillä !

Näin voitaisiin toimia joi nykyisten lakien nojalla.Persujen pitäsi myös vaatia kuolenman rangaistusta Huumehörhöille !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

korjaus
siis vaatia kuoleman rangaistusta kauppiaille koska ne tehallaan tappaa uhrinsa lyhentämällä sen elinikää vuosikymenillä keskimäärin ja lypsämällä sen rahat ja omaisuuden kuiviin ennen sitä.

Itse hörhöile riittää pakko hoito ! ja kolmannesta kerrsta elinikäinen pakkohoito josta ei ole armahdus mahdollisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

persuuntunut
Tyytyväinen
#4

Kirjoittaja on selvästi perehtynyt asiaan, vaikka mielipide on huumevastainen. Politiikkaa pitäisi tehdä tutkimuksiin ja näyttöihin perustuvalla tiedolla, ei yleisellä mielipiteellä tai tunteella. Tässä ehdotuksessa on järkeä. Vähentäisi rikollisuutta ja alaikäisten huumeiden saanti vaikeituisi, kun myyjä alkaisi kysyä henkilöllisyyspapereita. Huumeet pitäisi saada valtion kontrollin alle, kuten muutkin päihteet ja lääkkeet. Tätä nykyä sitä ei koskaan saada hallintaan rikollisilta, kun huumepoliisitkin muuttuu jo huumerikollisiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000