Perussuomalaiset

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus - missä palkkatasa-arvo?

12 kommenttia

Monien pettymys kääntyi iloksi, kun lehtien otsikot ilmoittivat, että Ukraina päästää sittenkin kansalaisensa matkustamaan kesäksi Suomeen poimimaan marjoja. Ukrainalaiset kuitenkin vaativat, että Suomi takaa ukrainalaisille työntekijöille terveydenhuollon, kolmen kuukauden työt sekä riittävän palkan. Pekka Haavisto osoittautui jälleen matkanjärjestäjien ykköseksi, sillä koronarajoituksista huolimatta hän lupasi tehdä työtä sen eteen, että ukrainalaiset saadaan Suomeen. Liekö työ isis-äitien matkanjärjestelijänä jo valmistunut, mene ja tiedä.

Kohtuullista palkkaa on kuitenkin hankala Haaviston lupailla, sillä voi olla kiusallista todeta, että Suomessa kohtuullinen on tuplasti tai triplasti Ukrainan vastaavaa. Toisaalta, ukrainalaisille riitti vähempi, ja sopuun päästiin. Ukrainalainen tienaa vuoden palkkansa kolmessa kuukaudessa Suomessa, vaikkakin nämä arviot perustuvat vain YLE:n lehtitietoihin. Summia ei kehdata ylellä kuitenkaan ääneen sanoa.

Tänään Ilta-Sanomat kuitenkin yllätti otsikolla, joka huusi: Ukrainalaisille maksetaan pahimmillaan noin 6 euron tuntipalkkaa. Tämä otsikko voisi ajaa vasemmistopuolueet kiusaantuneiksi – onhan perinteisesti työväen puolta pitävät puolueet vaatineet yhdessä ay-liikkeiden rinnalla työmarkkinoita edistämään palkkatasa-arvoa.

Ei kuitenkaan huolta! Vasemmistoliiton Li Andersson saa ehdotuksillaan kulttuuriväen myhäilemään tyytyväisinä, sillä koronarajoituksia aletaan purkamaan kulttuurin saralta ja väläyttipä hän jopa sellaista vappusatasta, että jäi jopa Rinne toiseksi. Ukrainalaisten marjanpoimijoiden matalat palkat eivät juuri saa vipinää vasemmiston jalkoihin tai barrikadeja pystyyn.

SDP:n leirissä tilanne voisi äityä hyvinkin kiusalliseksi. Tämä ei ole varsinaisesti ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen, hallituskauden kriisi, joka liittyy alhaisiin palkkoihin. Missään ei enää muistella posti-jupakkaa, mutta sairaanhoitajien palkkaneuvottelut tulevat varmasti vastaan, kun koronaepidemiasta päästään eteenpäin. Etenkin jälkimmäiset neuvottelut tulevat olemaan haastavat, sillä iso osa hoitajista on kunnilla töissä, joista taas monilla ei ole kaivaa kukkaroista edes sitä mattia. Kuntatyönantajien mukaan Tehyn vaatimukset tarkoittaisivat 10 vuodeksi jokaiselle veronmaksajalle kunnallisveroprosentin korotusta 0,8 prosenttiyksikön verran.

Ehkäpä kysymys onkin vain yksinkertaisesti politiikan muutoksesta ja sukupolvenvaihdoksesta. Aikoinaan työväkeä puolustaneen puolueen äänestäjäkunta on siirtynyt isoissa määrin eläkkeelle, eikä nuori pääministeri Marinkaan näytä omaksuneen edeltäjänsä ay-jyrämäisiä otteita palkkapolitiikkaan. Mutta ainakaan demarit eivät ole ainoa puolue, joka on hukannut suuntansa, sillä Santeri Alkio kääntyisi mullassaan, jos tietäisi keskustan tulevan istuttamaan siihen seuraavaksi perunantaimia Kulmunin johdolla.

SDP korosti hallitusneuvotteluissa palkkatasa-arvoa ja nyt se saa soveltaa sitä ihan toden teolla käytännössä. Jos palkkatasa-arvo kuuluu kaikille, maanviljelijät pitäisi saada maksamaan sama palkka ukrainalaisille, kuin mitä maksaisivat suomalaisillekin. Tällä hetkellä demareiden radiohiljaisuus saa tilanteen näyttämään siltä, että palkkatasa-arvo on vain kirjaus, joka koskee pelkästään naisvaltaisia aloja, jos edes sitäkään. Näyttää siltä, että samasta työstä ei sittenkään tarvitse maksaa samaa palkkaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Näinhän tämä maailma pyörii. Härskit pärjää.
Tuo aina äänessä oleva YLE:kään ei juuri ole korvaansa lotkauttanut ukrainalaisten ”erityisosaajien” ja ”TYÖNJOHTAJIEN” töiden sisällöstä ja asemansa selvittämisestä. Vaatiiko nuo duunit vaatii ”rakettitieteen” tutkintoa? Hitosti on hommat muuttuneet.
Ei kai meitä vaan vedätetä?
Tammikuussa oli hirveä pula ”ulkomaisista kokeista”. Rahojen jaon , sekä kolmannen sukupuolen korjausleikkausten ajamisen lomassa, ehti Hallitus sentään paneutua tähän tärkeään asiaan. Lupia tuli nopeuttaa! Kokoomuskin taputti karvaisia kämmeniään. Korona sitten taisi sotkea tämän hienon kuvion toteuttamisen?
SDP:n Tuppurainen kaahasi rahoillamme koko syksyn ympäri Eurooppaa. Koohotti jostain ”oikeusvaltioperiaattesta”, työkansan edustaja? Olisi nyt kiinnittänyt huomiota näihinkin ongelmiin. Espanjassa on ”maantapa”, että Afrikasta uitetaan puutarhoille orjat, sadonpoimintaan.
Työehdoista ei kukaan puhu mitään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Nyt on PS:la paikka alkaa pitään ääntä Ukrainalaisten palkoista että TES:iä pitää noudattaa ehdottomasti.
Tarkastajat nyt töihin maatiloille tarkastaa palkat. Ei pidä hyväksyä jos työntekijä suostuu alipalkalla töihin, vaan työnantajan on kaikissa tapauksissa noudatteva lakia 100%.ti ja maksettava vaikka väkisten työntekijälle se mitä hälle kuuluu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmistonuori
#7

Ihanaa että täällä on muitakin saman aatteen omaavia.
Ehdottomasti ulkomaalaisille pitää maksaa isoa palkkaa ja lakko oikeus ja kunnon tauot ja ansiosidonnainen työttömyys korvaus.
Ei Suomessa tarvi mitään vihanneksi,viljaa juureksia viljellä ja marjoja poimia,ostetaan ulkomailta ne ,otetaan velkaa vaan !
Meillähän ei ole enään aktiivi malliakaan ihanaa:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Jos tekee miljardi ihmistä maapallolla alipalkalla töitä, niin tekee myös suuri joukko ylipalkallakin. Kaikki työ ei tuota, edes palkkansa vertaa. Joulupukin maassa tuokin onnistuu. Valtionhallinossa on tuhansia, jotka eivät tuota mitään, ja näin sekin heijastuu työläisen palkkaan pelloilla, verotuksen kiristyksen kautta. Ay-liike voisi olla mukana siivoamassa valtionhallintoa turhakkeista, eikä kasaamassa sinne lisää väkeä kovalla palkalla, joka on puristettava duunarin palkasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#12

Kuinkas siinä tilanteessa tämä palkka tasa-arvo , jos kysymyksessä on urakkapalkka esim. 6 e, kilolta ??! Silloinhan pakka O K !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jos tuotteesta saadaan kaupasta 10 euroa, ja palkka samasta myös poimijoille 10 euroa, eihän siinä kukaan muu saa mitään. Tuottavuus ja markkina-arvo ratkaisevat, mitä kenellekään tuossa jaetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#4

Juuri niin varsinkin kun yleisessä tiedossa että valtio ryöstää tuoteen hinnasta 40-45 % Erinlaisina veroina !!!!
Veroja on kymmeniä erinlaisia jotka kohdistuu tuotteen hintaan tämä on kaikkien verojen yhteen laskettu vero Prosentti !

Pitäähän maanviljeliällekin jäädä palkka ja kuljetuksiin ja siemeniin ja kasteluun ja lannoitukseen ja myynti kuluihin jne….

SUURIN SYY KOKO HOMMAN JÄRJETTEMYYTEEN ON SE KUN SUOMEN SOSIAALITURVAN TASO ON VEDETTY SIKAMAISEN KORKEALLE ,tällaiset maanviljelys työt ei kiinnosta eikä kannata.

SENSIJAAN SUOMEEN KANNATTAA TULLA ELÄMÄÄN SOSIAALI TUKIEN VARASSA TOISELTA PUOLEN MAAILMAA PAKOLISVERUKKEELLA KOSKA TÄÄLLÄ SAA 10-20 KERTAISEN MÄÄRÄÄN RAHAA MITÄ LÄHTÖ MAASSA ON TYÖNTEKIJÄN PALKKA !!!
TUPPIHAN TÄSTÄ TULEE,SIIS KONKURSSI !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#5

TÄMÄ HOMMA ON AIVAN HULLUA !!!!

MAANVILJELIÖILLE JAETAAN TUKEJA SURUTTA !
Nyt Koronan varjolla vielä lisää kaikkia avustuksia ja työttömille kotona makaajille maksetaan aivan sikamaisia tukeja ja marjat ja vihannekset silti mätänee metsiin ja pelloille !!!

Rahasta se ei ainakaan ole kiinni vaan rahan paljoudesta ! jolla on pilattu kaikki niin työntekijät kuin yrittäjät (maanviljeliät)
ja siihen päällle sikamaisen ahne verottaja joka tässä maassa on !

TÄSTÄ TULEE NIIN ISO KONKURSSI JA LAMA ETTÄ VAIN JA AINOSTAAN SE PAKOTTAA JÄRKEEN !
NÄLÄN EDESSÄ ON PAKKO TULLA IHMISTEN JÄRKIIN TULIHAN NE -30 LUVULLAKIN !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

VIRON VEROMALLI ON AINOA KEINO SAADA SUOMI JÄRKIIN JA TALOUS KUNTOON KAIKKI MUUT ON PASKAA JA SUOMEN TUHOAMISTA !!!!!

KONKURSSI ODOTTAA NURKAN TAKANA ,VIRON MALLI ESTÄISI SEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos Jessicakin. Jumalaton; Jumalaa pelkäämätön kansa; aina luo helvettiä maan päälle, koska perkeleelle kumarrus on ollut syvä ja harras. Pitemmänpäälle; tyhjäksi tulee pysyvästi; Leipävarras. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

6 euroa tuntipalkka! SDP halpuuttaa suomalaisten duunarien palkkoja ukrainalaisella orjatyövoimalla. Missä on Rinne? Caruna-Pekka tekee TAAS tuhotöitänsä ilman ulkopoliittisen johdon hyväksyntää. Onko Niinistö ja UTVA tieotoinen tästä? Unkari kutsui pohjoismaiset suurlähettiläät puhutteluun – ulkoministeri suivaantui poikkeustoimien arvostelusta
Syynä pohjoismaisten ulkoministerien Euroopan neuvostolle lähettämä kirje.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Sekin on huomattava, että ukrainalainenkaan orjatyöläinen ei maksa veroja Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000