Perussuomalaiset

Jenni Vilen

Rahasieppari EU

EU:sta tuleviin jäsenmaksuihin suhtaudutaan Suomessa kuten Sote-maksuihin kunnissa. Tiedetään että potti on jokavuosi tulossa ja suurempana kuin viimeksi. Sitä pelätään ja säästetään minkä keritään, mutta silti summa kiltisti maksetaan vaikka velalla. EU:n jäsenmaksut ovat erilaisia siinä suhteessa että niistä on mahdollista hakea helpotuksia. Moni maa onkin hakenut. Vaan ei Suomi.

On käsittämätöntä että samaan aikaan kun Suomessa leikataan lapsilisiä ja huononnetaan ostovoimapohjaa korottamalla energiaveroja ja autoilun kustannuksia, niin valtio ei edes hae jättimäisiksi kohonneisiin jäsenmaksuihin helpotusta. Eikö olla ymmärretty millaisesta summasta puhutaan? Esimerkiksi toimeentulotukea myönnetään vuodessa yhteensä noin 700 miljoonaa ja EU jäsenmaksuihin menee jo yli miljardi. Olisiko tällä EU:hun lähetettävällä rahalla käyttöä Suomessa?

Totta on, että jäsenmaksurahoja saadaa takaisin hakemalla erilaisia tukia kuten maataloustukia. Mutta näin raha vain kierrätetään EU:n koneiston kautta ja osa jääkin matkalle. Nettomaksajana suomi on rahoittanut pitkään muiden maiden maataloutta eli suomalaisten tuottajien kilpailijoita. Kun muiden maiden jäsenmaksuja huojennetaan suomen maksut vastaavasti kohoavat ja se maksetaan. Ylläpidetään byrokraattikoneistoa. Uuden hallituksen on ehdottomasti suhtauduttava EU:hun kriittisemmin ja neuvoteltava jäsenehdot uudestaan. Ja hyvänen aika sen on haettava huojennukset sen jäsenmaksuihin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Mara
Vihainen
#1

Kun tajuttaisiin erota koko unionista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samaa mieltä
Vihainen
#2

Jenni, näin se juuri menee. Toivottavasti meno muuttuu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000