Perussuomalaiset

Jenni Lastuvuori

MiÄlenvikast

Sanoisi Samppa Linna.

Tosin niin sanoo monet muutkin näinä päivinä ihmetellessään Facebookin mielivaltaisia julkaisukieltoja, eli banneja. Kummalliseksi on touhu muuttunut, sillä läpi koko kansallismielisen kentän aktiivisesti sosiaalisessamediassa kirjoittavat henkilöt ovat ns. bannikierteessä ja usealta on poistettu koko facebookprofiili.

Tämä erityisesti on todella ikävää, sillä monet muistot ja kuvat menevät pesuveden mukana bittiavaruuteen.

Itselläni on tällä hetkellä viides banni putkeen. Kaikki alkoi kuluvana kesänä, kun presidentti Trump oli tulossa suomeen ja jaoin Helsingin Sanomien julkaiseman kuvan Trumpista ja siasta ”hehän ovat kuin kaksi marjaa”. Paheksuin Pravdan mauttomuutta ja pohdin josko tekevät samanlaisen edellisestä istuvasta presidentistä? Tästä sain ensimmäisen julkaisukiellon. Toinen tuli heti perään siitä kun kommentoin Pertti Rönkön julkisella sivulla samaa aihetta koskevaan julkaisuun; että olin saanut bannia kyseisestä kuvasta.

Sitten meni muutama viikko ja sain uuden bannin, kun kommentoin Helsingin Uutisten julkaisemaan jakoon uutisesta, joka käsitteli Turun terroristi-iskussa haavoittuneen miehen petosta huijata valtionkonttorilta rahaa korvausmaksujen suhteen. Kerroin kommentissani tositarinan. ”Semmoinen setä. Jostain syystä kuulen Ghanalaisen duunikaverini sanat mielessäni: ”never trust an Arab. They are all thieves.””

Hän on useasti todennut tämän lauseen perustuen ihan omiin empiirisiin havaintoihinsa. Joka tapauksessa tämä lainausmerkeissä kirjoitettu toteamus oli yhteisönormien vastainen ja sain bannin.

Meni taas hetki ja facebook ilmoitti, että kansikuvani (joka on ollut minulla useasti aiemmin esillä ja kuusi vuotta kansikuvat-kansiossa facebookissa) rikkoo yhteisönormeja. POX ja kuukauden julkaisukielto.

Kuva on piirros, jossa Eurooppa-Neito ”potkaisee” Muhammadin ulos Euroopasta. Pointti on siinä, että Islam ei kuulu Eurooppaan. Tämän bannin jotenkin jopa ymmärrän. Se on provosoiva ja joku herkkähipiäinen voi siitä loukkaantua. Buhuu.

Kuukauden ”lusittuani” kerkesi profiilini olla käytössä about 10 tuntia.

Facebookilta tuli ilmoitus, että Elokuussa jakamani julkaisu rikkoo vihapuhetta koskevaa yhteisönormia ja olen saanut kuukauden julkaisukiellon. Jaoin siis Anter Yasan tekemän postauksen uutisartikkelista, jossa kerrottiin Saudi-Arabian teloittaneen naisihmisoikeusaktivistin. Tekstissä kritisoitiin länsimaiden kaksinaismoralismia täysin asiallisesti. Kummallisinta oli, että alkuperäinen Yasan julkaisu oli edelleen julkisena hänen omalla facebookseinällään. Itse kirjoitin jakooni ainoastaan ”doublestandards”.

On täysin käsittämätöntä miten mielivaltaisesti banneja annetaan. Kysymys onkin, että kuka niitä antaa? Kenellä on se valta määritellä ”vihapuhe” ja mistä se alkaa ja mihin se päättyy?

Kävimme ystäväni kanssa syyskuun alussa Irlannissa ja tapasin siellä suomesta irkkuihin muuttaneen tuttavani ja hän kertoi, että Suomen Facebookin ”konttori” on Dublinissa, kuten useita muitakin jättiyhtiöitä. Tämä johtuu verotuksellisista syistä. Yllätyksekseni hän kertoi tuntevansa myös henkilöitä, jotka ovat töissä suomen Facebookilla ja nimenomaan ”yhteisönormit”-osastolla. Siellä siis on suomalaisia duunissa, jotka käyvät läpi ilmiantoja manuaalisesti, joita facebookin makrot ovat ilmoittaneet, sekä ns. pistotarkastuksia profiileille, joita on ilmiannettu muiden käyttäjien taholta.

Se onko Suomen sisäministeriö sotkeutunut koko tähän touhuun on spekulointia, mutta en yllättyisi jos näin olisi. Laitettiinhan ministeriön taholta ”vihapuhe-poliisi” hankkeeseen hurjasti rahaa. Mihin se kaikki raha meni ja mitä nämä vp-pollarit käytännössä tekevät? Myös erilaisten kolmannen sektorin järjestöjen, kuten SPR:n julkiseksikin tullut yhteistyö Facebookin kanssa nostattaa kulmia?

Useat eduskuntavaaliehdokkaat ovat joutuneet jatkuvien naurettavien ilmiantojen kohteeksi, joita ilmeisen laaja ryhmä tehtailee. Varsinkin ehdokkaiksi julkisesti kerrotut henkilöt ovat jatkuvassa bannikierteessä ja profiileja poistetaan systemaattisesti. Sosiaalinenmedia on tärkein kanava tavoittaa äänestäjiä tulevissa vaaleissa ja on syytä pohtia rikkovatko nämä bannit vaalilakia. 14.10 lähtien jokaisen ehdokkaan tulee saada tehdä vaalityötä vapaasti ja oikeudenmukaisesti. Toteutuuko tämä jos ehdokas on jatkuvasti julkaisukiellossa?

Hankalaksi asian tekee myös se, ettei asiasta voi valittaa ylläpidolle, tai jos onnistuu siinä, niin sieltä ei vastata mitään takaisin. Useat henkilöt ovat tehneet myös rikosilmoituksen esim. profiilin poistosta, mutta poliisi on jättänyt tutkimatta asiaa.

Joukkokanne voisi olla yksi mahdollisuus, mutta se vaatii valuuttaa ja asiantuntemusta laista.

Saksassa on kuitenkin näkynyt valoa tunnelin päässä ja Facebook on ollut häviäjän roolissa sitä vastaan nostetuissa jutuissa liittyen juuri tähän asiaan.

Saapa nähdä kun linkitän tämän sivun faceen…tuleekohan banaania?

Sananvapaus on rikki.

Edit. Eihän siinä kauaa mennyt. Kokonaiset 12 päivää oli profiilini auki kunnes sain ilmoituksen, että kommenttini ”Semmoinen setä. Jostain syystä kuulen Ghanalaisen duunikaverini sanat mielessäni: ”never trust an Arab. They are all thieves.” On vihapuhetta ja se rikkoo yhteisönormeja. Siis kommentti, josta sain jo kerran kuukauden bannin ja joka poistettiin jo kerran Facebookin toimesta?!

Seuraavaksi tuli saman illan aikana ilmoitus ylläpidolta, että julkaisuni on yhteisönormien vastainen. Hold your horses… julkaisu oli sanatarkkaan näin: Hetkonen.

Siis sana “hetkonen”. Tämä yksi sana.

Saatoinpa hieman naurahtaa jo asialle, mutta sellainen rehellinen: “Mitähän aktuaalista vittua täällä oikein tapahtuu?!?” oli päällimmäisenä mielessä.

Seuraavana päivänä kahvitauolla duunissa huomasin taas uuden ilmoituksen ylläpidolta; “Julkaisusi rikkoo vihapuhetta koskevia yhteisönormejamme” ja alla kuvakaappaus jakamastani tekstistä. TämäKIN oli suora lainaus toisen käyttäjän tekstistä, enkä lisännyt siihen mitään. Ainoastaan jaoin saman BBC:n artikkelin ja Juhani Huopaisen kirjoittaman tekstin siihen liittyen. Teksti menee näin:

“Voi voi.

Rooman huumekaupasta tunnetulla alueella löytyi hylätystä rakennuksesta 16-vuotiaan tytön ruumis.

Kävi ilmi, että hänelle oli annettu yliannostus huumaavia aineita ja sen jälkeen joukkoraiskattu, ennen kuin menehtyi. Joo, mimmi oli itse lähtenyt alueelle ostamaan huumeita, joku voisi sanoa oma vika.

Tässä vaiheessa moni varmasti arvaa, että raiskauksesta ja kuolemantuottamuksestä epäillyt ovat ilman oleskelulupaa Italiassa majailevia arabeja ja afrikkalaisia, jotka on nyt pidätetty.

Tämän jälkeen moni varmasti arvaa, että Italian populistipuolueen johtaja Salvini on nostanut asian voimakkaasti esille ja vieraillut alueella monta kertaa.

Ja eiköhän kaikki arvaa, että BBC ja moni, moni muu media erityisesti Italian ulkopuolella on lähinnä järkyttynyt siitä, että Salvini populistisesti ratsastaa ruumiilla ja levittää ksenofobiaa.

Tämmöiseksi tämä on mennyt. Kun 16-vuotias joukkoraiskataan ja surmataan sellaisten henkilöiden toimesta, joilla ei edes ole oikeutta olla maassa, suurin ongelma on siinä, että joku on suuttunut.”

Taas kerran huomasin saman, kuin Yasan tekstin jaon yhteydessä. Alkuperäinen teksti on julkisena edelleen Huopaisen seinällä kaikkien luettavissa.

Enää pohdin sitä, että marssinko fyysisesti poliisilaitokselle, vai teenkö sähköisen rikosilmoituksen. Jotainhan tässä on edes yritettävä tehdä.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000