Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Talous kasvaa - suunta on muuttunut

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi uudenvuodentervehdyksessään, että Suomen talouskasvu ylittää tänä vuonna kaikki ennusteet. Suomen suunta on hänen mukaansa näiltä osin muuttunut. – Maamme talous supistui käytännössä koko edellisen vaalikauden ja työttömyys lisääntyi. Nyt olemme vihdoin tilanteessa, jossa talous kasvaa, yhä useampi työtön on saanut työpaikan ja ihmisten luottamus ja usko tulevaisuuteen vahvistuu, Sipilä kertoo. STT.

Sipilän lausuntoon voi yhtyä. Tulosta alkaa syntyä, kun hallitus puhaltaa yhteen hiileen. Toista oli viime kaudella, kun hallitus jopa äänesti omia esityksiään vastaan. Tästä on hyvä lähteä luottavaisena uuteen vuoteen 2017. Meillä on hyvä pääministeri ja hallitus, kiitos Perussuomalaisten.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Meillä on hyvä pääministeri ja hallitus, kiitos Perussuomalaisten.

Köyhien vai rikkaidenko pitäisi kiittää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juhla
#2

Nyt on juhlavuoden aika kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Selusta
#3

Pääministerille ei buuata. Hävetkää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Pitäisikö sitten huutaa ” sika,sika,sika” vai kenties eipä tää nyt ole mennyt oikein putkeen, mutta ei se haittaa ja kannustaa kyllä sinä sit olet todella hyvä mies Sipilä jatka samaa rataa.

Taikka voihan ollakkin että kaikki on mennyt ihan putkeen mut myö köyhät ollaan niin tyhmiä ettei me tajuta sitä.

Pressa on pressa OK, muut politiikot ovat vapaata riistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000