Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Palautussopimusten puute on suuri ongelma

Maahanmuuttoviraston (Migri) mukaan vastaanottokeskusjärjestelmässä on tällä hetkellä 9 190 asiakasta. Heistä ainakin yhden kielteisen päätöksen saaneita on 7 025. Tämä oli tilanne heinäkuun lopussa.

Kielteisen päätöksen saaneet edustavat yli 80 eri kansalaisuutta. Suurimmat kansalaisuudet ovat Irak (noin 2 800), Afganistan (noin 1 200), Somalia (noin 550), Venäjä (noin 440) ja Iran (noin 240).

Ongelman muodostavat palautusten suhteen juuri Irak, Afganistan ja Somalia. Suomella ei ole heidän kanssaan palautussopimusta. Kielteisen päätöksen saaneita ei siis voida palauttaa näihin maihin kuin omasta tahdostaan.

Lähes kaikki Suomen vastaanottokeskuksissa tällä hetkellä kirjoilla olevista noin 7 000:sta vähintään yhden kielteisen päätöksen saaneesta, ovat sellaisella statuksella, että he ovat vielä laillisesti maassa.

Laittoman maassa olemisen kriteeri ulkomaalaislain nojalla on se, että kun kielteinen päätös saa lainvoiman, niin silloin, jos sen jälkeen ollaan maassa, ollaan laittomasti.

Näitä laittomasti maassa olevia arvioidaan olevan noin 2000 – 4000 henkilöä. On selvää, että osa heistä muodostaa jonkinlaisen riskin ja sitä taustaa vasten Rinteen hallituksen kirjaus jalkapannan käytöstä säilöönoton ohella on kannatettavaa liikkumisen rajoittamiseksi ja seuraamiseksi.

Lopullisena tavoitteena kuitenkin tulee olla laittomasti maassa olevien poistaminen ja poistuminen.

Jarmo Nahkamäki
Puheenjohtaja
Jyväskylän Perussuomalaiset ry.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Eikös tilanne ole aikalailla ,kiusallinen , sietämätön , harmillinen ??! Ollaan kuitenkin itsenäisessä maassa !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JARMO
Hämmentynyt
#6

Kyllä ja haasteellinen ja kestämätön sekä nurinkurinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Asylum-systeemi on umpimätä ja ihan paska systeemi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Ongelmaa on että se on varma. Nuo kansainväliset sopimukset, ei voida tai saa Suomi tehdä telaketju irrallisia päätöksiä.
Totuus kuitenkin lienee että vanheneva väestömme tarvitsee ns.uutta verta jotta yht.kunt.pyörisi ns. talonpoikaisjärkisesti.
Synnytystalkoot eivät kaiketi putkessaan onnistune, eikä valtio voi antaa siitä turvatakuita. Ei edes Rinne.
Ei liene ? % rotuopin maata !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Isukki
#8

Tarvitaan lisää ihmisiä joo. Suomalaisia!
Vaan eipä tänne kiinnosta lapsia tehdä kun elämä on tehty kalliiksi. Nimenomaan TEHTY!
Ja jos yhdenkin lapsen tekee ja näkee todellisuuden päiväkodissa ja koulussa, ts. matujen lapsia ja matukulttuuria, ei houkuttele tekemään lisää.
Ja muutenkin turvallisuus on heikentynyt, ei lapset uskalla yksin enää liikkua.
Naisista puhumattakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jörgen Jörgensen
Vihainen
#4

Eikö suurin osa näistä ole tullut tänne Ruotsin, turvallisen maan kautta? Mikä ..tanan velvollisuus suomalaisilla veronmaksajilla on kustantaa näiden asyylikeplottelijoiden lentomatkat kotimaihinsa? Ei muuta kuin bussiin, ja Haaparantaan. Pitäköön Ruotsi huolta, kun tänne meiltä kysymättä kuskasivat, tai vieköön Tanskaan tai mistä ne nyt Ruotsiin tulivatkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#5

No mutta meillähän on mahdottoman kokenut ja pätevä ulkoministeri. Eiköhän laiteta Pekalle viestiä, että nyt sinun pitää neuvotella nämä palautussopimukset kuntoon? Näinhän se menee – jihuu, saadaan pojat jouluksi kotiin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Ilkeä vihjailu on meiltä kielletty mutta kai sarkasmi vielä toistaiseksi sallittu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000