Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Nato on Suomen oikea tie

Ylimmistä upseereista eli kenraaleista ja eversteistä 68 prosenttia kannattaa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa. Sotilaiden mielestä vain näin saavutetaan uskottava puolustus. He toteavat, että nykyisillä määrärahoilla ei sitä saavuteta. Miksi emme siis uskoisi parhaita asiantuntijoita?

Venäjän laajentumishalua vastaan uskottava puolustus tosiaan edellyttää Natoon liittymistä ja turvatakuiden olemassaoloa. Näin voimme osallistua siihen läntisen viiteryhmän toimintaan, johon jo kuuluvat Norja, Islanti ja Tanska sekä Baltian maat; Viro, Latvia ja Liettua.

Tällä hetkellä meitä eniten uhkaavat ääri-islamilaiset terroristiryhmät, mutta edelleenkään ei tule unohtaa Venäjän invaasiota Krimillä eikä sotatoimia Syyriassa. Tätä taustaa vasten Suomi tarvitsee läntisiä kumppaneita ja Natoa enemmän kuin koskaan.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalainen – lehdessä: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Nato-on-Suomen-oikea-tie/751414

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


100 kommenttia
Ihmettelijä
Utelias
#1

Jarmo Nahkamäki, ei tuijoteta pelkästään prosetteja, koska 68%voi olla väärässä ja 38% voi olla oikeassa!!jne. Muistellaan vaikka vvedenpaisumus, kertomus !!? Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Seebaot !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järjen käyttö sallittua
Vihainen
#6

Suomi on aina ollut ”uskovaisia” väärällään! Tottakai ylemmän päällystön mielestä on mukavanpi häärätä Natossa Euroopassa matkustellen hyvällä palkalla meidän verorahoilla, eikä mene luita rikki. Ja vastuuhan on aina Amerikalla; jaksaa vaan myötäillä sopivasti jenkkejä, jotka kasaavat kovaa vauhtia kilpaillen Kiinan kanssa omaa liittoumaansa. Tollot eurooppalaiset, suomalaiset mukaan lukien, ovat tässä hyvää käyttömateriaalia moneen tarkoitukseen USA:n näkökulmasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TOTUUS KENRAALEISTA
Vihainen
#7

Kyseessä lienee 8 vuotta vanha kirjoitusketju mutta aihe edelleen ajankohtainen. En tässä yhteydessä katso tarpeelliseksi tuoda esiin omaa näkemystäni siitä oliko Suomen viisasta liittyä NATO:n vai ei.
Korjaan kuitenkin yhden artikkelin kirjoittajan jopa vaarallisen ajatusvirheen.
Olen nähnyt maamme nykyisen ylimmän sodanjohdon urakehityksen aina majuri-everstiluutnantti tasolta lähtien. Tarkoitan siis, että nykyiset kenraalit olivat pääsääntöisesti ensitapaamisessamme majureita.
Wagner joukkojen johtaja, jota en mielelläni siteeraa totesi Bahmutin taisteluiden ollessa kovimmillaan, että:” Vaari (Putin) on kusipäinen idiootti!”. Valitettavasti joudun toteamaan samaa nykyisestä armeijamme ylimmästä johdosta, mutta esitän asiani sivistyneemmin=ylin johto ei omaa asiantuntemusta ja hukannut ratkaisevat vuosikymmenet keskittyen pelkästään omaan urakehitykseen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Täällä kaikki on vuosia vanhoja kirjoituksia.
Mitä tapahtuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Hallelujaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

NATO teki Suomesta sotilaallisesti liittoutuneen, vihamielisen maan. Vain vähän aikaa sitten olimme liittoutumaton, ystävällismielinen maa. Kumpikohan tuntuu paremmalta? … Nyt saamme tosissamme pelätä kaikkia selkkauksia, koska meidät imetään mukaan, olipa se meille kuinka paha asia tahansa! Hyvästi melkein sadan vuoden rauha ja naapurirakkaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tästä voi ’kiittää’ etenkin kokoomusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Nato on puolustusliitto, eli Naton tehtävä on varmistaa rauhaa, ei aiheuttaa sotia. Nato turvaa myös Venäjää sodalta ja valtavilta menetyksiltä, ja myös Suomea Venäjältä. Paras sota on käymätön sota, vaikka rauhaa ei rakastaisikaan, niin sotaa voi vihata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Näin on, Putin vei Venäjän keskiaikaisiin heimosotiin, eikä tauti parane sotimalla, vain lisää lääkeitä, talouspakotteita, jotta väestö nousee kapinaan. Tuossa puute, nälkä ja kylmä, veri lentää, puhdistaa ilmaa, joskaan emme voi auttaa Venäjän väestöä juurikaan diktaattorin aikana, joskin tuon vallan vaihdoksen jälkeen kaikki on mahdollista, lupaamatta mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Kannattaa myös muistaa, etenkin kommunistisen SAK:n, että Venäjä viimeisten tietojen mukaan valmistautuu sotaan Natoa vasten. Demareiden täytyy ymmärtää, missä tilassa maamme tällä hetkellä on, ja onko laitettava lakko päälle esim. ammustuotannossa jne. Ymmärrän kyllä, että demareille rysssälle antautuminen ja Putinin saappaan alle sopii hyvin, mutta mitä helvettiä nuo vetää koko maan väestön mukaan kaalimaan vartioiksi ja Siperian keskitysleirit siihen päälle. Suomi ei kriisien takia tarvitse yhtään demaria hillumaan ja laulelemaan viimeistä taistoa, saatana. Nyt täytetään lippaita laitetaan rautaa rajalle, ja lopetetaan lakot ainakin kriisin ajaksi, sitä voi kestää vuosia. Ja komukka-akoille sen verran, että jos haluatte maamme pysyvän vapaana tulevaisuudessakin lapsillennekin, pitäkää ne komukkaäijänne kurissa ja töissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#2

Kannattaisi muistaa muutama tosiasia !

-Persujen äänestäjistä suurin osa ei halua Suomea Natoon ! tämä on aivan selvä asia. (vaikka sota-jussi nato kiimassa kukkoileekin)
-Ääri-islamistit tekee ja on tehneet pahimmat terrori iskut juuri Nato maissa mm. Turkissa,Belkiassa,Ranskassa,Usa.ssa jne. (Natoon liittyminen vain lisä terrorismi riskiä)
-Venäjästä ei ole meille mitään uuhkaajos emme hypi sen silmille.
(Venäjä on kuin naapurissa asuva moottori pyörä engiläinen jonka kanssa kyllä pärjää kun ei sekaannu sen asioihin eikä hypi silmille eikä provosoi tai haali sen vihollisia meidän maa perälle sille uhitteleen)

Eikö Suomen pitäisi olla puolueeton eikä sekaantua toisten asioihin eikä nuolla toisten persettä aina eikä ärsyttää naapureita,Meidänhän pitäs keskittyä laittaan talous kuntoon että saamme velat maksettua ja ihmisille töitä !
3. Meidän pahinta uhkaa on Velkaantuminen/soiaali pummien tänne kuin siat pellossa elämään haaliminen / Venäjän ärsytys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pale
Vihainen
#8

Totta, kärjistyneista sanavalinnoista huolimatta.

Suomella ja varsinkin presidentti Niinistöllä on juuri nyt erittäin vakavan itsetutkiskelun paikka, sillä sekä Paasikivi että Kekkonen varoittivat Suomen alueen päätymisestä ensi-iskun kohteeksi, mikäli liittoutuisimme sotilaallisesti!

Suomen sotien jälkeinen ulkopolitiikan menestystarina perustui Paasikiven ajatukseen, ettei Suomen aluetta saa koskaan käyttää Venäjän vastaiseen hyökkäykseen. Se takaa parhaiten maamme tulevaisuuden. Suomi ei saa koskaan joutua suurvaltojen pelinappulaksi. – J. K . Paasikivi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#3

NATOON LIIITTYMINEN PAHENTAA VAIN NOITA 3. UHKAA !!!!

Kun puhutaan Venäjän invaasiosta Ukrainassa (Eu-trolli näkökulmasta katsottuna)
Niin pitäs puolueettomuuden nimessä myöntää tosiasia ja puhua asioista oikeilla nimilllä !
Ukraina oli Venäjän elätti-Huora maa jota yritettiin ryöstää Eu:lle/Natolle Olympialasiten ajan kohtaa hyväksi käyttäen jolloin Venäjä yllätettiin housut kintuissa kun Presitentti ajettiin maan pakoon.
Tämä Venäjän invaasiohan käynnistyi vasta Eu:n invaasion jälkeen !
Suomen pitäs pysyä puolueettomina ja jos jotain on pakko kommentoida tähän niin Suomi voisi ehdottaa että Ukraina jaetaa kahtia kiovan kohdalta jolloin raja joki jää Eu:nja Venjän rajaksi. Näin saataisiin tilanne laukamaan ja pakotteet purettua.
Tämä ei tietenkän kelpaa Eu politikolle koska Eu/Brysselin :n kasvu perustuu aluelaajennuksiin alueita on saatav lisää konstilal milä hyvänsä jotta Brysselin miljoona virat lisääntyy joihin kaikkien Eu maiden politikot yrittää hinnalla millä hyvänsä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Presidentti Kekkonen NATO:sta:

”Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäiseksi vihollisen jalkoihin joutuvana liittolaisena, jolla ei ole sellaista vaikutusvaltaa, että sen sanalla olisi mitään merkitystä, kun sodasta ja rauhasta päätetään. Maa olisi tällöin äänettömänä yhtiömiehenä mukana liitossa, josta sille koituisi kohtuuttomat, ajan mittaan ylivoimaiset rasitukset. Se joutuisi aina taistelutantereeksi, milloin tahansa siitä riippumattomat suurpoliittiset ristiriidat johtavat sotaan.”

Lähde: https://x.com/edvpml/status/1741046491861684495?s=20

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Polar
Vihainen
#11

Nyt on silleen, että Natoon liittymisen mukana suomalaisista on tehty koekaniineja myös geoengineeringissä! Siitä seuraava jäätävä polte tuntuu keuhkoissa varsinkin talvella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Ilmaston muokkausta myrkyllisillä aineilla, kuten alumiini-, strontium- ja bariumjauheilla harrastetaan maailmanlaajuisesti yhä enemmän muista seurauksista välittämättä, vastoin Suomen lakia.

Video:
https://youtu.be/bqSkbHKSnjI?si=vzk0MNaGrL0syPL3

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#4

Miljoona Virkoihin pyrkivät Politikot on vaikka maailman sodan uhalla valmiita toteutttamaan tätä hulluutta ! Terroristi maa Turkin Eu:n mukaan otto ja ensin Viiisumivapauden anto sille ja Rahan jako politiikka on myös ihan samaa hommaa,on aivan selvää että kun ne saa nämä maat ja jos ei maailmna sotaa tuu nälkä kasvaa syödessä ja sitten pitää saada muita paska maita Eu taas lisää Israelia ja Syyriaa yms.
Kohta joku pikku politikko huomaa että Venäjäkin pitää ottaa Eu:n mukaan jotta sekin saisi Miljoona viran Brysselistä !

Tämä on aivan hullua politiikkaa,tässä ei ole mitään järjen häivääkään mailman sotahan tästä tulee tällä menolla !
KYLLÄ SUOMI OLISI TARVINNUT ULKOMINSTERIKSI VÄYRYSEN !

Suomi tarvitsee myös valtiovarain ministeriksi Lepomäen jotta konkurssi voidaan välttää ! Sateenkaarilippu-stupin aika on ohi !

Persut on perseensä myyneet täysin ! äänestäjät katoaa Väyrysen ja Kokoomukseen,heti kun puheenjohtaja vaihtuu seuraavissa vaalessa Persut on alle 5 % puolue !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#5

Kiina on pahin syyllinen koko hommaan !
Se syytää halpaa laina rahaa kuin siat pellossa elävään Eu:n ja vaatiii lisää takuita (maa aluita)jotta rahan jako voi jatkua ja Brysselin miljoona kimaiset Eu-trolli politikot tietysti tekeekaikkensa sen eteen.
Samaan aikaan Kiina myy rihkamaa niin että meret on mustanaan kontti laivoja ja näin lainatut rahat siirtyy takaisin Kiinaan (hyvä bisnes)
Kiina käyttää samaa taktiikkaa kuin velaksi huumeita myyvät huume myyjät. Jotta se saa valtaansa koko paskan jotta se saa tehdä mitä se haluaa (Ryöstää parhaat Firmat eu alueelta) kuulemme päivittäin Suomesta,Ruotsista ym. eu alueelta uutisia kuinka yrityksemme menee Kiinaan (eilen oli uutisia että Konegraneskin on menossa Kiinalaisille)
Kun parhaat Firmat on napattu rahan tulo loppuu kuin seinään !
Ainostan aseita tänne voidaan tuoda että saa siat tappaa toisiaan.
Näin tässä tulee käymään kun eletään moraalittomasti kuin siat pellossa velaksi ja vielä ärsytetään suurta voimakasta naapuria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000