Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Kaupunkipyöristä uusi menoerä veronmaksajille

3 kommenttia

Keskisuomalainen otti pääkirjoituksessaan (1.9.2019) kantaa ansiokkaasti kaupunkipyörien tuloon Jyväskylässä. Se ei pitänyt hanketta parhaana mahdollisena tapana edistää pyöräilyä.

Kustannukset tulisivat olemaan 300 – 400000 euroa vuodessa 300 pyörästä. Lisäksi tulisivat pyörien hankinta- ja pyöräasemien perustamiskulut. Käyttömaksut eivät kattaisi kaikkia kuluja vaan veronmaksajat joutuisivat maksajiksi.

Kuusamossa kokeiltiin tänä vuonna kaupunkipyöriä, mutta jo kahden kuukauden kuluttua kokeilu keskeytettiin. Syynä oli se, että puolet pyöristä oli kateissa tai rikottu.

Lopulta pyöriä jouduttiin hakemaan autoilla pihoista ja porttikongeista ja tähän tuhlaantui kuluja ja resursseja.

Jyväskylässä on tällä hetkellä jo tarjolla pyöriä vuokrattavaksi hotelleilla. Kaupungin ei pidä lähteä maksumiehen rooliin pyöräbisneksessä.

Yhteistavaratalous sopii huonosti Suomeen, jos mihinkään.

Jarmo Nahkamäki

Puheenjohtaja

Jyväskylän Perussuomalaiset ry.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Fillaristi
Iloinen
#1

Helsingin kaupunkipyörät ovat kansainvälisen suosiovertailututkimuksen mukaan yksi suosituimmista kaupunkipyöräpalveluista. Suurta suosiota selittävät muun muassa edullinen hinta sekä järjestelmän toimivuus.

Helsingin kaupunkipyöräpalvelu on kansainvälisesti vertailtuna käytetyimpien joukossa, kun järjestelmiä tarkastellaan matkaa per pyörä per päivä -luvuilla.

”On mahtavaa, että Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmä on yksi maailman suosituimmista, ellei suosituin. Helsinkiläiset ovat ottaneet kolme vuotta käytössä olleet keltaiset pyörät omakseen ja tehneet niillä maailman mittakaavassakin vaikuttavan määrän matkoja”, iloitsee Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki .

Kaupunkipyöräpalveluiden vertailu keskenään ei ole yksinkertaista, sillä niin järjestelmien koko ja ominaisuudet kuin paikalliset olosuhteetkin vaihtelevat kaupunkipyöräjärjestelmien välillä merkittävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ekonomisti
Utelias
#2

Ja kustannukset veronmaksajille ovat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kustannuksia suurempi ongelma on pyörien (kaikenlaisten pyörien, kaikenlaisten pyöräilijöiden) aiheuttama vaara jalankulkijoille.

Pyöräilijät ajavat kovaa, joskus älyttömän kovaa ja puikkelehtivat kaduilla ja kevyen liikenteen väylillä ihan miten sattuu. Pyöräilijät eivät kunnioita suojateitä.

Moni jalankulkija on joutunut pyörän tönäisemäksi ja loukkaantunut. Jalankulkijoita on jopa kuollut pyöräilijöiden yliajamina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000