Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Alvasta ärräpäitä

Jyväskylässä ollaan selvittämässä entisen Jyväskylän Energian eli nykyisen Alvan myyntiä. Kaupunginhallitus on päättänyt tutkia noin 30-40% vähemmistöosuuden myyntiä yhtiöstä.

Alva tytäryhtiöineen tuottaa ja jakelee sähköä, vettä ja lämpöä omistamissaan verkoissa. Vähemmistöosuuden myynnillä tavoitellaan 300-400 miljoonan euron kauppahintaa.

Nyt paljastui kauppaa valmistelevan konsulttiyhtiön kanssa tehdyn sopimuksen sisältävän bonuksen, jos kauppa toteutuu. Tämä on asettanut selvitystyön puoluettomuuden ja kriittisyyden uuteen valoon.

Kyse olisi siis vähemmistöosuuden myynnistä, jolla paikattaisiin kaupungin taloutta. Talousjohtaja onkin väläyttänyt näin vältyttävän veroäyrin nostolta. Kaupunginjohtaja on ollut aktiivinen myyntihankkeen selvittelyssä.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä muodostaa oman kantansa selvityön valmistuttua.

Henkilökohtaisesti suhtaudun kriittisesti luonnollisen monopolin myyntiin vaikka edes koskien vähemmistöosuutta. Tällä on uskoakseni myös kaupunkilaisten tuki.

Jäädään seuraamaan asian uusia käänteitä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


31 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Kun lähetään myymään lypsäväälehmää , niin siinä jos missä tarvitaan viisaita talousasiantuntijoita !?! Näissä asioissa on monesti tehty ,suuria virheitä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Samaa linjaa Carunakaupoissa. ”Pikavoitto” on kuitenkin syöty nopeasti, ja laskun maksaa tulevat sukupolvet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kommunisteilla ei muutenkaan säteile, perspenkkimiehille on saman tejevää, lähteekö maasta kolme paperistehdasta, kun valtio hoitaa työttömien toimeentulon. Mielestäni jokainen yritys itse päättää palkanmaksukykynsä, eikä kenenkään ole pakko mennä töihin liian matalilla palkoilla. Reilu peli. Neukuissa puolue määräsi palkat, niin kuin sak demarit nyt Suomessa, ja loppuhan siitä tuli. Maailma makaa markkinataloudessa, vaikka se vähän kirpaisee. Muta se mikä vähän kirpaisee, se vahvistaa, nimenomaan vientiyrityksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, maailmanmarkkinataloudessa ei kannata suin päin hyökätä miljardijoukkoja vastaan, vaan kannattaa vaan maata mieluummin ja miettiä, kuin nousta suoraan tuleen ja huutaa viimeisiä taistoja. Suomen hyvinvointi on sentään tärkeä asia, joten sankaritarinat työtaisteluissa eivät varmasti lisäännny, laittamalla rukkaset naulaan, ja pers voi jäätyä penkkiin kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Paikallisella sopimisella kikyt olisi vedetty pöntöstä alas jo ajat sitten, mutta kun se äly..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kaupungissa on kuningashanke Hippos2020, jota ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.

Pääinvestoijan vetäydyttyä vedettiin esiin Alva kortti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kuulostaa joltain hevoskilpailuradalle tai sen rakentamiseen ”pikavoittorahoilla”, kerro lisää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Eikös Jyväskylän kaupunginjohtaja ole kommunisti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Jyväskyläläiset oat itse valinneet kommunistin johtoonsa, valinnat elämässä on vain itse kannettava. Jos kusee omaan kaivoonsa, ei siitä pidä syyttää muita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Vihainen
#24

Sosialidemokraatin rinnastaminen kommunistiin on suurempi virhe kuin persun rinnastaminen natsiin! Ottakaa edes hieman selvää asioista ennen kuin kirjoitatte noita älyttömyyksiä. Suomessa ei oikeita kommunisteja ole ollut vuosikymmeniin! Jokainen täysipäinen tietää, että sosialidemokraatit haluavat säilyttää Suomen länsimaisena hyvinvointivaltiona, se on kaukana kommunismista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Höpö höpö, demarit ovat rakentamassa eurooppalaista kommunismia, umpikommunisteja laidasta laitaan., jos ymmärrät mitä kommunismilla tarkoitetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#28

Nimettömälle: Minä tiedän tarkalleen, mitä on kommunismi, sinä sen sijaan et tunnu tietävän. Jostain syystä asioista mitään tietämättömät ovat alkaneet käyttää lähes kaikista ei oikeistolaisista tuota kommunisti-sanaa. Ota edes hieman selvää tosiasioista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Kun kerran tiedät tarkalleen mitä kommunismi on, on uskottava että olet itse kommunisti, ja varmaan mielestäsi työ vapauttaa. Stalin ja Hitler olivat saman kaltaisia väestön tuhoajia, joista toinen oli kansallisosialisti ja toinen kommunisti; molemmat sosialisteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#15

Tässä esittely:
https://hippos2020.fi/fi/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Taitaa olla kuitenkin hevosmiesten edut kyseessä, ja muu on pelkkää silmänlumetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

On Suomessa muutakin mälsää, jääkarhut muka vähenee jäätiköiden myötä, mutta ei tajuta sitä, että Alaskassa, Siperiassa ja Grönlannissa on jo kymmeniä tuhansia moottorikelkkoja, joiden avulla lisääntynyt väestö metsästää tehokkaasti jäämerialueen hylkeet pois, joten jääkarhuille ei juurikaan jää syötävää. Helpointa on syyttää ilmastonmuutosta. Ymmärtäähän sen, että lisääntynyt kalottialueen väestö tarvitsee tuloja ja ruokaa, mutta yleisen valehtelun voisi lopettaa. Yle on Suomen tehokkain valehtelija, yrittää viellä todistaa vanhan jään sisältämän hiilidioksidin kuplan avulla entisaikojen ilmastoja tai nykyistä ihmisen toiminnan takia muuttunutta ilmastoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Täsmälleen näin, varsinkin Suomessa ollaan tarkkoja esim. aurinkovakion kanssa, vaikka sekin on vain keskiarvo 1350-1390 W/neliömetri ja kiertoradalla sijainnista riippuvainen, plus miinus 3,3%. Watin tai kahden poikkeama neliölle maassa ei muuta ilmastoa, eikä aiheuta jääkautta ym., kuten ei lämpökauttakaan. Se kuitenkin muuttaa ilmastoa, kun zeniitistä iskee voimalla noin 15% enemmän aurinkotuulen hiukkasia, keskimäärin neljä kertaa vuorokaudessa. Siinä ei sinänsä ihosyöpää ”suurempaa” ongelmaa, mutta nuo hiukkaset ovat erittäin kuumia, aggressiivisia ja varautuneita, jotka reagoivat erityisesti valtameren magnesiumin kanssa, josta seurauksena on paikallisia iskureaktioita, jotka muodostavat matalapaineita täysin säätutkien silmien alla, eikä sitä pysty sekä ennakoimaan kuten ei myöskään sitä ei voida rekisteröidä; sen verran pientä tavaraa. Meidän aikamme suurin ongelma on siis vähäinen ymmärrys ilmakehän käyttäytymisestä. Indikaattorit on olemassa, vain ymmärtäjät puuttuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Juuri tuosta syystä ihmisen tulisikin pitää rautansa ”kunnossa”, se on yksi ihmiskehän hiukkassuojista, eli aneemiset ovat alttiimpia sisäelinairauksille etenkin runsaassa säteilyssä. Lihansyönti on tärkeää, ja vähäisempi kasviksien syönti parempi, kasviksista riippuen, tosin kasviksia pitäisi syödä satoja kiloja, jos aikoo selvitä niillä. Joissakin on rautaa enemmän, mutta ei kaikissa. Punainen liha on terveellistä ja sisältää rautaa luonnostaan. Ihminen on aina alttiina erilaisille luonnollisille säteilyille, mutta hiukkaset katkovat dna:lta selkärangan. Auringosta saapuvia hiukkasia voi olla jopa 5-20 kpl/kuutiosenttimetri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vihreiden perustelut ihmisen aiheuttaman hiilidioksidin noususta 210>410 ppm:n ovat absoluuttista ymmärtämättömyyttä koko asiasta. Nuo luvut ovat mitattu aivan eri asioista, kuten vasta viisikymmenluvulta vasta ilmakehästä, ja 1800-luvulla napajäätikön historiallisesta hiilidioksidi sulkeumista; absoluuttista sonnan jauhantaa alarmisteilta. Eikö nämä alarmistit osaa edes hävetä tyhmyyttään, siis absoluuttista tyhmyyttään..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

US:n ns. asiantuntijat väittävät ilmaston muuttuneet, lämmenneen ihmisen käyttämän fossiilisten polttamisen seurauksena, ja silti jokainen tietää, että vesihöyry on merkittävin kaasuista. Pelkästään ihmismunta tuottaa nykyväestöllä noin 8,5 miljardia tonnia vesihöyryä vuositasolla, ja lisäksi väestön määrän kasvu lisää asutuksen tuomaa lämpöä ympäristöön. Asutuksen leviäminen, ja laajojen kasvukeskuksien jopa yhdistyessä, kaukolämpö jne. tuottavat varmasti lämpöä sen 0,8 C astetta, eikä väestön lisäämästä lämmöstä puhdistettuja alueita edes löydy enää vaikka eteläisestä Suomesta. Naurettavimpia keskilämpöjä saadaan jo vaikka lentoasemilta, tai tulivuorten rinteitä jne. Kukaan ei epäile, että lämmöt ei olisi nostanut lämpöjä keskimäärin 0,8 C astetta, mutta tuosta ei pidä paskoa housuunsa, ja lopettaa esim. liikennettä, meillä täällä eteläisessä Suomessa ei ainakaan sula historialliset mannerjäätiköt, ne ovat sulaneet jo paljon ennen ensimmäistäkään höyrykonetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Juuri näin, ja satu jatkuu, mahdolliset viilenemiset ”hukkuvat kohinaan”. Ihmeellistä, että lentoaseman kuumat suihkuvirtaukset eivät huku kohinaan, ainakin kohinaa kuuluu kilometrien päähän. Lentokoneen pelkässä lähtökiidossa palaa jopa satoja litroja polttoainetta; sekö ei muutu lämmöksi? Kaupunkien kadut lotisevat vettä pakkasellakin, no kun kaukolämpöputkiverkostoa on maanalla satoja kilometrejä. Kaiken kaikkiaan kaupunkilämmöt ovat tärkein muutos sitten 150 vuoden ajassa, ja mittauksissa kaiketi nämäkin katoaa kohinaan? Neuvostoliiton kaaduttua pohjoisia mittausasemia lopetettiin, ja ne ovat keskilämmöissä vain arvioutuna, ei siis tieteellistä tai suurempaa todistusaineistoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Sama se on naalien osalta, riekot katoavat metsästäjien patoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Viellä se loppuu Suomessakin villieläinten syönti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Monopolin yksityistäminen on aina virhe. Ei sitä sen enempää tarvitse pohtia. Jos kunnan oma liikelaitos toimii tappiolla on ensin johtamisprosessi laitettava kuntoon ja vasta sitten nostetaan hintoja. Eikös Jyväskylä ole vihervasemmiston temmellyskenttää? Muistaakseni siellä toimi oma sossumafia rakentamis- ja vuokrabisneksessä? Jyväskylä on kaunis kaupunki ja potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta vihervasemmisto taitaa näivettää ja velkaannuttaa koko kaupungin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Jyväskylää johtaa vihreä, kuin haavistolainen henki, jossa omaisuus on myytävä, että saadaan karkkirahaa. Säälin jyväskyläisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Kannattaiskohan ajaa yliopistot naapurikuntiin, nuohan kerää vain ne ruohonpolttajat, mutta iältään kuitenkin äänestyskelpoiset, ja vinouttavat alueen kommunistiseksi helvetiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Juuri näin, ja yliopistoihin pitäisi valita opettajat, joilla on jotain aivoissakin. Meille syötetään kaikkea sontaa, mukamas olemme kotoisin Afrikasta , dna todistaa, täyttä roskaa. Tummaihoinen kehittyy muutamassa tuhannessa vuodessa täysin vaaleaihoiseksi, ja dna todistaa vaaleaihoisten dna:sta afrikkalaiset juuret. Samat juuret voivat olla, mutta dna:n yhtenäisyydet voivat näkyä myös silloinkin, kun vaalea, eli pohjoinen laji muuttaa päiväntasaajalle, jossa ihon väri on päinvastainen. Proferssoriksi valitulla tulisi olla erityinen lahjakkuus ajatella asioita oppilasta pidemmälle, ja näitä lahjakkuuksia ei valittavasti ole Suomessa montaa. Kansainvaellusten alkuperä on pikeminkin pohjoisilta alueilta, jossa on ollut metsäistä suojaa ja lämpötilat elinkelpoiset. Missään tapauksessa alkuihmiset eivät ole peräisin esim. tulivuoren kidasta, eikä saharamaiselta aavikolta. Vedestä on noustu sen aikaisille soluille otollisilla alueilla..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Juuri näin, alkuperäisetä ja ehkä avaruudesta maahan pöllähtänyt ihminen voi olla sukupuunsa tulosta jostain muualta, ja haaroittunut apinalajeiksi ja muiksi olennoiksi, taikka sitten vain tullut arkin mukana planeetalta x, joka on peräisin ohi kiitäneestä aurinkokunnasta. Enemmän on loittonevia aurinkokuntia, kuin lähestyviä, vaikka kuuluu niitä olevan ainakin yksi; että sitten vai kyytiin, jos ei ole vapaasti hinnoittelevia yypereitä tai muuten outoja. Igminen on varsin hyvin säilyttänyt olemuksensa, joten täytyy ihmetellä, miten apinat ovat säilyneet näinkin pitkään nykyisen näköisenä. Vihreistä sen verran, että Sumatralla on apinalaji, jolla on suolistossa bakteeri, joka sulattaa selluloosaa hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Oli miten oli, mutta apina kehittyi metsään eksyneestä valkoihoisesta ihmisestä, joka myöhemmin laskeutui puusta, karvapeite katosi, iho ruskettui, ja kehittyi takaisin valkoihoiseksi. Tuosta on todisteita, se Sumatran apinalaji, jolla on selluloosaa sulattava ruoansulatusjärjestelmä, jota mm. vegaaninen ruoansulatusjärjestelmä muistuttaa hyvin pitkälle. Sama se on näissä ilmastojutuissa, on paljon takaisinkytkentöjä, joista mm. meteorologit eivät juuri ymmärrä mitään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000