Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Turvapaikkapolitiikkamme on ase itseämme vastaan

Turvapaikanhakijatulva Ruotsin reitillä on tukossa kevääseen saakka. Uusi reitti on kuitenkin auki Venäjältä, ja on täysin selvää, että Venäjä järjestää turvapaikanhakijoilla Suomelle painetta tietoisesti. Mitä teemme sitten, kun naapuri laittaa toden teolla haisemaan?

Viime syksyn turvapaikanhakijatsunami – joka tuli kuulemma yllätyksenä – heitti kertalaakista sekaisin koko Euroopan ja sitä myötä Suomen. Haaveet budjetin tasapainottamisesta saatiin kasvavien kulujen myötä haudata, yhteiskunta ajautui epävarmuuteen ja kylläpä maan 2. suurimman puolueen varapuheenjohtajakin uhrasi itsensä ristiretkellään puolueensa hallituslinjan tiukentamiseksi.

Länsiraja on nyt hiljentynyt talveksi. Säiden lämmetessä on tiedossa jälleen uusi yllätys, kun kansainvaellus paremman elämän puolesta jatkuu – eikä tulijoista varmasti ole pulaa.

Jos tilanteesta pitää jotain hyvää keksiä, ainakin joukkoharhasta on hiljakseen heräilty. Suurin osa ihmisistä on varmaan lakannut jo uskomasta, että maahanmuutto ei maksaisi mitään, kaikki turvapaikanhakijat olisivat hädänalaisia lapsiperheitä tai että he toisivat kulttuuriin pelkästään positiivista rikkautta.

Voisi kuvitella, että Perussuomalaisten olo hallituksessa olisi helpottanut turvapaikkakriisiin reagoimista, mutta surkean onnettomasti tilanne on oikeastaan päinvastainen. Keskusta ja Kokoomus haraavat vastaan kaikessa missä pystyvät, oletettavasti tuhotakseen puolueen aseman vaihtoehtoliikkeenä – ilmeisen hyvin siinä onnistuen.

Mitä teemme, kun emme enää pysty

Hallituksen täydellinen kyvyttömyys reagoida syksyiseen turvapaikkatulvaan muutoin kun SPR:n resursseja lisäämällä on herättänyt minut miettimään Venäjän rajalta kuuluneita uutisia: näyttää siltä, että Venäjän valtiojohto tietoisesti ohjaa turvapaikanhakijoita Suomeen.

Minusta on selvää, että Ruotsi teki syksyllä samaa, mutta Venäjän kohdalla asia on merkittävämpi. Ruotsi toimi näin siksi, että oli lirissä oman holtittoman pakolaispolitiikkansa takia. Venäjä toimii näin ulkopoliittisista syistä: muistuttaakseen, että me voimme tehdä näin.

Tuo muistutus on kylmäävä. Venäjällä on tälläkin hetkellä arviolta 10 – 12 miljoonaa laitonta siirtolaista ilman sosiaaliturvaa tai kansalaisuutta. Jos FSB saa käskyn, hyvin todella moni näistä saapuu hyvinkin nopeasti rajalle sanomaan taikasanan.

Sinisilmäinen turvapaikkapolitiikkamme ei ole meille enää pelkästään taloudellinen ja kulttuurillinen uhka. Se on nyt jo ulkopoliittinen ase, joka on suunnattu ohimollemme. Aseen osoittaja kuiskaa hiljaa korvaamme, että puheet NATO-jäsenyydestä pitäisi nyt lopettaa.

Jos 32 000 turvapaikanhakijaa sai meidät hytisemään näin, mitä teemme, jos heitä onkin 100 000? Entä vielä enemmän?

Sanottakoon se suoraan: vastaan tulee vaihe, jolloin SPR:n ja yksityisten vastaanottoyritysten bisneksen ruokkiminen ei enää riitä. Sellaisessa tilanteessa keinovalikoimamme kutistuu. Se on vähemmän inhimillinen, mukava ja pörröinen.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
rajat kiinni
#1

Rajat kiinni! Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeraKammarista
#2

Eeuujäsenyys on vetänyt suomen Venäjän viholliseksi, eeuun talouspakotteisiin Venäjää vastaan. Tottakai Venäjä ryhtyy vastatoimiin.

Huonosti käy täikansalle, joka antautuu vihollisen määräysvaltaan. Eli eeuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persetttä myy
#3

Onko Hallituksen etu kun kansa alistetaan raiskaajien voimin ?
Onko tämä tahallista toimintaa ,kyllähän muuten rajat olisi laitettu ajat sitten kinni ?
Saadaanko näin politikoille lisää eu miljoona virkoja ja samalla niiden protestoijat hiljaiseksi kun kansa alistetaan. ?
Mitään muuta selitystä tälle hulluudelle ja Suomen kansakunnan tuhoamiselle en keksi !
Suvakki politikkojen pitää nyökytellä Merkkelille ja leikkiä tyhmää ja ajaa tätä linjaa ja sittten jos joku Vaikutus valtainen järki ihminen (Teemu Selänne) kommentoi asiaa vähän varovaisesti vihjaamalla , niin sitäkin aletaan arvosteleen ja pahimmat suvakit pahoittaa muka mielensä,sekin vain oman miljoona palkkaisen Eu viran voiteluksi.
Nyt tuli ainakin selväksi se että Teemulla on sen verran paljon rahaa ettei sen tarvi myydä persettään eikä moraalia Brysselin paikan tienaamisen eteen eikä niiden perseen nuolijoiden miellyttämiseen jotka sinne haaveilee menevänsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
#6

Miksi eliitti haluaisi synnyttää kaaosta.
1. Kaaoksen varjossa on mahdollista tehdä tosi hyvää tiliä.
2. Voi poistaa huomion omista virheistä ja rikoksista.
3. Voi ajaa läpi asioita joita normaaliolosuhteissa ei suostuttaisi edes kuuntelemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#7

Kaaos lisää Brysselin miljoona virkoja jossa on hyvä olla turvassa ja antaa neuvoja ja käskyjä tyhmille kanslaisille sieltä.
Meno on kuin -30 luvun lopulla jolloin kaikki nuoli Hitleriä Suomen päättäjätkin .Nyt nuollaan Merkkeliä /Hollandea ja Eu / Natoa. Suomi kaivaa Eu:N persettä nuollen ja talous saartoja Venäjälle aittaen taas tahallaan verta nokasta Venäjältä joka nyt ampuu meitä kalliisti vekarahalla elätettävillä sosiaali pummi laumoilla jotka on monessa suhteessa jopa pahempia kuin oikeat pommit ! Nämä kun raiskaavat ja levittävät tauteja ja aiheuttavat velkaa ja kaikkia hankaluuksia useiden vuosikymmenten / satojen ajan joten olisi paljon parempi jos ne ampuisi kovilla !
Eikä sitä sanota sitä saat mitä tilaat.
Kyllä Suomella on nyt peiliin katsomisen paikka !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeraKammarista
#4

Juuri niin. Pakolaishörhötyksellä pelotellaan suomalaisia hyväksymään vaikka mitä kyykytystä, jolla voidaan lykätä suomen irrottamista eurosta. Valtiojohtomme on lahjottu pitämään meidät laittoman euron käyttäjinä mahdollisimman kauan; mitä kauemmin taloutemme luhistuminen jatkuu, sitä kivempaa on tehdä edullisia hankintoja, kun vasara paukkuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Iloinen
#5

http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016013021036667_cm.shtml

”RAJAJOUKOT SAADAAN KASAAN KYNÄNVEDOLLA. Tasavallan presidentti antaa sotilaskäskyn esimerkiksi tuhannen reserviläisen kutsumisesta rajavartiolaitoksen kertausharjoituksiin.”

Vaatikaa rajavartioston reserviläisten ottamista kertausharjoituksiin vaikka 2kk harjoitus- ja koulutusjaksoon ja parhaille tarjottaisiin vakinainen virka joilla rajavartioston miesvahvuus kolminkertaistetaan.

Tässä on presidentille paikka osoittaa johtajuutta ja huolenpitoa Suomen kansalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000