Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Puolueen puolustettava omiaan - vaikka oikeudessa

Olen kampanjani aikana ollut yhteydessä lukuisiin paikallisyhdistyksiin. Tarkoitukseni on ollut laajentaa entisestään kuvaa siitä politiikan arjesta, jota aktiivimme ympäri Suomea elävät. Tiesin, ettei toimiminen Perussuomalaisissa ole ruotsinkielisillä alueilla helppoa, mutta näiden alueiden haasteet löivät minut silti ällikällä.

Monet meistä mieltävät Suomen jakautuvan suomenkieliseen sisämaahan ja ruotsinkieliseen rannikkoon. On totta, että ruotsinkielinen asutus on jo historiallisista syistä pitkälti keskittynyt rannikkoalueillemme, mutta lopulta manner-Suomen kunnista vain kahdessa ruotsinkielinen väestö ylittää 90 % rajan. Niin sanotuilla ruotsinkielisillä alueilla asuu siis myös hyvin paljon suomenkielisiä, eikä suomenkielisten asema näissä kunnissa ole aina helppo.

Monessa kaksikielisessä kunnassa toimii myös aktiivinen perussuomalainen paikallisyhdistys. Vaalimenestys ei RKP-vetoisessa politiikassa ole usein kaksista, mutta vaihtoehtojen olemassaolo on äidinkielestä riippumatta äänestäjälle tärkeää, ja yksi demokraattisen yhteiskunnan peruskivistä.

Ympäröivän yhteisön vastaanotto ei ole aina ollut kovin lämmin. Esimerkiksi Pietarsaaressa liimailtiin muutama vuosi sitten Persuvapaa Pietarsaari –julisteita. Tällaiset julisteet eivät ole kovin kaukana Helsingin Kallion ravintoloiden WC-tiloista löytyvistä Halla-ahoa, Immosta ja Turkkilaa esittävistä tarroista, ja toiminnan järjestäytyneisyydestä voi varmasti olla montaa mieltä. Ilmiönä vihanlietsonta poliittisia kilpakumppaneita kohtaan ei kuitenkaan Suomeen kuulu, ja tästä puolueet ovatkin harvinaisen laajasti yksimielisiä.

Julisteiden liimailusta siirrytään kuitenkin astetta vakavammalle tasolle, kun ihmisten oikeutta poliittiseen vaikuttamistyöhön aletaan rajoittamaan. Olen nimittäin saanut viestejä jopa siitä, että vaikka kaksikielisten kuntien yhdistyksissä on jäseniä, eivät jäsenet uskalla asettua vaalissa ehdolle pelätessään työnantajien mahdollisia kostotoimia.

Pelko on perusteltu. Kaksikielisten alueiden yrityselämä on pitkälti ruotsinkielisen väestön käsissä, ja RKP:n poliittinen toiminta vahvasti näiden yritysten rahoittamaa. Jos kahvihuonekeskusteluissa heitetään mitä mielettömämpiä uhkauksia ja manauksia perussuomalaisten suuntaan, on ymmärrettävän vaikea nostaa kättään ja ilmoittaa olevansa seuraavissa vaaleissa ehdolla juuri siltä listalta.

Perinteisesti ajateltuna työntekijöiden poliittisten toimintavapauksien puolustaminen kuuluu ammattiyhdistysliikkeelle, mutta minun on vaikea uskoa perussuomalaisten ehdokkaiden saavan kovin intohimoista edunvalvontaa vahvasti punaiseksi politisoituneessa ay-liikkeessä.

Muistammehan hyvin, kuinka vuonna 2015 Espoon Perussuomalaisten Mikko Wikstedt potkittiin armottomasti Insinööriliiton työtehtävistä, kun perussuomalainen ay-aktiivi kehtasi haastaa istuvan johdon. Kesäkuussa 2016, pitkän neuvottelun jälkeen, Mikko sai lopulta asialleen oikeutta ja sopi asian liiton kanssa. Harvalla meistä kuitenkaan on voimaa tai osaamista käydä yksin tällaiseen taistoon.

Tähän saakka me Perussuomalaiset olemme kyllä tuominneet työntekijöiden painostamisen, ja ärähdykseemme ovat kiitettävästi yhtyneet myös muiden puolueiden edustajat. Kauniit puheet eivät kuitenkaan välttämättä riitä silloin, jos ehdokas joutuu aidosti pelkäämään työpaikkansa puolesta.

Meidän on annettava lupaus siitä, että Perussuomalaiset todella puolustaa jäseniään jopa oikeusasteissa silloin, kun on syytä epäillä poliittisen aktiivisuuden heijastuvan kohteluun työelämässä. Tämä lupaus täytyy myös tarvittaessa pystyä lunastamaan. Tämä, jos mikä, on todellista vastinetta jäsenmaksulle.

Ammattiyhdistykset eivät perussuomalaisia puolusta. Perussuomalaista voi puolustaa vain Perussuomalaiset.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Juha O.
Iloinen
#1

Tätä on kaivattu!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Suun tukiminen ja mielipiteen ilmaisun estäminen on tuttua muiltakin tahoilta, ihmisiä kytätään ja heitä uhkaillaan ja pelotellaan hiljaisiksi. Mielipiteen ilmaisu on nykyään suomessa rikos ja vihapuhette.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Surujen painostustoiminnalle on ominaista stalkkaus.
Näin olen asian hahmottanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#4

Kiitos Jarmo hyvästä kirjoituksesta. Taisi olla ensimmäinen laatuaan, että joku ottaa kantaa myös meidän puolesta. Olen suorastaan sanaton!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#5

Kerrankin tarkasti maaliin osunut kirjoitus. Itse olen tämän tilanteen kokenut nyt kaksi kertaa. Vuonna 2013 sopimukseni Nelosen Uutisten kanssa loppui, kun tulin valituksi perussuomalaisena Seinäjoen valtuustoon. Pyysin silloin apua omilta eli perussuomaisilta. En apua taisteluuni saanut, päinvastoin puukkoa tuli selkään.

Viime viikolla sain tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan puolustaessani suomalaisia. Mitään tukea yli vuoden kestäneeseen taisteluun en puolueelta, jonka arvojen ja periaatteiden mukaan olin toiminut ja sijaiskärsijäksi joutunut, en koskaan saanut. Päinvastoin, menetin valtuuston jäsenyyttä lukuunottamatta kaikki luottamuspaikkani Seinäjoella. Ei oman mielipiteen esittäminen voi oikeusvaltiossa olla rangaistavaa. Missään muussa länsimaassa en olisi tuomiota saanut.

Sitä, että omat kääntävät selkänsä ja iskevät puukolla, en voi ymmärtää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Tuomiosi jälkeenhän poliisi ja lehdistö kertoi saman asian ja todisti todeksi sen mistä sinä sait tuomion.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000