Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Neuvoja myrskyn keskelle

Tänään on ollut politiikan myrskypäivä. Pohdin lauantaina Jyväskylässä, että olemme kaikki tavalla tai toisella tekemässä poliittista historiaa ja tulemme muistamaan tuon päivän vielä pitkään. En olisi toivonut, että se täytyy muistaa näin vahvasti.

Puolueestamme irtosi melkoinen joukko kansanedustajia – siis sitä puolue-eliittiä, jota ei kuulemma ollut olemassa. Tuo joukko pyrkii nyt tekemään kaikkensa lisätäkseen sisäistä hajaannustamme. Media tukee tätä työtä auliisti ja kernaasti: epäyhtenäisenä ja hajonneena kansallisuusaate on huomattavasti vähemmän vaarallinen.

Irronnut joukko pyrkii nyt rakentamaan tarinan, jossa uudessa puolueessa ovat Soinin kannattajat, ja Perussuomalaisiin jäävät vain Halla-ahon kannattajat. Tätä tarinaa ei kannata uskoa, toistaa eikä vahvistaa.

Ryhmämme hajoamisessa ei ole kyse jaosta halla-aholaisiin tai soinilaisiin. Kyse on jaosta ihmisiin, jotka kunnioittavat demokraattisia päätöksiä sekä puoluetovereitaan ja ihmisiin, jotka eivät edellämainittuja kunnioita.

En paljastanut puheenjohtajakantaani enkä paljasta sitä nytkään. Minun lojaalisuuteni ei makaa Halla-ahossa, Terhossa eikä Nevanpäässä, joista olisin voinut tukea puheenjohtajana ketä hyvänsä. Lojaalisuuteni makaa aatteessa, uskossa demokratiaan ja jokaisessa jäsenessä. Kun näitä asioita vastaan nyt hyökätään, on ainakin ainakin minun tahtoni palvella tätä puoluetta vahvistunut entisestään.

Olen yhden kerran ollut johtamassa yhdistystä, joka hajosi kahtia – ja jonka sitten sain taas kasaan. Rohkenen siis antaa uudelle puoluejohdolle pienen neuvon:

On selvää, että varsinaiset loikkarikansanedustajat eivät voi koskaan enää palata. Heidän mukanaan lähtee kuitenkin joukko muitakin: hätäisiä jäseniä, työpaikkansa puolesta pelkääviä kansanedustajan avustajia ja loikanneiden kansanedustajien ystäviä.

Nämä ihmiset eivät tiedä, mitä he tekevät. Näitä ihmisiä ei kannata demonisoida.

Aika tulee osoittamaan, että elämä SKYP:n toisessa tulemisessa on lopulta tyhjää eikä tukijoita tai menestystä seuraa perässä. Siinä vaiheessa nämä ihmiset tulevat katumaan äkkipikaisuuttaan ja heillä pitää olla väylä tulla yksi kerrallaan takaisin kasvojaan menettämättä.

Uudelle SKYP:lle käy juuri samalla tavalla kuin edellisellekin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Perussuomalaisten kannatus nousee kohisten!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Soini tavallaan puhdisti Perussuomalaiset vieden mennessään koko petturijoukon. Orpo ja Sipilä pitäisi tuomita syrjinnästä, koska hallitusohjelmaa aiotaan nyt Kike Elomaan mukaan noudattaa, mutta Halla-ahon kanssa noudattaminen ei sopinut. Ainoa hyvä asia on ettei RKP eikä KD ole hallituksessa, vaikka nyt ilmeisesti ovet ovat auki seuraavalle matuaallolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei muuta kuin uusi matuaalto kehiin kesällä. Tammen Terhokin toteaa kuten muutkin loikkarit olkaamme suvaitsevaisia ja älkää Suomalaiset mutisko kaikille meille raha ja tila riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Tammen Terholla on ministeriössä menossa uudet kielikurssit. Toisessa opetellaan tulevaisuuden kieliä mitä suomessa tullaan puhumaan kolmantena äidinkielenä, ja toisella kurssilla opetellaan värimaailmaa… sampon täytyy opiskella oikea väri mikä viittaa saman pepun nuolentaan kun erään timon nuoleskeleman.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mitenkäs ne puheet ”kaappaamisesta ja kaappareista”?
Junttaus Halla-aholaisten saamiseksi asemiin oli kuitenkin kova.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#4

Äänestäjät petettiin tai ei. Äänestäjä päättää seuraavissa eduskuntavaaleissakin jos ne tulevat. Tältä hallitukselta voi odottaa vielä pahempaakin demokratian halveksuntaa koska EU.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Tänäpäivänä puolue ei hajonnut, se vain jakaantui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000