Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Oberammergau peruttu?

2 kommenttia

Estääkö pandemia pandemialta säästymisen kunniaksi esitetyn näytelmän esittämisen?

Oberammergaussa esitetään joka kymmenes vuosi kärsimysnäytelmä sen kunniaksi että kylä aikoinaan säästyi rutolta.

Nyt on mahdollista että näytelmä jää esittämättä toisen pandemian vuoksi.

Näytelmälle on suunniteltu yli 100 esitystä, joiden odotetaan houkuttelevan paikalle yhteensä lähes puoli miljoonaa katsojaa. Ensi-ilta olisi toukokuussa josta alkaa viiden kuukauden esitysjakso jonka päätyttyä esittäjät lähtevät pyhiinvaellusmatkalle.

Esitys on siitä ainutlatuinen että esiintyjät eivät käytä peruukkeja tai irtopartoja, vaan roolituksesta päätettäessä, viimeistään vuotta ennen, alkaa roolin sisäistäminen partaa ja hiuksia kasvattamalla. Joten jos korona nyt iskee, ainoastaan Johannes on ilman varautumista paikattavista, parran, tai siis sen puuttumisen puolesta. Tosin jokaiseen rooliin on esittäjä ja varamies.

Näytelmään pääsemiseksi on tiukkoja ehtoja: esiintyjät ovat paikkakuntalaisia, ja paikkakunnalla on täytynyt asua 20 vuotta ennenkuin kelpuutetaan mukaan näytelmään. Luonnollisesti lapsiroolien esittäjät ovat poikkeus.

Kuten jo aiemmin kerroin näytelmällä on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran näytelmä esitettiin vuonna 1633, ja vuonna 1680 päätettiin että näytelmä siirretään esitettäväksi tasavuosikymmenin. Poikkeuskin tästä löytyy. Vuoden 1920 näytelmä siirrettiin esitettäväksi vuoteen 1922. Saa nähdä toistuuko sadanvuoden takaiset tapahtumat jälleen.

Vaikka Oberammergau peruttaisiin, Suomessa on mahdollisuus seurata kärsimysnäytelmää. Ei kymmenen vuoden välein vaan melkeinpä päivittäin: Hallitus tiedottaa koronaa koskevista toimenpiteistä. Tai siis tiedottaa, kuten eilen, että hallituksen johtoviisikko kokoontuu vielä tänään ja kertoo lisää – jos pääsee yhteisymmärrykseen. Tätä kärsimysnäytelmää voi seurata Ylen Areenasta.

Aiemmin olin lupautunut kirjoittamaan vihapuheesta, mutta kuten tiedätte, elämme poikkeuksellisia aikoja.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Jarmokin.Kyllähän pandemia on Isämme; ’kädenojennus’ ilman rahatuppoa kyseisessä kädessä niinkuin suuret johtajat ovat fruukanneet tehdä; toinen toisellensa. Ehkäpä tämänkaltainen jotain auttaakin. Toitpas; ’jymyjutun’; minkälaisia; ’sairaita näyttelijöitä’ me ihmis’- ressukat olemme. Ei olisi uskonutkaan; mitä sairaita meitä on. Niinhän mekin joulua; räsynuken kanssa juhlimme ja; Jeesus aikuisena; istuu; suomenkin kaatopaikalla ja joulutulotkin menevät,/ ovat menneet; pääasiassa Jeesuksen vastustajan pussiin. Me viemme sadat,- lie tuhannet kynttilät kuolleille; ’valaisemaan ja lämmittämään’ ’ruumiita’; kun, että osaisimme viedä edes ne; kaatopaikkakavereille; ”sen te teette minulle.” Herra armahda; tätä maata ja kansaa, ja opeta meidät pelkäämään; sielunvihollisen ansaa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Jarmolle , Lasselle ym . Niin sanotut kymmenysvarat /jouluhössötykset ja mitä niitä onkaan näyttää hyödyntävän , etupäässä sielunvihollista Saatanaa ja hänen lähettiläitään !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000