Perussuomalaiset

Jari Lindström

Lupaus, tavoite ja toteutus

70 kommenttia

Koko hallituskauden ajan on tullut palautetta, niin positiivista kuin sitten sitä negatiivistakin. Jälkimmäistä enemmän. On se porukka, jonka mielestä perussuomalaisten ei olisi alunperinkään pitänyt mennä hallitukseen. Muistutan, että hallitukseen menosta päätti puoluevaltuusto, puoluehallitus ja eduskuntaryhmä yhdessä ja vain yhden henkilön ollessa eri mieltä.

Sitten on se porukka jonka mielestä emme ole saaneet hallituksessa mitään aikaiseksi vaan olemme olleet ns.vietävänä Kokoomuksen ja Keskustan toimesta. Ja että olemme pettäneet KAIKKI annetut lupaukset. Koitan tässä kirjoituksessa etsiä vastauksia,mahdollisimman tiiviisti, varsinkin tähän viimeiseen. Onko KAIKKI todellakin petetty? Jätän johtopäätösten tekemisen lukijalle. Sinne se jää joka tapauksessa olin minä sitten mitä mieltä tahansa…

Mikä on vaalilupaus? Onko se puolueen vaaliohjelma vai ehdokkaan itsensä antama juhlallinen vakuutus? Otan ensin kantaa tuohon jälkimmäiseen. Muistan hyvinkin, että vaalikampanjan aikana minulta penättiin mm. lupausta puuttua eläkkeiden taitettuun indeksiin. Sellaiseen lupaukseen en halunnut lähteä enkä lupaa sitä nytkään. Itse olen, kuten kaikki perussuomalaiset ehdokkaat, sitoutunut puolueen ohjelmiin. Ne on yhdessä hyäksytty ja jokainen ehdokas on allekirjoittanut sitoumuksen noudattaa ohjelmia. 

Tässä tiivistettynä vaaliohjelmamme keskeisiä asioita. Linkistä löytyvät ohjelmamme.

Tiivistys alkaa näin: ”Julkinen talous kestävälle pohjalle: Seuraavan hallituksen on jatkettava julkisen sektorin kestävyysvajeen umpeen kuromista. Tarvittavat leikkaukset on aloitettava maahanmuuton ja kehitysavun tapaisista maailmanparannusmenoista. Pelkät leikkaukset eivät kuitenkaan riitä, vaan myös taloutemme ja työllisyytemme on saatava kasvu-uralle”

Kun tuon lukee, niin tuota tässä on nimenomaisesti ryhdytty tekemään. On puututtu tiukasti maahanmuuttoon ja leikattu kehitysavusta. Kuten tavoittelimme. Tätä ei ”äänetön yhtiömies” olisi saanut vietyä läpi. Ei sitten millään. 

Eli yksi keskeisimmistä tavoitteistamme oli ja on talouden saattaminen kestävälle pohjalle. Julkisen sektorin kestävyysvajeen umpeen kurominen on siinä aivan olennaista. Nyt kun sitten teemme kuten tavoittelimme, tuo se mukanaan myös niitä ikäviä päätöksiä. Leikkaukset eivät ole koskaan mukavia. Mutta 10 miljardia euroa, josta 4 mrd. vaalikauden aikana on niin valtava määrä rahaa, että sitä ei vaan löydy ”helposti”. Sen löytäminen oli itse asiassa hallitusneuvotteluiden vaikeimpia haasteita. Taisi olla peräti se kaikkein vaikein.

Jos joku puolue antaa siis sellaisen kuvan, että miljardien eurojen sopeuttaminen onnistuu ilman puuttumista myös eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien ja muiden vähempiosaisten etuihin, se on melkoisen mahdotonta. No, jos ottaa vaan lisää velkaa, kuten Vasemmistoliitto, niin se on toki eri asia. Mutta jos puolue on edellyttänyt ja sitoutunut vaaliohjelmassaan miljardien eurojen sopeuttamiseen, niin se ei onnistu uskottavasti ilman puuttumista myös edellä kerrottujen ryhmien etuihin. Tätä ristiriitaa pitää ihmisten penätä opposition vaihtoehdoista. Opposition pitää pystyä kertomaan myös kipeät leikkauskohteet rehellisesti.

Löydättekö vastauksia tähän kysymykseen SDP:n vaihtoehtobudjetista? Tai puheista NYT, kun puolue on oppositiossa. En vastaa itse vaan jätän tämän jokaisen omaan harkintaan. 

Näin Antti Rinne(sd.) 13.3 2015, eli siis vaalien alla: ” Jos talous ei kasva eikä rakenteellisia muutoksia tehdä, sopeutustarve on suurempi.”

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/rinne-sopeutustarve-jopa-5-6-miljardia-euroa-280468​

Talous ei ole kasvanut. Tämä hallitus on sen sijaan uskaltanut ryhtyä tekemään rakenteellisia uudistuksia(mm.sote,aluehallinto, työttömyysturvan käyttöalan laajennus).

HS tutki 22.3 2015 puolueiden vaaliohjelmien eroja. Mielenkiintoista. Jätän tulkinnat jokaisen omalle kontolle. Pohtikaa itse mitä mikin puolue kertoi ja mitä ei kertonut. Oliko kantaa vai eikö ollut? 

Entä sitten EU? Olimme ja olemme kriittinen EU-puolue. Emme ole ohjelmissamme vaatineet eroa Euroopan Unionista. Sellaista lupausta ei siis ole. Tukipakettipolitiikka oli ja on meille kipeä asia. Jouduimme heti hallitustaipaleen alussa todella vaikeaan paikkaan Kreikan tilanteen johdosta. Siinä punnittiin se, että teemmekö tästä asiasta hallituskysymyksen. Päätimme jäädä hallitukseen ja niellä meille vaikean asian. Ei se helppoa ollut. Ja oli niitäkin joiden mielestä hallitustyö olisi pitänyt jättää melkein heti kun se ehti alkaa. 

Sitten on tämä perussuomalaisten ”syömähammas”, maahanmuuttopolitiikka. Siitä totean, että perussuomalainen puolue ei kutsunut, aiheuttanut tai pyytänyt turvapaikkakriisiä syliimme. Meidän ollessamme hallitusvastuussa maatamme koitteli ja koittelee kaikkien aikojen suurin turvapaikkahakijoiden tulva. Viime vuosi oli oikeasti kriisin aikaa. Eikä kriisi ole suinkaan ohi.

Nyt pitää kotouttaa oleskeluluvan saaneet ja kotiuttaa luvattomat. Omalla vastuullani on kotouttaminen. Jos siinä epäonnistutaan, saamme syliimme suuria ongelmia. On siis meidän kaikkien etu se, että edes yritetään kaikkemme onnistuneen kotouttamisen puolesta. Vaihtoehto on taloudellisesti ja muistakin syistä paljon huonompi. 

Mitä olemme saaneet tällä sektorilla aikaiseksi? TURVAPAIKKAPOLIITTINEN ohjelma on vahvasti perussuomalaisten näköinen. On väitetty, että perussuomalaisten ohjelmasta on tullut Suomen ohjelma. En kiistä väitettä. 

Onkin perin mielenkiintoista, että samalla kun meitä syytetään KAIKKIEN lupausten pettämisestä ja samaan hengenvetoon ei esim.turvapaikkapolitiikan tiukennukset kelpaakaan. Tai niitä ei pidetä minään. Sopisi miettiä mitä turvapaikkapolitiikka olisi ilman meitä?

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nain-perus…

Turvapaikkapoliittinen ohjelma on nyt ohjenuorana. Kun saan kansalaisilta palautetta maahanmuuttopolitiikasta, on palaute pääosin negatiivista. Kun sitten kysyn,että tunteeko henkilö turvapaikkaohjelmaa, suurin osa ei ole edes kuullut siitä. Mutta vahva mielipide kuitenkin löytyy ja se on epäonnistuminen kaikessa. Kansa ei ole koskaa väärässä, mutta pyytäisin kuitenkin aktiivisuutta sen suhteen, että tunnettaisiin edes jotain siitä mitä olemme saaneet aikaiseksi. Tietoa kun löytyy helposti kun hieman näkee vaivaa. 

Pari sanaa talkoista. Ministerien palkkoja on leikattu kahdesti(viikko syksyllä ja viikko keväällä) ja puoluetukea kahdesti, perussuomalaisten esityksestä. Pieni ele, myönnän, mutta on siis leikattu. Mutta eipä juuri kukaan tai mikään taho tätä löydä syystä tai toisesta. Helppoa kun googlettaa.

http://yle.fi/uutiset/puoluesihteerit_iloitsevat_p…

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/hallitus%20…

Kaikkea tavoitteita/lupauksia emme ole pystyneet lunastamaan, se pitää rehellisesti tunnustaa. Olemme joutuneet, hallitusvastuun vuoksi, hyväksymään meille vaikeita asioita. Niin ovat joutuneet muutkin hallituspuolueet. Hallitusohjelma on aina kompromissi. Asioista joudutaan aina neuvottelemaan, se tarkoittaa vastaantulemista ja joustamista kaikilta. Harvoin joudutaan äänestämään, sitä pyritään välttämään. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on ollut tukijalka meille. Sieltä on tullut todella vähän, jos lainkaan, julkisia ulostuloja vaikeiden päätösten jälkeen. Kipakka keskustelu on käyty ryhmässä etukäteen ja sen jälkeen tehty päätös valitusta linjasta. Siksi vahva kiitos ryhmän toiminnalle! 

Kun vastuu päätettiin siis ottaa ja lähteä mukaan hallitukseen, niin se vastuu pitää nyt uskaltaa kantaa. Eikä lähteä karkuun kun tulee vaikeaa. Kyllä, gallupit näyttävät surkeita lukuja ja maksamme hallitusvastuusta todella kovaa hintaa, mutta se ei ollut ainakaan itselleni mikään yllätys. ”Tuomio” tulee vaaleissa ja sitten on aika tehdä johtopäätöksiä. Itse olen enemmän huolissani siitä miten Suomen käy jollei laivaa saada käännetyksi. Vaalien pelko ei saa estää ikävienkään päätösten tekemistä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


70 kommenttia
Kalle
Vihainen
#1

Seli,seli.
ASIAHAN ON NYT NIIN ETTÄ PERSUJEN ÄÄNESTÄJÄT ON PETETTY SUOMESSA ENNENNÄKEMÄTTÖMÄLLÄ TAVALLA .
Takaisin ette näitä äänestäjiä saa!
pulinat pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pitkä syntilista
Hämmentynyt
#4

Lähditte Kokoomuksen työläisosastoksi kun vihreät ovat heidän puisto-osastonsa! Rupesitte ulkosuhteissa EU-, USA-, Nato-, Vatikaani-juoksupojiksi. Pakolaisasiassa annoitte periksi. Meidän verorahaa valuu EU:n kautta edelleen Kreikan pankeille. 70 vuoteen kukaan ulkovalta ei ole työntynyt harjoittelemaan eikä aivopesemään aseineen itsenäisen Suomen maaperällä meidän verovaroilla asevelvollisiamme.

Tässä on ihan riittävä syntilista, joka laskee kannatusta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#17

”Syntilista” oli varmaan osoitettu Jarille, mutta en malta olla vastaamatta omalta osaltani.

Natosta on tehty selvitys, mutta PS on torpannut jäsenyyden selvin sanoin.

Sotaharjoituksia on Suomessa järjestetty aiemminkin. IS: ”Edellisen kerran yhdysvaltalainen laivue on käynyt Suomessa 1997. Yhdysvaltalaisten koneiden vierailut Suomen maaperällä ovat melko harvinaisia, vaikka Yhdysvaltain koneet osallistuvat Suomessa lentoharjoituksiin.”

Kreikka-asia on todella viheliäinen. Mutta sen tausta on se, että edellisellä kaudella pistettiin nimi alle evm-sopimukseen. Sopimus sitoo Suomea, niinkuin sopimuksilla on tapana. Siinä, että 12,5 miljardin shekkiin nimensä rustannut SDP pääsee tässä asiasta kuin koira veräjästä, on jotain käsittämättömän tökeröä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#19

Matias, voisit tehdä pienen analyysin Urpilaisen ”takuutusten” nykytilasta ja hintalapusta kuinka hyvin se tuottaa. Sehän tuntuu olevan jo unohtunut täysin. Tienaussektori kehiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#27

Voisi tehdä, joo. Se koko scheissehän perustuu korkokangastusharhaan. Pitäisi tutkia myös EKP:n ”nerokkaan” NIRP:in (siis negatiivisen korkokannan) vaikutus tähän kuvioon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

keke
Vihainen
#20

Kyllä persut LUPASI ettei Kreikkaan ladata enään veronmaksajien euroja ennen vaaleja.Kyllä persut tiesi
että jos on hallituksessa mukana rahaa lapataan Kreikan pankeille samaa tahtia kun aiemminkin.
SORI SIITÄ!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#28

Se raha annettiin jo pois. Kun Jutan nimi kirjoitettiin paperiin, ei sitä sieltä enää pois saa.

Rahat eivät edes menneet kreikkalaisille vaan Saksan ja Ranskan pankeille. Tämän veivauksen mittakaava on niin laaja, ettei sitä aivan hetkessä pureta pois.

Mutta se tehdään, mikä voidaan.

Rahaliiton tulevaisuus ylipäätään on heikoissa kantimissa. Euro voi pysyä pystyssä jos jäsenmaiden taloudet saadaan kondikseen ja kilpailukyky kuntoon. Jos ei, on tulonsiirtomalli ainoa jäljelläoleva ratkaisu.

Mutta rahansiirtoon kielteisesti suhtautuvien euroskeptisten liikkeiden paine on kuitenkin nyt jo paljon raskaampi kuin Urpilaisen aikana. Oikeaan suuntaan mennään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#30

Kyllä persujen silti olisi, hallituksessa ollessaankin, pitänyt äänestää tuota Kreikan pakettia vastaan – on sillä vaikutusta tai ei. Tuo on ohipuhumista, kun selitellään rahojen jo olevan siellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Hämmentynyt
#43

Puhut tulonsiirtomallista ainoana ratkaisuna euron pelastamiseksi hyvin kepeästi.
Tulonsiirtomalli jossa suomi maksaa kreikkalaisten elämää ja italialaisten elämää pysyvästi on suomen tuho ja suomen orjavaltioksi muuttaminen eli ainoa puheenaihe on eurosta EROAMINEN jos tilanne huononee ellei sitten ole euro-kaheli jolle euro on itsetarkoitus jonka takia uhrataan itsenäisyys, talous, työpaikat ja kansallisvaltio.

Oletko sinä euro-kaheli?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#18

Mielenkiintoista. Mikä on se ”ennennäkemättömällä tavalla”? Pistäpä tuohon nyt alkuun viisi ”ennennäkemätöntä” painavaa perustelua. Oikein tuhtia, kuten mainostat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

USA perussuomalaistuu
Tyytyväinen
#45

Amerikkalaisista 57 prosenttia on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen olisi parasta keskittyä hoitamaan omat asiansa ja jättää muu maailma vähemmälle huomiolle.

Trump on myös tätä mieltä! Hyvä, maailma rupeaa kohenemaan kun aletaan huolehtia kukin maa omista ongelmistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MK
Vihainen
#68

Suurin syy moitteisiin on maahanmuuttopolitiikan epäonnistuminen. Rajavalvonta on pettänyt pahasti. Kun nämä asiat saadaan kuntoon, nousee kannatus merkittävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pekka virtanen
Vihainen
#70

että toi jari viittii kyykyttää työttömiä ja kehtaa nostaa viel palkkaa munat sais salvata ku ei tee mitään työttömien hyväks menny kusi päähän menis valkekoskelle ja hyppäis selloosa altaaseen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pekka virtanen
Vihainen
#71

muiluttakaa se jari ja hallaaho

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

CARIN
#2

Demokratiassa poliitikon valta on lainassa kansalta. Se tehdään, mikä on luvattu, vaikka siinä menisi Brysselin lounaat ja paikka hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rampe
Vihainen
#3

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#54

Nyt on varmaan helppo todeta jo tässä vaiheessa, että lähteminen mukaan Kreikka-paketteja kannattavaan hallitukseen oli virhe. Se oli virhe. Nyt ei auta itkut siitä, mitä mieltä perussuomalaiset asiasta ylipäätään ovat, koska kuuliaisen apupuolueen lailla ovat nyt mukana kannattamassa Kreikka-paketteja, ja mitä mahtaa vielä vastaan tullakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vaaditte maahanmuutton kustannuksista leikkaamista ennen vaaleja. Ja näin ei todellakaan ole tehty! Päinvastoin, rahaa lapetaan minkä ehditään. Ja tuo kotouttaminen ei ole onnistunut missään muussakaan maassa, joten ei tule onnistumaan Suomessakaan. Ei edes pitäisi puhua kotouttamisesta, vaan nämä henkkilöt pitäisi palauttaa omiin maihinsa takaisin heti, kun se vain on mahdollista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jari Lindström
Hämmentynyt
#10

Palautetaan heti kun mahdollista ja niin pian kuin suinkin voidaan. Esim.lähtömaan turvallisuustilanteen muuttuessa. Se lukee turvapaikkapol.ohjelmassakin. Luit sen varmaan?
Olet siis sitä mieltä että ihan kaikki palautetaan? Myönteisen päätöksenkin saaneet? Millä perusteella? Kysyn, jotta saisin tietoa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalervo
Vihainen
#11

Somalit 98% saa myönteisen turvapaikkapäätöksen . Muualla euroopassa palautetaan Somalian rauhallisille alueille suurinosa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#22

Kalervo – samaa minäkin ihmettelen että mikä on Somalian 98% salaisuus,siis lähes automaatio täältä heille turvapaikka :

Hyvä ministeri Jari L. – voitko osaltasi meitä valaistaa somalialaisten osalta : Kiitos !

Ps. toiseksi ehkä liiankin paljon anonyymi saastaa on laitettu juuri Sinun kontollesi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#23

Somaleiden hakemuksista viime vuonna 486 myönteistä, 17 kielteistä, 149 tutkimatta jätettyä, yhteensä 662. Eli 73 % sai paikan. Sekin on kova luku. Se selittyy osittain sillä, että pinosta on saatu käsiteltyä vasta ne helppoja tapauksia. Epäselvissä menee kauemmin.

Koko pakolaisvirta tuli täysin valmistautumattoman EU:n ja myös Suomen syliin. Europarlamentti aloitti koko sotkun käsittämättömän kirkasotsaisella päätöksellä taakanjaosta. Ja sen jälkeen rysähti.

Ajatus siitä, että Suomi tai PS ei olisi tehnyt mitään, on kukkua. Kirjoitin tästä äsken.

Toki muiden Euroopan maiden toimet näkyvät myös täällä.

Tulijoiden määrä on koko tämän vuoden ollut maltillinen. Jos mitään ei olisi tehty, se olisi tapissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#36

Turkkila sinä VALEHTELET!!!

Ensinnäkin tutkimatta jätetyt eivät kuulu tuohon prosenttiin sillä niitä ei ole käsitelty koska ne on jätetty tutkimatta ja se että sinä niillä lukuja kaunistelet on samaa valehtelua mitä Maahanmuuttovirasto on tehnyt kun on laskenut Dublin-palautuksetkin ja vapaa-ehtoiset paluut käsiteltyihin medialle puhuessaan Esko Revon valehtelevalla suulla.

Oikea ja EuroStat:in standardien mukainen somalien turvapaikkahakemusten hyväksymisprosentti on 94% ja tämä tilanteessa jossa Mogadishu on aivan rauhallinen ja Al-Shabaab on ajettu pois kaikista somalian suurista kaupungeista eli Maahanmuuttovirasto myöntää täysin ilman perusteita somaleille turvapaikkoja.

Samaan aikaan Orpo vastaa persujen kysymykseen VALHEELLA että Al-shabaab on etelä-somaliassa ja keski-somaliassa ja persut katselee vierestä kun somalian ja irakin maa-arvioiden päivityksen jälkeen Migri alkoi jakelemaan entistä enemmän turvapaikkoja ja Eerola oli niin pihalla että kiitteli Orpoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

keke
Utelias
#12

Mites, haetko työkkärissä heti sanomalehdenjako hommia kun ministerin homma päättyy?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#33

Paljonko ne maksavat sanomalehtien jaosta?
Entäs kirurgisista toimentiteistä terveydenhuoltoalalla?
Taikka käyttöinsinöörille teollisuuden alalla?
Mihin kategoriaan kuulut?
Entäs puskista huutelusta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#35

Sinä VALEHTELET!!!

Jotta oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija voitaisiin palauttaa turvallisuustilanteen muuttuessa niin Ulkomaalaislakia pitää MUUTTAA mitä sinä et oikeusministerinä ole tehnyt.

Nyt Suomi antaa 4 vuoden oleskeluluvan sekä toissijaisen suojelun saaville että varsinaisen turvapaikan saaville vaikka eu-direktiivin minimi on 1 vuoden oleskelulupa toissijaisen suojelun saaville ja 3 vuoden oleskelulupa varsinaisen turvapaikan saajille.
Muuttakaa ulkomaalaislakia!

Nykyisen ulkomaalaislain mukaan oleskelulupaa uusittaessa EI tutkita uudestaan suojeluntarvetta vaan oleskeluluvan uusiminen on automaatio ellei oleskeluluvan saanut kerro viranomaisille itse että on valehdellut heille.
Ulkomaalaislakia pitää MUUTTAA ja kirjoittaa että suojeluntarve tutkitaan uudestaan ennen oleskeluluvan uusimista jos haluaa että näin tehdään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#44

Yritätte sentään, se on positiivista.
Populisit hermoilee ja räkii. Jokainen joka vähänkin pysähtyy miettimään asioita, joutuu myöntämään, että eihän ne hommat hetkessä muutu. Varsinkin kun teillä on vastassa koko muista puolueista rakennettu virkamiesarmeija.
Lisäksi SDP:n joukoista valituilla YLE:n toimittajilla varustettu toimittajakunta pistää kapuloita rattaisiin ja kyttää jokaista narahdustakin, missä vain pääsee lyömään teitä. Hyvin ovat onnistuneetkin.
Jaksamista!
Pölhöpopulismiin uskova.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tero Rantamäki
Utelias
#57

Lähes kaikki turvapaikanhakijat, jotka tulivat viime vuonna Suomeen tulivat Ruotsista. Millä perusteella Ruotsi ei olisi turvallinen maa? Mitä selvittämistä se vielä vaatii, jotta heidät voitaisin palauttaa takaisin sinne mistä tulivatkin, eli Ruotsiin?

Ennen Ruotsia turvapaikanhakijat matkustivat tuhansia kilometrejä monen turvallisen maan läpi. Uskooko joku ihan tosissaan, että Suomi oli ainoa paikka, missä pystyi hakea turvaa.

Nythän esim. moni irakilainen on jo palanut kotimaahanssa vapaaehtoisesti. Millä perusteella Irak on turvallinen muutamille irakilaisille muttei kaikille? Minkä takia näemme hakijavirrassa afganistanilaisia, pakistanilaisia ja bangladeshilaisia ja intialaisia? Onko näidenkin maiden turvallisuustilane epäselvä hallitukselle?

Maahanmuutto on tällä hetkellä hoidettu poikkeuksellisen huonosti. Hallitus on istunut käsiensä päällä ja odotellut ongelmien syntymistä tekemättä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MK
Vihainen
#69

Pitää olla hyvin kriittinen valinta, kuka saa maahamme jäädä. Monet kymmenet miljoonat ihmiset voivat asua lähtömaissaan ihan normaalisti. Miksi sieltä tulle nuoria ja reippaita miehiä Suomeen. Taitaa olla vain helpon toimeentulon toivossa tulijoita. Palautus mitä pikimmin, se on ainoa oikea vaihtoehto. Rikolliset suoraa päätä palautuksiin, jos rikos on suurempi kuin pieni sakkorangaistus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työtön (tuleva) orja
Vihainen
#6

Jahas, Persujen pakinoitsija on taas herännyt! Jari, on se hyvä, että yhteiskunnalle kalliiksi tulevana kulueränä saat edes pakinaa aikaiseksi, muut näytöt kun ovat lähinnä katastrofaalisia. Mutta, eihän sitä herraksi nousseelta SDP:n eliittiduunari-paperimieheltä kannata liikoja odottaa.

Hallituskautenne aikana olette saaneet aikaiseksi lähinnä lisää sekasortoa mm. työmarkkinoille ja aiheuttaen monelle ihmiselle tilanteen, jossa elämää on aivan turha suunnitella eteenpäin, sillä kyllä Persupopulisti tietää mikä on nöyrälle hallintoalamaiselle parasta!

Mitä olette saaneet hallituksessa aikaiseksi? Itselle palkan ja palkkioiden korotukset, sekä julkisen sektorin virkaköpien edut pidettyä ennallaan! Maksumiehinä ”tuottavuushypyssä” toki ovat työelämän ulkopuolelle saneeratut työhaluiset ja työkykyiset ihmiset, joista olette tehneet ja tekemässä tähän yhteiskuntaan köyhyysrajalla eläviä ilmaisorjia, joita etenkin yhteiskunta voi käyttää surutta hyväksi.

Mutta, sori siitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tsampoo
Iloinen
#8

Melonille ja omenalle ei sovi sama lippalakki . Sama pätee paperimieheen ja minesteriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#34

Minä olen tavannut molempia ihmisryhmiä. Ja olen syönyt sekä melonia että omenaa; omenaa enemmän. Yleisesti ottaen omenaihmisillä on ulkonevammat korvat kuin meloni-ihmisillä, joilla on vähän luimummat korvat. Johtopäätöksenä meloni-ihmisillä lakki on vähän ylempänä päälaella kuin omenaihmisillä, joilla lähinnä korvat kannattelevat lippistä. Paperimies tekee töitä alalla, missä henkilöstökulujen osuus on hyvin pieni verrattuna konekustannuksiin. Parlamentissa henkilöstökulujen osuus on huomattavan iso verrattuna konekustannuksiin. Miten ne italialaiset sanoivatkaan? Capise? Vapise? tai Jotain sinnepäin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jari Lindström
Utelias
#9

SDP eliittiduunari? Meni metsään että pusikko raikaa. Et siis tohkeissasi malttanut edes lukea tekstiä vaan raapustit nimimerkin takaa rohkean kannanottosi. Malta nyt ensin lukea blogi ja vasta sitten kommentoida, jookosta? Palkkaa on leikattu, puoluetukea on leikattu. Sitä et tietenkään noteeraa miksikään…

Palkkiota nostettiin ja se oli surkea päätös.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#7

Herra ministeri, kannattaa muistaa, että muutkin apupuolueet olisivat olleen hallituksessa aivan samassa talouskurimuksessa, kuin mihin persut lähtivät mukaan. Vaikka halua kenties olisi pitää rajat auki ja jopa kutsua lisää pakolaisia, rajat tulisivat muillakin vastaan. Olen moneen kertaan täällä persujen blogeissa todennut, että on todella surkeata keskittyä pelottelemaan muiden apupuolueiden mahdollisella hallituspaikalla. Persut tekevät juuri sellaista politiikkaa, kuin hallitus tekee – tämä on todella yksinkertaista, eikä selittämällä muuksi muutu. Hallituksessa voi tietysti yrittää vaikuttaa siihen, millaista politiikka on, mutta turhan paljosta joutuivat persut luopumaan apupuolueen paikan vastaanottaessaan.

Kehitysavun leikkaus on täysin oikea päätös, mutta ymmärtääkseni persut eivät sitä ainoana ole vaatineet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#21

Voi Mikael parka. Kukaan muu ei ole ollut kehitysavun leikkausten puolella kuin PS. Ja siitäkin PS sai kauheat suvakkityranniat päällensä. Sydämmettömyydestä. Kääntyikö takki nyt kaikilla muilla puolueilla. Ai niin, kokoomuksesta kantautui muutamia edustajien suopeita kannanottoja PS:n linjalle, mutta se ei ollut kokoomuksen linja. Orpohan haluaa lisää suvaittavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#26

Voi robotti parkaa. Kyllä muutkin olisivat joutuneet tuosta leikkaamaan, halusivat tai eivät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#32

Voi veronmaksajaparkaa. Ilman perussuomalaisia kehitysavusta ei olisi leikattu sentinjetiä. Se sama raha olisi otettu jostakin muualta. Kohteita riittää. Ei tarvitse kuin kuunnella oppositiota, mistä ei ehdottomasti saa leikata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#40

Norjan tilastokeskus on laskenut että yhden oleskeluluvan saaneen muslimi-turvapaikanhakijan elinkaarikustannus on -800 000 euroa ja nykyisillä maahanmuuttoviraston hyväksymisprosenteilla suomeen jää 20 000 oleskeluluvan saanuttaa turvapaikka-matkailijaa jotka tulivat ”hädässä” suomeen Kreikan, Makedonian, Serbian, Kroatian, Slovenian, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin halki.

(persut ja hallitus toistelee lukua 10 000 mutta se on aivan utopiaa jos vain katsoo maahanmuuttoviraston hyväksymisprosentteja sekä sitä että vapaaehtoiset paluut ovat hiipumassa kun vastaanottokeskuksiin tulee turvapaikka päätöksiä sadunkertojille jotka sitten postailevat ohje-videoita facebookkiin mitä pitää kertoa maahanmuuttoviraston pilipali-puhuttelussa).

Nämä 20 000 hakevat perheenyhdistämisillä suomeen noin 60 000 lisää (persut vesittivät perheenyhdistämisten kiristyksen) eli yhteensä 80 000 ja kerrotaan se elinkaarikustannuksella 800 000 niin tulee 64 000 000 000 euroa eli 64 MILJARDIA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#50

Sammuttakaa valot, kiitos.

Ei mulla muuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

keke
#52

Viimeinen persu sammuttaa valot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

keke
Iloinen
#13

Kyllähän se näin on että työttömiä ja syrjäytyneitä kyykyttämällä Suomi saadaan nousuun,samaan aikaan kun rikkaat on vieneet rahat veroparatiiseihin.Heinolan reumasairaalaan ei ollut 2 miljoonaa,pärjätköön omillaan mutta oli varaa pakolaiskeskukseen jossa jokainen maksaa satoja €uroja päivässä.Se hyvä puoli tässä on että yhden kauden Persu Kansanedustaja ei pääse eläkkeelle vaan joutuu etsimään oikeita töitä.

HYVÄ KOMMENTTI US: N SIVUILTA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jari Lindström
Hämmentynyt
#29

Vuorokausi VOK:ssa maksaa 50 euroa. Ei sekään ole pieni summa. Yhden kauden, vuoden 2011 jälkeen valittu, minkä tahansa puolueen edustaja ei ”pääse eläkkeelle”,jollei ole jo eläkeiässä. Ja se on hyvä asia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#37

Maahanmuuttoviraston olisi somalian ja irakin maa-arvioiden päivityksen jälkeen pitänyt HYLÄTÄ suurin osa somalien ja irakilaisten turvapaikkahakemuksista syksystä 2015 eteenpäin sillä sisäisen paon mahdollisuus on peruste hylätä turvapaikkahakemus jos maassa on turvallisia alueita ja sisäisen paon mahdollisuuden perusteella voi suomen lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan HYLÄTÄ sekä toissijaisen suojelun muuten saavia että varsinaisen turvapaikan muuten saavia.

Miksi ette persuissa VAADI että maahanmuuttovirasto hylkää suurimman osan somalien, irakilaisten ja afgaanien turvapaikkahakemuksista sisäisen paon mahdollisuuden perusteella?

Mikset sinä oikeusministerinä muuta sisäisen paon pykälää (88 e) niin että siinä lukee nykyisen ”Turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä” sijaan ”Turvapaikka tai 88 ja 88 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupa JÄTETÄÄN myöntämättä”?

Mikset sinä tee töitäsi???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#41

Jari sinä LUPASIT että ei tule ohituskaistaa ja sitten sinä TEIT OHITUSKAISTAN 2500 oleskeluluvan saaneelle turvapaikanhakijalle joille tarjotaan työtä ja joiden kautta maksetaan yrityksille kovat voitot jos pysyvät työssä tietyn ajan.
Samaan aikaan 50 000 suomalaista nuorta on työttöminä!!!

Takki kääntyi taas sinulla.

Samaan aikaan sinä et OIKEUSMINISTERINÄ ole puuttunut siihen että ULKOMAALAISLAKI on euroopan löysimpiä suomessa ja ulkomaalaislain typerän muotoilun takia Jaana Vuorio ja Esko Repo voivat tehdä mitä tahansa ja Orpo vain hymyilee kauniisti.

Muuta sitä Ulkomaalaislakia että harkintavalta mm. sisäisen paon mahdollisuuden perusteella tapahtuvasta turvapaikkahakemuksen hylkäämisestä poistuu maahanmuuttovirastolta ja laissa lukee että JÄTETÄÄN MYÖNTÄMÄTTÄ nykyisen voidaan jättää myöntämättä sijaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työtön DI (persun mielestä loinen)
Vihainen
#65

No mutta, Jari puhuu vain lämpimikseen.

Koko ukkohan on pihalla oikeasta työelämästä kuin se kuuluisa lintulauta. Mitä voi sanoa ministeristä, joka ei tiedä mitään oikeasta työttömyydestä ja jolle työttömyys on vain tilastoissa oleva luku?!

Toinen esimerkki: Suomessa on tällä hetkellä laaja-alaisesti katsoen koko ICT-sektorilla paha työttömyys eli avoimia OIKEITA palkkatyöpaikkoja on murto-osa hakijoihin nähden. Yhtä työpaikkaa voi hakea helposti 50-350 ihmistä. Lisää valmistuu oppilailaitoksista joka vuosi. Työmarkkinoilla on tarjolla vasta valmistuneita, mutta myös erittäin kokeneita, koulutettuja, äidinkielenään suomea ja mahdollisesti muita kieliä puhuvia ihmisiä.

Samaan aikaan Jari ”ohituskaista” Lindström sai puuhastelua maahantunkeutujille koodarikoulutuksen, kun yrityksillä on ”kova koodaripula”. Kumma juttu, kun samaan aikaan tuhansista edellä mainituista kotimaan koulutetuista työttömistä ”ei löydy” sopivia työntekijöitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#14

Näytäisi siltä että työ-/oikeusministeri hylkää tällaisilla toimillaan ihmisten yhdenvertaisuusperiaatteen, vaikuttaa rasistiselta lainsäädännöltä jossa suomalaiset nuoret jätetään tällaisten tukimuotojen ulkopuolelle.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/865114/Maahanmuuttajista+sijoituskohde

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalevi
Vihainen
#15

Ei hitto! Kyllä alko v-tuttamaan kun katto url osoiteen jutun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työtön DI (persun mielestä loinen)
#66

Jarin sekä muiden oikeisto- ja vasemmistosopulien mielestä ihmiset ovat yhdenvertaisia: toiset vain ovat yhdenvertaisempia kuin toiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kimi
Hämmentynyt
#16

Hei, vapautittehan te siellä hallituksessa parkkikiekot! Jätte bra!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#24

Meni vähän metsään. Se oli edellisen hallituksen toiseksi suurin saavutus, mikä nyt pantiin toimeen. Suurin saavutushan oli kyllösen kaksoisleuka. Mutta se toteutui jo aikaisemmalla hallituskaudella. PS ei saa siitä kunniaa mitenkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#25

Joo ja kauppojen aukioloajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#38

Se että persut keskittyy kotouttamiseen kaikella tarmolla samaan aikaan kun maahanmuuttovirasto lätkii somaleille ja irakilaisille turvapaikkoja euroopan löysimmin yhden pilipali-puhuttelun perusteella on kyllä uskomatonta sekoilua teiltä.

Hollannissa EI myönnetä YHDELLEKÄÄN somalille pakolaisasemaa vaan 30% saa jäädä toissijaisella suojelulla kun samaan aikaan suomi antaa 94% jäädä ja suurin osa saa pakolais-aseman ja Orpo satuilee vastauksessaan Hongistolle Al-shabaabista vaikka se on ajettu pois Mogadishusta ja 250 kilometriä Mogadishun ympäristöstä ja myös kaikista muista Somalian suurimmista kaupungeista.

Irakilaisten kohdalla maahanmuuttoviraston toiminta on samanlaista sekoilua.
Maahanmuuttovirastolle pitää saada VÄHINTÄÄN 3 puhuttelua joissa otetaan valehtelijat kiinni ja ”vaino”satujen kertomiseen johdattelu puhuttelussa on lopetettava ja puhelimet ja sosiaalinen media tutkittava ja jos katsottu neuvovideoita mitä valehdella niin HYLKÄYS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Markku Hatakka
#31

”Vaalien pelko ei saa estää ikävienkään päätösten tekemistä.”
Kyllä ’munaa’ pitää alkaa löytymään. Yli puolet kansasta hyväksyi leikkauslinjan viime eduskuntavaaleissa, sillä puolueiden leikkausmiljardit kerrottiin ennen vaaleja.

Ihmettelen ettei kansalaiset ala tajuamaan että Nokian nousukausiajat ovat kenties peruuttamasti ohi, mutta kyllä Suomessa rahaa vielä lojuu pankkitileillä kymmeniä/satoja miljardeja. Se raha ei lähde liikkeelle ennenkuin ns ’pahat’ päätökset on saatu tehtyä. Kun tuo tileillä makaava raha lähtee liikkelle, Suomessa alkaa nousukausi josta hyötyvät taloudellisesti kaikki kansalaiset taloudellisesti.

Ainakin itsellä patoutuneita remonttihommia joihin varattu raha makaa hyödyttömänä pankkitilillä odottamassa positiivisia päätöksiä ja yhteiskunnallisia sopimuksia Suomessa. Jos niitä päätöksiä ei tule, v*tut minä viitsin panna rahojani kiertoon tällaisessa tilanteessa.

Rohkeita naisia ja miehiä Suomessa arvostetaan ei valittelijoita ja inisiöitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Helvi
#47

Älä inise iso mies. Persujen äänestäjillä on oikeus kritiikkiin.
TAITAA OLLA MYÖHÄISTÄ ENÄÄ PYLLISTÄÄ, KUN ON PASKA HOUSUSSA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#49

Kuuleppa Markku kerroppa meikäläiselle mistä mie löytäisin sen Persujen ennen vaaleja olleen leikkausmiljardi listan.
Sieltä varmaankin löytyy, esim köyhät, vinkuintiaanit, opiskelijat, duunarit, vanhukset ym.ym

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työtön DI (persun mielestä loinen)
#67

”Ihmettelen ettei kansalaiset ala tajuamaan että Nokian nousukausiajat ovat kenties peruuttamasti ohi, mutta kyllä Suomessa rahaa vielä lojuu pankkitileillä kymmeniä/satoja miljardeja. Se raha ei lähde liikkeelle ennenkuin ns ’pahat’ päätökset on saatu tehtyä. Kun tuo tileillä makaava raha lähtee liikkelle, Suomessa alkaa nousukausi josta hyötyvät taloudellisesti kaikki kansalaiset taloudellisesti.”

Eli siis meinasit maksattaa laskun tavallisilla kansalaisilla, joiden tileille pahan päivän varalle kiertyneet rahat pitäisi saada teidän oikeisto- ja vasemmistosopulien kasinopeleihin ja muihin siltarumpuihin tuhlattaviksi?!

Jo on pojilla otsaa! Se on kuule ihan ihmisten oma asia, mihin itse tienatut rahat säästää etenkin, kun noista tuloista on maksettu verot moneen kertaan. Myykää vain lisää yhteiskunnan omaisuutta, infraa, teollisuutta ja muita yrityksiä ulkomaille, niin saatte odottaa seuraavaa nousukautta vielä TODELLA pitkään…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#39

Sisäisen paon mahdollisuuden perusteella olisi pitänyt HYLÄTÄ vähintään 90% irakilaisten, somalien ja afgaanien turvapaikkahakemuksista syksyn 2015 jälkeen jolloin maa-arviot päivitettiin.

Maahaanmuuttovirasto EI käytä sisäisen paon mahdollisuutta ja vastauksessaan Hongistolle Orpo selittelee että sisäisen paon mahdollisuutta aletaan käyttää joissain toissijaisen suojelun saavissa VAIKKA sitä voi käyttää KAIKISSA toissijaisen suojelun saavissa sekä KAIKISSA varsinaisen turvapaikan saavissa!

Miksi te kehuitte Sampo Terhon suulla että kaikki mahdollinen on tehty kun ette ole tehnyt juuri mitään ja humanitaarisen suojelun poisto vaikuttaa enintään 5% turvapaikan saavista ja koska humanitaarisen suojelun poiston omissa perusteissa luki että osa saanee toissijaisen suojelun niin oikeasti vaikutus on 2% ja tätä te JUHLITTE.

Sampo Terho myös SABOTOI perheenyhdistämisen kiristyksen! Tulorajat pitää saada myös suomalaisille sillä oleskeluluvan saanut tp-hakija on suomalainen 4 vuodessa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#42

Teistä tulee oikeasti alle 5% puolue jos ette laita Maahanmuuttovirastoa KURIIN ja kiristä ulkomaalaislakia paljon enemmän ja LOPETA Sampo Terhon VALEHTELUA että kaikki mahdollinen on jo tehty!

Ne ketkä persuista suuren tekivät yleisellä mielipiteellä EIVÄT unohda kuinka olette PETTÄNEET meidät sillä että ETTE ole kiristäneet juuri mitään ja sitten VALEHTELETTE että kaikki mahdollinen on tehty niinkuin Sampo Terho teki Eerolan järjestämässä itsekehu-istunnossa!

Ulkomalaislaki on LÖYSÄ ja muut maat kiristää jatkuvasti mutta persut vain väittää että on kiristetty jo vaikka humanitaarisen suojelun poisto vaikuttaa noin 2% ja pienenpieni tuloraja toissijaisen suojelun saaville perheenyhdistämisiin vaikuttaa noin 5% koska Sampo Terho sekosi ja VAATI että suomalaisille ei saa tulla tulorajoja vaikka turvapaikanhakija joka saa oleskeluluvan voi saada suomen passin 4 vuoden päästä turvapaikkahakemuksen jättämisestä ja kaikki muut eu-direktiivin kiristykset jäi tekemättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Helvi
Vihainen
#46

Kyllä ! Näin se vaan on!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#48

Kyllä, gallupit näyttävät surkeita lukuja ja maksamme hallitusvastuusta todella kovaa hintaa, mutta se ei ollut ainakaan itselleni mikään yllätys.

Joopa joo.. Kepun ja Kokoomuksen kannatus on tullut vain PIKKASEN alas. OK normaali hallitus vastuun tuoma tiputus.

Kun puhutaan Persuista mielestäsi historian nopein kannatuksen lasku ei tullut yllätyksenä.
Jokin syyhän siihen ennen näkemättömään laskuun on oltava.

Johtuneeko, että ennen vaaleja pidetyt puheet eivät ole muuttuneet teoiksi?

Äläkkä rupea selittelee, kyllähän me mutta kun noi Kokoomus ja Kepu. Eikös se mene jotenkin niin, että uho on tuho.

ps. toivottavasti avustajasi huolehtivat myös jatkossa siitä, ettet tule kansan pariin takki väärin päin käännettynä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

make
Vihainen
#51

Auton käyttömaksua oli taas nostettu 50 eurolla ja vuonna 2017 nousee taas 37 euroa pittää saada rahaa pakolaisten elättämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Vihainen
#53

Suomeen koko euroopan halki marssineet tyhjäntoimittajat EIVÄT ole pakolaisia vaan sosiaaliturvapaikanhakijoita jotka tulivat koska Maahanmuuttoviraston johtajat Jaana Vuorio ja Esko Repo jättivät työnsä tekemättä ja suomen maahanmuuttovirasto oli ja on edelleen EUROOPAN LÖYSIN.

Normaalissa demokratiassa sekä Jaana Vuorio ja Esko REpo ja useat muut maahanmuuttoviraston johtajat olisivat jo saaneet POTKUT epäonnistumisensa takia niinkuin Tiilikainen siirsi Maaseutuviraston johtajan sivuun.

Orpo vaan nyökyttelee ja hymyilee ja antaa Vuorion ja Revon SIKAILLA ja jatkaa euroopan LÖYSINTÄ sekoilua Maahanmuuttovirastossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#55

Ei ei, muistetaan nyt, kuinka Timo-setä sujuvasti valehteli, että mitään ei leikata tai koroteta pakolaisista johtuen. Kuinka kehtaakin? Mutta kyllähän se seteliselkäranka taipuu ja kun valehtelun ja pettämisen makuun on päässyt, mitäpä sitä turhaan lopettamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

U-99
#56

Älkää nyt vaan tukeko tätä kuvottavaa liikennemunisteriä typerine ideoineen! Täysin ulkona reaalimaailmasta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Deloch
Hämmentynyt
#58

Muutama kysymys.

1. Miksi perheeyhdistämisen uudistus vesitettiin ja miksei PS tehnyt tälle mitään? Halla-ahokin kummasteli tätä ja ihmetteli niitä ”perusteluja” miksei parin vuoden odotusaika kelvannut. Uudistus ei myöskään koske turvapaikkastatuksen saaneita, joten koko uudistus jää vitsiksi ja tästä kunnian ottaminen on naurettavaa.

2. Miksi somalien järjettömälle myönteisten päätösten myöntöprosentille ei tehdä mitään? Suomi on laahannut monta vuotta perässä muita EU-maita tässä ja tilanne on ainoastaan huonontunut. Viime syksynä kovaan ääneen vakuuteltiin että nyt tehdään uusi tilannekartoitus. Myönteiset päätökset ovat vain lähteneet nousuun. Käsittämätöntä.

3. Miksi PS kuvittelee että tilanne olisi jotenkin ratkaisevasti kohentunut viimesyksystä ja nimenomaan persujen ansiosta? Suomella on lähes täsmälleen samanlainen ajopuun asema turvapaikkatilanteessa kuin sillä oli viimekin syksynä. Kaikki otetaan kiltisti vastaan ja muista maasta riippuu paljon rajoille tulee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ex-persu
Vihainen
#60

Selittelyn jälkeen tosiasia on että se kuva minkä persut antoi ennen vaaleja itsestään ja se mitä nyt on tapahtunut ei omasta mielestäni kohtaa millään lailla. Kannatus käyrien perusteella en ole ainoa joka on tätä mieltä.

Kaiken säästämisen keskellä rahaa palaa suunnattomasti maahanmuuttoon mutta samalla kaikkein köyhimmistä alkuasukkaista voidaan surutta säästää. Minkä takia suomessa ei syksyllä saatu rajoja kiinni kun se kuitenkin onnistui mm. ruotsissa ja tanskassa?

Olisi kiva edes joskus saada suomeen vaihtoehto vaaleissa joka oikeasti puolustaa omaa kansaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#61

Eipä sitä teitin vaaliohjelmaa montaa riviä tarttenut lukea kun eteen tuli .

Suomalaisista huolehdittava: Miljoona suomalaista elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella. Pienituloisuus vaikuttaa koko elämään ja sen valintoihin.

Näetkö mitään ristiriitaa siinä mitä kirjoitit? Tälläkö Suomalaisista köyhistä huolehditaan.

Jos joku puolue antaa siis sellaisen kuvan, että miljardien eurojen sopeuttaminen onnistuu ilman puuttumista myös eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien ja muiden vähempiosaisten etuihin, se on melkoisen mahdotonta.

Eipä siinä kai mitään ristiriitaa ole, mutta tokkopa sitä meikäläisen kannattaa etiäpäin lukea, kun juonessa ei mukana pysy

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa.. vai katosiko viimeinenkin ajatus???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimellinen
Hämmentynyt
#63

Herra Ministeri ei tunnu ottavan kantaa ollenkaan kommentteihin, joissa kysytään maahanottopolitiikassa valloillaan olevaa hulluutta. Turha puhua kotouttamisesta, kun suurin osa tänne tulleista on
a) tullut maahan muiden Euroopan maiden Schengen-sopimusrikkomuksilla
ja/tai
b) maista, joissa on turvallisia alueita.

Näiden perusteella vähintään 80% porukasta pitäisi joko ohjata takaisin Ruotsiin (ja sitä kautta sitten tasaisena virtana EU:n Schengen-alueen ulkorajalle) tai lätkäistä hylkyleima kadotettuun passiin ja toimittaa kustannustehokkaasti lähtöpisteeseen.

Ministeri Lindström, miksi kotouttamista edes tehdään näille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jii
Hämmentynyt
#64

Ilmeisesti pelkästään se, että läpsyttelee Suomen rajan yli ja sanoo olevansa, jos nyt ei sota-alueelta, niin alueelta jossa on rauhatonta, ja oman maansa sisällä rauhalliselle alueelle meneminen ei nappaa, oikeuttaa kotouttamiseen? Onhan täällä enemmän ilmaisia juttuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000